Ni­mi­merk­ki Saat­to­mie­hen rin­nal­la

Olen huo­man­nut ko­ro­na­kes­kus­te­lu­jen tii­moil­ta syn­ty­neen eri­mie­li­syyk­siä ja jopa rii­to­ja myös us­ko­vais­ten vä­lil­le. Se saa mie­len su­rul­li­sek­si.

Mis­sä on lä­him­mäi­sen­rak­kau­tem­me ja toi­sis­tam­me vä­lit­tä­mi­nen? Olem­me­ko unoh­ta­neet, mitä Raa­ma­tun sana opet­taa Ju­ma­lan las­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta ja toi­sis­ta huo­leh­ti­mi­ses­ta? Vä­lil­lä tun­tuu, et­tä kes­ki­tym­me­kö vain sii­hen, kuka on oi­ke­as­sa ja kuka vää­räs­sä ja unoh­dam­me, et­tä nämä asi­at ei­vät lo­pul­ta ole mei­dän kä­sis­säm­me.

So­si­aa­li­sen me­di­an eri ryh­mis­sä, per­he­pii­reis­sä, il­ta­ky­lis­sä ja muis­sa kes­kus­te­luis­sa ko­ro­na on luon­nol­li­ses­ti nous­sut usein esil­le. Toi­si­naan sii­hen liit­ty­vät nä­ke­my­se­rot ovat no­pe­as­ti­kin saa­neet ih­mi­set väit­te­le­mään kes­ke­nään jopa niin, et­tä osa pai­kal­la­o­li­jois­ta tai so­me­ryh­män jä­se­nis­tä on ha­lun­nut pois­tua pai­kal­ta.

Kun seu­ro­ja ja mui­ta us­ko­vais­ten yh­tei­siä ta­pah­tu­mia ei voi­da jär­jes­tää, ti­lan­ne on pai­koin pin­got­ta­nut ja kär­jis­tä­nyt en­ti­ses­tään us­ko­vais­ten kes­ki­näi­siä vä­le­jä. Osa meis­tä on al­ka­nut et­siä syyl­li­siä ti­lan­tei­siin, joi­ta me em­me voi hal­li­ta. Esi­mer­kik­si seu­ro­jen tau­ol­la ole­mi­seen on ole­mas­sa jär­ke­vä pe­rus­te: vä­ki­jou­kos­sa tau­dit voi­vat le­vi­tä hel­pos­ti isol­le jou­kol­le.

Sie­lun­vi­hol­li­nen ha­lu­aa­kin, et­tä ha­jaan­tui­sim­me eril­lem­me. Aset­tui­sim­me toi­si­am­me vas­taan. Em­me ajat­te­li­si asi­oi­ta us­kon, vaan jär­jen kaut­ta.

Esi­val­lan kun­ni­oit­ta­mi­nen ei ole mie­li­pi­de­a­sia, vaan oman­tun­non ky­sy­mys. Toi­saal­ta: kun on ky­sy­mys suo­si­tuk­sis­ta, voi­daan­ko nii­den nou­dat­ta­mat­ta jät­tä­mi­sen aja­tel­la au­to­maat­ti­ses­ti tar­koit­ta­van sitä, et­tei kun­ni­oit­tai­si esi­val­taa?

Pan­de­mi­aan liit­ty­vät suo­si­tuk­set ja ra­joi­tuk­set muut­tu­vat, ja sa­mal­la nii­hin liit­ty­vien toi­men­pi­tei­den toi­mi­vuu­des­ta ei ole var­muut­ta. Meil­lä ei ole täs­sä koh­taa täy­sin var­maa tie­toa sii­tä, kuka on eri asi­oi­den suh­teen oi­ke­as­sa.

Voim­me omal­ta osal­tam­me toi­mia niin, et­tä edis­täm­me yh­teis­tä hy­vää. Saam­me myös ru­koil­la ter­veyt­tä ja pyy­tää sai­ras­tu­nei­den puo­les­ta, et­tä he pa­ran­tui­si­vat. Saam­me ru­koil­la si­tä­kin, et­tä jak­sai­sim­me yh­des­sä kul­kea tä­män vai­ke­an ajan ylit­se.

Syn­tiin tai­pu­vai­nen ih­mi­nen te­kee her­käs­ti vää­ryyt­tä lä­him­mäis­tään koh­taan. Ar­mon ja an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mil­la saam­me hoi­taa asi­oi­ta niin, et­tei epä­so­pu jäi­si ky­te­mään vä­lil­lem­me. Sen kaut­ta saam­me myös voi­maa vas­tus­taa kiu­sauk­sia.

Toi­vee­ni on, et­tä me us­ko­vai­set pi­täi­sim­me yh­tä tänä haas­ta­va­na ai­ka­na. Kes­kus­te­li­sim­me vä­le­jä tu­leh­dut­ta­vis­ta eri­mie­li­syyk­sis­täm­me ja so­pi­sim­me ja unoh­tai­sim­me ne. Yh­des­sä olem­me vah­vem­mat myös sul­ke­maan kor­vam­me sie­lun­vi­hol­li­sen hou­ku­tuk­sil­ta.

Saam­me luot­taa Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen ja sii­hen, et­tä kaik­ki asi­at me­ne­vät niin kuin hän it­se on tar­koit­ta­nut nii­den me­ne­vän.