Tämä blo­gi­kir­joi­tus on syn­ty­mä­päi­vä­lah­ja vai­mol­le­ni Hen­nal­le.

Kii­tos mat­kas­ta, joka al­koi noin vuo­si sit­ten. Sil­loin kir­joi­tit Päi­vä­mie­hen blo­gii­si en­sim­mäi­sen kir­joi­tuk­se­si On­nea syk­syn lap­si. Sii­tä teks­tis­tä al­koi mat­kam­me, jos­ta on vai­kea ker­toa. Koen, et­tä olem­me ol­leet tä­män vuo­den niin lä­hel­lä Ju­ma­laa, tur­vas­sa, et­tä oi­ke­as­taan sitä on sa­noil­la vai­kea ku­va­ta.

Täs­sä tur­vas­sa em­me ole kui­ten­kaan ol­leet hil­jaa. Kos­kaan em­me ole kes­kus­tel­leet näin pal­jon 20-vuo­ti­sen avi­o­liit­tom­me ai­ka­na. Olet roh­ke­as­ti ja avoi­mes­ti vuo­den ai­ka­na avan­nut pol­ku­am­me myös blo­gi­teks­tie­si kaut­ta. Koen, et­tä se on ol­lut lah­jaa. Ha­lu­an kan­nus­taa si­nua yhä kir­joit­ta­maan. Tun­nen kii­tol­li­suut­ta, sik­si kir­joi­tan si­nul­le muu­ta­man aja­tuk­sen.

Rak­kau­den kä­si­te on ku­lu­va­na vuon­na avau­tu­nut hä­kel­lyt­tä­väl­lä ta­val­la. On ol­lut tar­ve py­säh­tyä. Olem­me py­säh­ty­neet ar­jes­sa, työs­sä, aja­tuk­sis­sa, elä­män ilos­sa ja su­rus­sa, us­kos­sa, ar­vois­sa, tun­teis­sa ja tun­teet­to­muu­des­sa, niin mo­nes­sa. Olem­me yrit­tä­neet re­hel­li­ses­ti ja ar­mol­li­ses­ti koh­da­ta it­sem­me ja toi­sem­me. Py­säh­ty­mi­ses­sä olem­me ko­ke­neet pal­jon eri­lai­sia tun­tei­ta, joi­den ta­kaa on avau­tu­nut en­nen­ko­ke­ma­ton rak­kau­den ja yh­tey­den tun­ne. Sitä on­nea on vai­kea ku­va­ta. Toi­voi­sin, et­tä mah­dol­li­sim­man moni sai­si elä­mäs­sään ko­kea sen.

Mi­ten voi­sin ku­va­ta ko­ke­maa­ni rak­kaut­ta?

Rak­kaut­ta on ol­lut koh­da­ta tah­to asi­a­na, joka ei ole it­ses­tään­sel­vyys.

Rak­kaut­ta on ol­lut kuun­nel­la ään­tä, jota kor­va ei ole kuul­lut.

Rak­kaut­ta on ol­lut ot­taa vas­taan sel­lais­ta, jota ei ole tien­nyt ole­van.

Rak­kaut­ta on ol­lut py­säh­tyä koh­taa­maan it­sen­sä ja rak­kaan­sa; tun­nis­ta­maan ja koh­taa­maan vah­vuu­det ja heik­kou­det.

Rak­kaut­ta on ol­lut ky­see­na­lais­taa to­tut­tu­ja ru­tii­ne­ja.

Rak­kaut­ta on ol­lut esit­tää ky­sy­myk­siä ja et­siä nii­hin yh­des­sä vas­tauk­sia.

Rak­kaut­ta on ol­lut py­säh­tyä sii­hen, mis­tä on ai­na ha­lun­nut juos­ta ohi.

Rak­kaut­ta on ol­lut se, et­tä on avan­nut sy­dä­men­sä kuu­le­maan, pu­hu­maan ja tut­ki­maan.

Rak­kaut­ta on ol­lut loh­du­tus, kan­ta­mi­nen, läs­nä­o­lo. Rak­kaut­ta on ol­lut ol­la luja, järk­ky­mä­tön kuin kal­lio.

Rak­kaut­ta on ol­lut tah­to puo­lus­taa ja pi­tää huol­ta rak­kaim­mas­ta ja koko per­hees­tä.

Rak­kaut­ta on ol­lut roh­keus sul­kea pois elä­mäs­tä asi­at, jot­ka ei­vät an­sait­se huo­mi­o­ta.

Rak­kaut­ta on ol­lut rau­han kai­puu.

Rak­kaut­ta on ol­lut tah­to aset­taa ra­jo­ja, tur­vak­si, suo­jak­si.

Rak­kaut­ta on ol­lut ilo ar­mos­ta ja an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta.

Rak­kaut­ta ovat ol­leet saat­to­mie­het, ys­tä­vät, jot­ka kuun­te­le­vat, neu­vo­vat oi­ke­aan, muis­ta­vat ru­kouk­sin ja pyy­tä­vät tur­vaa­maan Ju­ma­lan sa­nan neu­voi­hin.

Rak­kaut­ta on tun­tea kai­ken sen ar­vo, jota on aja­tel­lut it­ses­tään­sel­vyy­dek­si.

Rak­kaut­ta on ol­lut vi­ha­ta syn­tiä. Rak­kaut­ta on ol­lut vah­vis­tua us­kos­sa.

Ra­kas Hen­na-vai­mo­ni,

Kii­tos, et­tä olet aut­ta­nut mi­nua py­säh­ty­mään paik­kaan, jos­sa tun­nen ki­pua. Kii­tos, et­tet ole an­ta­nut pe­rik­si rak­kau­des­sa­si. Olet ai­na tah­to­nut ra­kas­taa mi­nua to­tuu­des­sa. Jos­kus olen tun­te­nut, et­tei mi­nun elä­mä­ni rat­tai­siin ole ai­na mah­tu­nut sitä hy­vää, jon­ka oli­sit sin­ne ha­lun­nut tal­let­taa voi­mak­si yh­tei­sel­le mat­kal­le. Nii­den rat­tai­den si­säl­töä olen jou­tu­nut ja saa­nut py­säh­tyä tut­ki­maan hy­väs­sä tur­vas­sa. Olet ol­lut vä­sy­mä­tön uu­ras­ta­ja, oi­kea ar­jen san­ka­ri.

Kii­tos, et­tä olet ol­lut kär­si­väl­li­nen het­kis­sä, joi­na olen olen tun­te­nut vä­lin­pi­tä­mät­tö­myyt­tä. Olet kan­ta­nut mi­nua tah­to­mat­ta­ni­kin. Olet luot­ta­nut Ju­ma­lan ja ih­mi­sen lu­pauk­siin.

Men­nyt vuo­si on ol­lut elä­män­ma­kui­nen. Olem­me juh­li­neet avi­o­liit­tom­me 20-vuo­tis­ta tai­val­ta unoh­tu­mat­to­mal­la ta­val­la. Yh­des­sä olem­me iloin­neet ja it­ke­neet. Ju­ma­la on pu­hu­tel­lut mei­tä luon­non ja elä­män­vai­heit­tem­me kaut­ta. Olem­me ope­tel­leet luo­pu­maan ja ot­ta­maan vas­taan. Yh­des­sä olem­me ra­ken­ta­neet ja pur­ka­neet. Hy­vän Pai­me­nen hoi­dos­sa olem­me saa­neet mat­ka­ta, kal­tai­si­nam­me.

Ju­ma­lan siu­naa­maa syn­ty­mä­päi­vää si­nul­le. On ih­meel­lis­tä näh­dä, mitä kaik­kea mi­nul­le olet. Ra­kas­tan si­nua, to­del­la.

Ra­kas Tai­vaal­li­nen Isä,

Kii­tos rak­kaas­ta puo­li­sos­ta, lah­jas­ta, mat­ka­kump­pa­nis­ta, tur­vas­ta ja tu­es­ta. Siu­naa hä­nen elä­mään­sä ja an­na tur­va­si ja voi­ma­si tai­vas­mat­kal­le.

Kii­tos evan­ke­liu­mis­ta, jon­ka tur­vas­sa saam­me le­vä­tä. Kii­tos, et­tä sa­na­si kaut­ta otat rak­kaas­ti kiin­ni, py­säy­tät ja ruo­kit ar­mol­la ja to­tuu­del­la. An­na voi­maa näh­dä hyvä ja tar­peel­li­nen. Kii­tos, et­tä saam­me us­koa va­paas­ti ja iloi­ta us­kos­ta. Hyvä Ju­ma­la, siu­naa mei­tä ja per­het­täm­me. Si­nuun me tur­vaam­me. Ta­pah­tu­koon kai­kes­sa Si­nun tah­to­si. Amen.

Mii­ka Kin­nu­nen