Ar­jen kes­kel­lä saa­tam­me yl­lät­tä­en koh­da­ta ih­mi­siä, joi­den kans­sa kes­kus­te­lu siir­tyy us­ko­na­si­oi­hin. Me em­me tie­dä, mil­loin Ju­ma­la he­rät­tää ih­mi­sen miet­ti­mään iä­i­syy­sa­si­oi­ta ja mil­loin hän val­mis­taa ih­mi­sen sy­dä­men vas­taa­not­ta­maan evan­ke­liu­min. Ha­lu­an ja­kaa kak­si ko­ke­mus­ta, jot­ka ovat pu­hu­tel­leet mi­nua voi­mak­kaas­ti.

Ta­pa­sin äs­ket­täin iloi­sen maa­la­rin. Edel­li­sel­lä vii­kol­la koh­ta­sin hä­net en­sim­mäi­sen ker­ran ja kes­kus­te­lin hä­nen kans­saan. Tuos­sa kes­kus­te­lus­sa tuli esil­le hä­nen taus­tan­sa, ja ky­syin hä­nel­tä, on­ko hän us­ko­mas­sa. Hän vas­ta­si, et­tä mi­ten­hän tuo­hon sa­noi­si. Ky­syin käy­kö hän seu­rois­sa, ja hän vas­ta­si, et­tä ei käy. Kes­kus­te­lim­me jat­kui hä­nen elä­mäs­tään ja muus­ta ylei­ses­tä.

Vii­kon ku­lut­tua näin maa­la­rin uu­des­taan, ja hän pyy­si mi­nua tu­le­maan luok­seen. Me­nin hä­nen lä­hel­leen, ja hän ker­toi, et­tä edel­li­sen kes­kus­te­lum­me jäl­kei­se­nä yö­nä hän ei ol­lut saa­nut un­ta. Hän oli val­vo­nut ja it­ke­nyt. Seu­raa­va­na aa­mu­na työt ei­vät ol­leet oi­kein su­ju­neet. Sit­ten hän oli soit­ta­nut us­ko­vai­sel­le ys­tä­väl­leen ja ker­to­nut hä­tän­sä. Hän oli saa­nut us­koa syn­tin­sä an­teek­si, ja nyt hän it­ki ilos­ta.

Maa­la­ri ker­toi, et­tä hän oli ko­ke­nut pel­koa sii­tä, et­tä jos hän ei nyt tee pa­ran­nus­ta, saa­ko hän enää tun­toa syn­neis­tään. Näin Ju­ma­la jär­jes­ti asi­at. Lo­puk­si hän sa­noi, et­tä nyt on niin mu­ka­va maa­la­ta. It­sel­le­ni tuo iloi­nen maa­la­ri oli kuin tai­vaan en­ke­li, joka muis­tut­ti evan­ke­liu­min voi­mas­ta ja Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työn tär­key­des­tä.

Joi­ta­kin ai­ko­ja sit­ten me­nin van­hain­ko­tiin har­taus­ti­lai­suu­teen. Har­tau­den jäl­keen on ta­pa­na juo­da yh­tei­set kah­vit. Kat­se­lin, mi­hin pöy­tään me­ni­sin. Erääs­sä pöy­däs­sä is­tui kol­me van­hus­ta, jois­ta tun­sin en­tuu­des­taan yh­den, us­ko­vai­sen si­sa­ren. Is­tuin sii­hen ja aloin ju­tus­tel­la.

Ky­syin, mis­tä­päin van­huk­set ovat ko­toi­sin, ja he vas­tai­li­vat mi­nul­le. Sit­ten yk­si heis­tä ker­toi, et­tä kun hän oli nuo­ri, eräs raa­ma­tun­tun­ti­ja oli sa­no­nut maa­il­man­lo­pun tu­le­van 80 vuo­den ku­lut­tua. Näin tuo raa­ma­tun­tun­ti­ja oli Raa­mat­tua tut­kies­saan las­ke­nut. Eh­kä van­hus oli mie­les­sään oli las­kes­kel­lut, et­tä koh­ta­han tuo 80 vuot­ta on ku­lu­nut. Kes­kus­te­lim­me ai­hees­ta ja to­te­sin, et­tei Raa­ma­tus­ta löy­dy sel­lais­ta tie­toa. Päin­vas­toin siel­lä to­de­taan, et­tä lop­pua ei tie­dä ku­kaan ih­mi­nen, ei myös­kään Jee­sus, vaan ai­no­as­taan Ju­ma­la. Ky­syin sit­ten täl­tä van­huk­sel­ta, on­ko hän us­ko­mas­sa. Hän vas­ta­si, et­tei ole.

Toi­nen van­huk­sis­ta ker­toi, et­tä he oli­vat vii­me vii­kol­la me­nos­sa erää­seen ti­lai­suu­teen, mut­ta se oli­kin pe­rut­tu. Pe­ruun­tu­mi­sen syy­nä oli ol­lut se, et­tä lu­en­noit­si­ja oli kuol­lut. Van­hus tuu­mi, et­tä ei­hän sitä tie­dä, mil­loin he­kin kuo­le­vat, kun on eri­lai­sia sai­rauk­si­a­kin. Sit­ten hän to­te­si, heil­lä on pa­ran­nus te­ke­mät­tä. Ker­roin hä­nel­le, et­tä täs­sä on nyt us­ko­vai­sia pai­kal­la, ha­lu­aa­ko hän us­koa syn­tin­sä an­teek­si. Hän ha­lu­si, ja näin saim­me saar­na­ta hä­nel­le evan­ke­liu­min. Ky­syin myös toi­sel­ta van­huk­sel­ta, ha­lu­aa­ko hän­kin us­koa syn­tin­sä an­teek­si. Vas­taus oli, et­tä on hä­nel­lä syn­tiä. Näin hän­kin sai ot­taa evan­ke­liu­min vas­taan.

Myö­hem­min nämä van­huk­set ovat ol­leet mo­nes­ti mie­les­sä­ni, ja sy­dä­me­ni iloit­si, kun näin hei­dät pai­kal­li­sel­la rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä seu­rois­sa. Evan­ke­liu­mi oli vai­kut­ta­nut rak­kau­den toi­siin Ju­ma­lan lap­siin.

Ju­ma­lan sana ke­hot­taa mei­tä vie­mään elä­vää evan­ke­liu­mia eteen­päin. Jee­suk­sen lä­he­tys­käs­ky, jos­sa hän ke­hot­taa me­ne­mään kaik­keen maa­il­maan saar­naa­maan pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta, on edel­leen voi­mas­sa. Tä­män ke­sän suu­ris­sa seu­rois­sa mei­tä on muis­tu­tet­tu tuos­ta asi­as­ta ja roh­kais­tu tä­hän työ­hön.

Ju­ma­la myös opet­taa mei­tä, et­tä työ on Her­ran. Apos­to­lien te­ko­jen useis­ta eri pa­ran­nus­ker­to­muk­sis­ta saam­me lu­kea, mi­ten Ju­ma­la he­rät­tää ih­mis­sy­dä­men ja lä­het­tää evan­ke­liu­min ju­lis­ta­jan pai­kal­le. Sa­mal­la ta­val­la Ju­ma­la toi­mii täl­lä­kin ajal­la.

Vesa Kum­pu­la