Arjen keskellä saatamme yllättäen kohdata ihmisiä, joiden kanssa keskustelu siirtyy uskonasioihin. Me emme tiedä, milloin Jumala herättää ihmisen miettimään iäisyysasioita ja milloin hän valmistaa ihmisen sydämen vastaanottamaan evankeliumin. Haluan jakaa kaksi kokemusta, jotka ovat puhutelleet minua voimakkaasti.
Tapasin äskettäin iloisen maalarin. Edellisellä viikolla kohtasin hänet ensimmäisen kerran ja keskustelin hänen kanssaan. Tuossa keskustelussa tuli esille hänen taustansa, ja kysyin häneltä, onko hän uskomassa. Hän vastasi, että mitenhän tuohon sanoisi. Kysyin käykö hän seuroissa, ja hän vastasi, että ei käy. Keskustelimme jatkui hänen elämästään ja muusta yleisestä.
Viikon kuluttua näin maalarin uudestaan, ja hän pyysi minua tulemaan luokseen. Menin hänen lähelleen, ja hän kertoi, että edellisen keskustelumme jälkeisenä yönä hän ei ollut saanut unta. Hän oli valvonut ja itkenyt. Seuraavana aamuna työt eivät olleet oikein sujuneet. Sitten hän oli soittanut uskovaiselle ystävälleen ja kertonut hätänsä. Hän oli saanut uskoa syntinsä anteeksi, ja nyt hän itki ilosta.
Maalari kertoi, että hän oli kokenut pelkoa siitä, että jos hän ei nyt tee parannusta, saako hän enää tuntoa synneistään. Näin Jumala järjesti asiat. Lopuksi hän sanoi, että nyt on niin mukava maalata. Itselleni tuo iloinen maalari oli kuin taivaan enkeli, joka muistutti evankeliumin voimasta ja Jumalan valtakunnan työn tärkeydestä.
Joitakin aikoja sitten menin vanhainkotiin hartaustilaisuuteen. Hartauden jälkeen on tapana juoda yhteiset kahvit. Katselin, mihin pöytään menisin. Eräässä pöydässä istui kolme vanhusta, joista tunsin entuudestaan yhden, uskovaisen sisaren. Istuin siihen ja aloin jutustella.
Kysyin, mistäpäin vanhukset ovat kotoisin, ja he vastailivat minulle. Sitten yksi heistä kertoi, että kun hän oli nuori, eräs raamatuntuntija oli sanonut maailmanlopun tulevan 80 vuoden kuluttua. Näin tuo raamatuntuntija oli Raamattua tutkiessaan laskenut. Ehkä vanhus oli mielessään oli laskeskellut, että kohtahan tuo 80 vuotta on kulunut. Keskustelimme aiheesta ja totesin, ettei Raamatusta löydy sellaista tietoa. Päinvastoin siellä todetaan, että loppua ei tiedä kukaan ihminen, ei myöskään Jeesus, vaan ainoastaan Jumala. Kysyin sitten tältä vanhukselta, onko hän uskomassa. Hän vastasi, ettei ole.
Toinen vanhuksista kertoi, että he olivat viime viikolla menossa erääseen tilaisuuteen, mutta se olikin peruttu. Peruuntumisen syynä oli ollut se, että luennoitsija oli kuollut. Vanhus tuumi, että eihän sitä tiedä, milloin hekin kuolevat, kun on erilaisia sairauksiakin. Sitten hän totesi, heillä on parannus tekemättä. Kerroin hänelle, että tässä on nyt uskovaisia paikalla, haluaako hän uskoa syntinsä anteeksi. Hän halusi, ja näin saimme saarnata hänelle evankeliumin. Kysyin myös toiselta vanhukselta, haluaako hänkin uskoa syntinsä anteeksi. Vastaus oli, että on hänellä syntiä. Näin hänkin sai ottaa evankeliumin vastaan.
Myöhemmin nämä vanhukset ovat olleet monesti mielessäni, ja sydämeni iloitsi, kun näin heidät paikallisella rauhanyhdistyksellä seuroissa. Evankeliumi oli vaikuttanut rakkauden toisiin Jumalan lapsiin.
Jumalan sana kehottaa meitä viemään elävää evankeliumia eteenpäin. Jeesuksen lähetyskäsky, jossa hän kehottaa menemään kaikkeen maailmaan saarnaamaan parannusta ja syntien anteeksiantamusta, on edelleen voimassa. Tämän kesän suurissa seuroissa meitä on muistutettu tuosta asiasta ja rohkaistu tähän työhön.
Jumala myös opettaa meitä, että työ on Herran. Apostolien tekojen useista eri parannuskertomuksista saamme lukea, miten Jumala herättää ihmissydämen ja lähettää evankeliumin julistajan paikalle. Samalla tavalla Jumala toimii tälläkin ajalla.
Vesa Kumpula
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys