Kristillinen avioliitto on Jumalan asettama

Kris­til­li­sen avi­o­liit­to­kä­si­tyk­sen pe­rus­teet on esi­tet­ty 1. Moo­sek­sen kir­jan en­sim­mäi­ses­sä ja toi­ses­sa lu­vus­sa. Pe­rus­tei­den mu­kaan Ju­ma­la loi alus­sa ih­mi­sen ku­vak­seen. Tämä tar­koit­ti yh­teyt­tä Ju­ma­laan, sekä ky­kyä tun­tea Ju­ma­lan tah­to ja kuul­la hä­nen ää­nen­sä omas­sa­tun­nos­sa ja Ju­ma­lan sa­nas­sa. Moo­sek­sen kir­jan toi­sen lu­vun mu­kaan Adam luo­tiin en­sin, ja kos­ka ”ei ole ih­mi­sen hyvä ol­la yk­si­nään”, luo­tiin myös Ee­va (1. Moos. 2:18). Näin Ju­ma­la oli luo­nut kak­si su­ku­puol­ta, mie­hen ja nai­sen. Ju­ma­lan luo­mal­le nai­sel­le ja mie­hel­le an­net­tiin li­sään­ty­mi­sen teh­tä­vä. Tämä tar­koit­ti sitä, et­tä mies ja nai­nen tun­si­vat ja tun­te­vat edel­leen ha­lua ja kiin­ty­mys­tä toi­si­aan koh­taan.

Kasvattakaa lapsia Herran tahdon mukaan

Me­di­as­sa ja yh­teis­kun­nal­li­ses­sa kes­kus­te­lus­sa lap­seen lii­te­tään usein ne­ga­tii­vi­sia asi­oi­ta: lap­si es­tää unel­mia ja ai­heut­taa vä­sy­mys­tä. Halu ot­taa lap­set vas­taan Ju­ma­lan lah­ja­na näyt­täy­tyy ou­to­na ja vie­raa­na suo­ma­lai­ses­sa yh­teis­kun­nas­sa.

Kannattaako sitoutua?

Si­tou­tu­es­saan ih­mi­nen osoit­taa omis­tau­tu­mi­sel­laan us­kol­li­suut­ta hen­ki­löä tai asi­aa koh­taan. Täl­löin voi tun­tea asi­an tai toi­sen hen­ki­lön sy­dä­nää­net. Mitä se si­tou­tu­mi­nen oi­kein on? Kuu­los­taa jo sa­na­na voi­mal­li­sel­ta. On­ko si­tou­tu­mi­nen va­paa­eh­tois­ta vai pa­kol­lis­ta? Eh­kä­pä se on­kin enem­män kuin pelk­kä ”kyl­lä”. Se on kuin sol­mua muis­tut­ta­va side, joka yh­dis­tää mei­dät esi­mer­kik­si elä­män­ta­paam­me, ih­mis­suh­tei­siim­me tai jo­hon­kin ta­voit­tee­seen. Par­haim­mil­laan se on voi­ma­va­ra, vaik­ka voi vaa­tia uh­rauk­sia ja pon­nis­te­lu­ja.

Jumalan seurakunnan olemus ja tehtävä

Ju­ma­la on il­moit­ta­nut Sa­nas­saan tah­ton­sa. Apos­to­li Jo­han­nes on il­mais­sut täs­tä kes­kei­sim­män evan­ke­liu­mi­kir­jas­saan: ”Ju­ma­la on ra­kas­ta­nut maa­il­maa niin pal­jon, et­tä an­toi ai­no­an Poi­kan­sa, jot­tei yk­si­kään, joka hä­neen us­koo, jou­tui­si ka­do­tuk­seen, vaan sai­si ian­kaik­ki­sen elä­män” (Joh. 3:16).

Piispat haluavat tuoda kirkkoon muutoksen

Suo­men evan­ke­lis­lu­te­ri­lai­sen kir­kon piis­pat esit­tä­vät kir­kol­lis­ko­kouk­sen hy­väk­syt­tä­väk­si pe­rin­tei­sen avi­o­liit­to­kä­si­tyk­sen rin­nal­le myös toi­sen, eli sa­maa su­ku­puol­ta ole­vien kir­kol­li­sen vih­ki­mi­sen. Täs­tä piis­pat päät­ti­vät maa­lis­kuus­sa pi­tä­mäs­sään yli­mää­räi­ses­sä piis­pain­ko­kouk­ses­sa. Ai­no­as­taan yk­si piis­pa jät­ti asi­as­ta eri­ä­vän mie­li­pi­teen.

Aurinkomme ylösnousi, paistaa voittovuorella

Vir­si­kir­jas­ta il­mes­tyi uu­dis­tet­tu lai­tos vuon­na 1986. Tär­keim­piä muok­kauk­sen syi­tä oli vir­sien kie­li­a­sun ny­ky­ai­kais­ta­mi­sen tar­ve. Vir­sis­tä tah­dot­tiin pois­taa ään­ne­a­sul­taan tai tai­vu­tuk­sel­taan van­hah­ta­vat ja har­vi­nai­sik­si käy­neet muo­dot. Ta­voit­teek­si ase­tet­tiin kie­li­a­su, jota ny­ky­a­jan ih­mi­nen voi ym­mär­tää. Vir­sien me­lo­di­oi­ta­kin muo­kat­tiin tai vaih­det­tiin.

Kohtaanko, kohtaatko, kohtaammeko?

Mika Kar­sik­kaan Paa­vo­lan Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen nuor­te­nil­las­sa 24.2.2024 pi­tä­män alus­tuk­sen poh­jal­ta koon­nut Heli Säk­ki­nen.

Uushenkisyys ja raamatullinen usko – Raamattu varoittaa harhaopeista

Vuon­na 2019 to­teu­te­tun ky­se­ly­tut­ki­muk­sen tu­los­ten pe­rus­teel­la kris­ti­nus­kos­ta luo­pu­mi­nen on laa­ja il­miö. Sa­moin tut­ki­mus osoit­taa, et­tä hen­ki­syys on syr­jäyt­tä­mäs­sä hen­gel­li­syyt­tä. Uu­den­lai­sen hen­ki­syy­den le­vi­ä­mi­nen ta­pah­tuu suu­rel­ta osin so­si­aa­li­sen me­di­an kaut­ta. Muo­dos­tuu ”kup­lia”, jois­sa sa­man­mie­li­set ja -hen­ki­set ih­mi­set ovat kans­sa­käy­mi­sis­sä kes­ke­nään, ja heil­lä on yh­tei­nen to­del­li­suus­kä­si­tys.

Arkkipiispan puheenvuoro: "Työn tekeminen ei ole välttämätön paha vaan välttämätön hyvä"

Työ ei ole ih­mi­sar­von mit­ta ei­kä sen mie­lek­kyys tule ra­han eteen raa­ta­mi­ses­ta. Lu­te­ri­lai­sen pe­rin­teen nä­kö­kul­mas­ta työ edis­tää yh­teis­tä hy­vää.

500 vuotta luterilaista virsiperinnettä

Syk­syl­lä 1523 Mart­ti Lut­her kir­joit­ti sa­nat hy­vin tun­te­maam­me vir­teen 261: "Oi iloit­kaa te kris­ti­tyt". Se oli hä­nen en­sim­mäi­nen vir­ten­sä seu­ra­kun­nan käyt­töön. Sii­tä käyn­nis­tyi lu­te­ri­lai­nen vir­si­pe­rin­ne. Kun me ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa, seu­rois­sa ja muis­sa ti­lai­suuk­sis­sa lau­lam­me, voim­me muis­taa, et­tä lu­te­ri­lai­nen pe­rin­ne al­koi 500 vuot­ta sit­ten.