Ni­mi­merk­ki "Poh­dis­ke­li­ja"

Suu­rin osa yh­tei­sööm­me kuu­lu­vis­ta ih­mi­sis­tä Suo­mes­sa edus­taa val­ta­vä­es­tön val­koi­suut­ta. Jou­kos­sam­me on kui­ten­kin myös nii­tä rak­kai­ta vel­jiä ja sis­ko­ja, joi­den juu­ret ovat joko ko­ko­naan tai osit­tain Suo­men ul­ko­puo­lel­ta. Maa­il­man­laa­jui­ses­ti mei­tä on mo­nis­ta kan­sois­ta ja et­ni­syyk­sis­tä. Se on suu­ri Ju­ma­lan siu­naus.

Olem­me Suo­mes­sa tot­tu­neet sii­hen, et­tä suu­rin osa ym­pä­ril­läm­me ole­vis­ta us­kon ys­tä­vis­täm­me ovat val­koi­sia. Kun ta­paam­me ihon­vä­ril­tään tum­mem­pia, rus­kei­ta ja mus­tia vel­ji­äm­me ja sis­ko­jam­me, saa­tam­me us­kon tuo­mas­ta rak­kau­des­ta huo­li­mat­ta suh­tau­tua eri nä­köi­siin kans­saih­mi­siin jos­kus tö­ke­rös­ti. Jopa tie­dos­ta­mat­ta louk­kaam­me sa­noil­lam­me tai te­oil­lam­me.

Olen it­se jou­tu­nut to­dis­ta­maan us­ko­vais­ten kes­kel­lä ti­lan­net­ta, jos­sa ih­mi­sen ihon­vä­ri on tul­lut pu­heek­si kes­kus­te­lu­kump­pa­nin ta­hol­ta hy­vin epä­kun­ni­oit­ta­val­la ta­val­la. Val­koi­sen ih­mi­sen nä­kö­kul­mas­ta har­mi­ton tai niin sa­no­tus­ti “huu­mo­ril­la” tar­koi­tet­tu kom­ment­ti ihon­vä­ris­tä, taus­tas­ta tai muus­ta ul­koi­ses­ta sei­kas­ta saat­taa lou­ka­ta sy­väs­ti ih­mis­tä, joka vä­hem­mis­töön kuu­lu­va­na koh­taa täl­lai­sia ti­lan­tei­ta ar­jes­saan usein pel­käs­tään ihon­vä­rin­sä vuok­si. Kun täl­lais­ta ta­pah­tuu us­ko­vais­ten kes­kel­lä, sa­tut­taa se vie­lä enem­män.

Val­ta­vä­es­tön val­koi­suut­ta edus­ta­va hen­ki­lö ei vält­tä­mät­tä ym­mär­rä ai­heut­ta­maan­sa mie­li­pa­haa, joka liit­tyy ti­lan­teen val­ta-ase­tel­maan. Taak­ka, jota ihon­vä­rin­sä vuok­si ra­sis­mia koh­dan­nut ih­mi­nen kan­taa mu­ka­naan, voi ol­la meil­le val­koi­sil­le ih­mi­sil­le hy­vin vai­ke­aa ym­mär­tää, sil­lä em­me ole it­se sitä ko­ke­neet.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa olem­me kaik­ki yh­tä ja sa­maa tai­vaal­li­sen Isän per­het­tä, ei­kä meil­lä ole oi­keut­ta ar­vot­taa ih­mi­siä ihon­vä­rin, su­ku­puo­len, kult­tuu­ri­sen taus­tan tai min­kään muun­kaan asi­an pe­rus­teel­la. Kun koh­taam­me mui­ta ih­mi­siä, em­me ha­lua tul­la en­si­si­jai­ses­ti näh­dyk­si jon­kin ul­koi­sen sei­kan pe­rus­teel­la ja sitä kaut­ta ko­kea nä­ky­mät­tö­myyt­tä ja ul­ko­puo­li­suu­den tun­net­ta.

Tie­dos­ta­mat­to­mat ajat­te­lu­mal­lit saat­ta­vat vai­kut­taa käyt­täy­ty­mi­seem­me, min­kä joh­dos­ta sa­nom­me, teem­me tai ajat­te­lem­me asi­oi­ta, joi­ta em­me tar­koi­ta. Näis­tä­kin asi­ois­ta oli­si hyvä pu­hua avoi­mes­ti mui­den us­ko­vais­ten kans­sa. Jos olem­me lou­kan­neet, saam­me käyt­tää an­teek­si­an­ta­muk­sen kor­jaa­vaa evan­ke­liu­mia ja op­pia vir­heis­täm­me.

Meil­lä on Suo­mes­sa koko kan­sa­kun­ta­na vie­lä pal­jon teh­tä­vää pur­kaak­sem­me si­säis­tet­ty­jä ra­sis­ti­sia ajat­te­lu­mal­le­ja, em­me­kä us­ko­vai­si­na ole täs­tä poik­keus. Täl­lai­set si­säis­te­tyt ajat­te­lu­mal­lit sii­tä, et­tä val­koi­nen ihon­vä­ri oli­si mui­ta pa­rem­pi tai ar­vok­kaam­pi ovat is­kos­tu­neet ali­ta­jun­taam­me hy­vin var­hain, sil­lä sitä on luo­tu his­to­ri­an saa­tos­sa ym­pä­ris­tööm­me mo­nin ta­voin.

Ra­sis­min juu­ret ovat kau­ka­na his­to­ri­as­sa, mut­ta ne vai­kut­ta­vat edel­leen vah­vas­ti yh­teis­kun­nas­sam­me, kaik­ki­al­la ym­pä­ril­läm­me. Us­ko­vai­si­na ha­lu­am­me säi­lyt­tää kes­ki­näi­sen rak­kau­den ja ol­la omal­ta osal­tam­me vai­kut­ta­mas­sa sii­hen, et­tä kai­kil­la oli­si hyvä ja tur­val­li­nen olo kes­kel­läm­me.

Em­me­hän ha­lua, et­tä ku­kaan ko­ki­si olo­aan vie­raak­si ja muu­ka­lai­sek­si Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kes­kel­lä? Se on tur­va­paik­kam­me tääl­lä ajas­sa, jo­kai­sel­le us­ko­val­le yh­tä tär­keä ja kor­vaa­ma­ton.

Jaa­ko­bin kir­je (2:8-10) muis­tut­taa mei­tä: “Jos te nou­da­tat­te lain ku­nin­gas­käs­kyä niin kuin se Raa­ma­tus­sa on: ‘Ra­kas­ta lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si’, te teet­te oi­kein. Mut­ta jos te erot­te­let­te ih­mi­siä, te teet­te syn­tiä, ja laki osoit­taa tei­dät rik­ko­jik­si. Sil­lä se, joka muu­ten kai­kes­sa nou­dat­taa la­kia mut­ta rik­koo sitä yh­des­sä koh­das­sa, on syy­pää kai­kil­ta koh­din.”

On tur­val­lis­ta asua val­ta­kun­nas­sa, jon­ka pää­nä on it­se Kris­tus, Va­pah­ta­jam­me. Ju­ma­lan lap­si­na olem­me kiin­ni­tet­tyi­nä Kris­tuk­sen ruu­mii­seen, jo­kai­nen yh­tä ar­vok­kaa­na ja ra­kas­tet­tu­na. Saam­me ru­koil­la Ju­ma­lal­ta oi­ke­a­mie­li­syyt­tä ja lem­peyt­tä kes­kel­lem­me, jot­ta jo­kai­nen sai­si ko­kea tur­vaa ja rak­kaut­ta täs­sä val­ta­kun­nas­sa ja ym­pä­ril­läm­me.

Ju­ma­lan luo­mis­työn kau­neus ja rik­kaus kai­kes­sa ai­nut­laa­tui­suu­des­saan on jär­jel­lem­me kä­sit­tä­mä­tön asia. Vaik­ka ul­koi­ses­ti olem­me­kin eri­lai­sia, sy­dä­mes­säm­me asuu sama Ju­ma­lan Hen­ki, yh­dis­tä­en mei­dät sa­maan rak­kau­teen. Jee­sus it­se osoit­ti elä­mäl­lään sen, et­tei­vät ih­mi­sen luo­mat ra­jat ja ar­vo­jär­jes­tyk­set vai­ku­ta sii­hen, mi­ten hän koh­te­lee mui­ta ih­mi­siä. Meil­lä on maa­il­man pa­ras opet­ta­ja seu­ras­sam­me.

Ni­mi­merk­ki "Poh­dis­ke­li­ja"