Mo­net lap­set odot­ta­vat juu­ri nyt malt­ta­mat­to­mi­na su­vi­seu­ro­ja. Jo jou­lun jäl­keen on eh­kä alet­tu las­kea, pal­jon­ko vie­lä on ai­kaa su­vi­seu­roi­hin.

En­tä jos lap­si jou­tuu­kin pel­kää­mään su­vi­seu­ro­jen ja opis­to­seu­ro­jen ih­mis­pal­jout­ta? Niin mo­nia ou­to­ja kas­vo­ja, it­seä koh­ti kään­ty­viä kat­sei­ta, ky­se­ly­jä, kiu­saa­mis­ta. Su­rua, val­vot­tu­ja öi­tä ja miet­ti­mis­tä, mi­ten us­kal­taa kul­kea siel­lä ka­ve­rei­den tai pik­ku­vel­jen kans­sa.

Eri­lai­nen ul­ko­nä­kö he­rät­tää huo­mi­o­ta kaik­ki­al­la. Lap­si yrit­tää pei­tel­lä kas­vo­jaan, kään­tää kat­seil­le vain sen "nor­maa­lin" puo­len kas­vois­taan. Po­jan kas­vois­sa oli hä­nen syn­ty­es­sään jät­ti­luo­mi, joka peit­ti puo­let kas­vois­ta. Nyt mo­nien iso­jen leik­kaus­ten jäl­keen kas­vois­sa on pa­ho­ja ar­pia.

Tätä pai­na­jais­ta mei­dän per­hees­sä on elet­ty mo­net vuo­det pie­nen po­jan rin­nal­la kul­kien. Lap­si ei osaa kai­kil­le vas­ta­ta, ha­kee tur­vaa van­hem­mis­ta. äi­din tai isän taak­se on tur­val­lis­ta pii­lou­tua ute­li­ail­ta kat­seil­ta.

Van­hem­pa­na on ol­lut vai­kea kat­soa po­jan pa­haa oloa, kun ei ole voi­nut aut­taa muu­toin kuin kan­nus­ta­mal­la ja roh­kai­se­mal­la. Kun ei voi it­se ot­taa hä­nen taak­kaan­sa kan­net­ta­vak­seen.

Mo­net su­vi­seu­rat olem­me kuun­nel­leet ko­to­na, kun lap­sel­le on ol­lut hel­pom­pi niin. Koko per­he on saa­nut nuk­kua le­vol­li­ses­ti ei­kä ole tar­vin­nut he­rä­tä öi­sin lu­ke­mat­to­mia ker­to­ja po­jan ker­ra­tes­sa unis­saan päi­vän pe­lot­ta­via ta­pah­tu­mia.

Me van­hem­mat nä­em­me pie­nes­sä po­jas­sam­me tai­vaan Isän täy­del­li­sen luo­mis­työn eri­lai­sis­ta kas­von­piir­teis­tä huo­li­mat­ta.

Ni­mi­merk­ki äi­ti