Tie­dät­te­kö sen vii­saan pöl­lö­muo­rin? Ei sitä, joka sa­noo hu-huu, vaan sen, joka ky­syy ”nu­kuit­ko hy­vin” ja ”tun­tuu­ko pa­rem­mal­ta”. Sen, jol­la on elä­män­ko­ke­mus­ta mon­ta re­pul­lis­ta ja joka ar­vos­taa it­se­ään ja elä­mää eh­doit­ta. Tai sen toi­sen, joka vä­lit­tää pul­lal­la ja pe­ru­na­vel­lil­lä. Joka tuo säi­lö­tyt kur­kut ja pik­kels­sit ja joka kas­vat­taa man­si­kat lap­sen­lap­si­aan var­ten. Sen, jon­ka ole­muk­ses­ta huo­kuu tyy­ty­väi­syys ja ai­to elä­mä­ni­lo.

Tie­dät­te­kö sitä eri­tyis­tä enoa, ren­ki­poi­kaa, joka elää ru­tii­neis­ta ja hai­luo­to­lau­tois­ta? Joka pu­huu su­vi­seu­rois­ta ja maa­kun­nal­li­sis­ta tai vain ole­mas­sa­o­lol­laan opet­taa, et­tä tai­vas on.

Tie­dät­te­kö sen ko­din, jon­ne men­nään ja jos­ta läh­de­tään? Jos­sa nau­re­taan ja it­ke­tään. Ko­din, jos­sa ra­kas­te­taan. Lä­hen­ny­tään ja ir­taan­nu­taan. Jos­sa teh­dään pää­tök­siä ja jos­sa saa­vat suun­ni­tel­mat muut­tua.

Sen isän, joka ot­taa omis­ta va­pais­taan pa­ri­kin, et­tä muu­te­taan van­him­man un­tu­vi­kon ta­va­rat uu­teen kau­pun­kiin. Jol­le saa ker­toa, mik­si pa­hoit­ti mie­len­sä ja joka ei kos­kaan louk­kaa. Sen äi­din, joka sa­noo oi­kei­ta sa­no­ja, kos­ka ym­mär­tää, mis­tä ken­kä pu­ris­taa. Sen, joka pääs­tää ir­ti, vaik­ka te­kee­kin ki­pe­ää.

Tie­dät­te­kö sen to­ka­luok­ka­lai­sen po­jan, jol­la on maa­il­man su­loi­sin nis­ka­kuop­pa ja joka oli­si ai­na vaan ko­to­na? Sen, jon­ka ei toi­voi­si kos­kaan kas­va­van sy­liä suu­rem­mak­si. Tie­dät­te­kö sen pie­nen sis­kon, joka tu­lee is­tu­maan ison vie­reen sil­loin kun it­ket­tää? Joka loh­dut­taa isoa, joka ei tie­dä tu­le­vas­tan­sa mi­tään ja osaa sa­noa vain ”en minä tyk­kää mis­tään tar­peek­si”, ja tar­koit­taa sil­lä am­mat­te­ja. Se pie­ni sa­noo sii­hen, et­tä ”tyk­käät­hän sinä ol­la mei­dän kans­sa”. Niin tyk­kään.

Tie­dät­te­kö sen ke­sän, jol­loin kaik­ki ovat kool­la? Se pöl­lö­muo­ri­kin siel­tä ete­läs­tä len­tä­nyt. Ke­sän, jol­loin ol­laan on­nel­li­sia sii­tä, et­tä ol­laan. On töi­tä, mut­ta lai­te­taan tär­keys­jär­jes­tyk­seen. Ra­ken­ne­taan toi­nen ran­ta­sau­na, et­tä var­mas­ti löy­ly­jä riit­tää.

Te var­maan tie­dät­te.

Syk­syä vas­taa­not­ta­maan lin­tu­set suun­ta­si­vat omiin ko­ti­ko­loi­hin­sa, pöl­lö­muo­ri vir­kis­ty­nee­nä, un­tu­vik­ko vah­vis­tu­nee­na. Ke­sän lau­lus­sa kai­kui kii­tos.

An­nuk­ka Pa­sa­nen