Terveyttä on monenlaista. On muun muassa henkistä ja fyysistä terveyttä, jotka ovat meille enemmän tai vähemmän itsestäänselvyyksiä – vai ovatko? On lahjaa, jos näemme oman terveytemme tai sairautemme – sekään ei ole itsestäänselvyys.
Minulla on ollut vuosikymmenien ajan matkakumppanina terveyshaasteita. Mielen haasteet ovat mutkistaneet monin tavoin elämää – aiheuttaen milloin minkäkinlaisia käänteitä ja vastoinkäymisiä. Usko huomiseen ja Jumalaan on monesti ollut koetuksella. Jälkeenpäin ajateltuna luottamus Taivaan Isän johdatukseen on ollut aina kuitenkin se viimeinen punainen lanka, joka on vienyt läpi rankimpienkin päivien ja hetkien. Mennyt elämä on toisaalta ollut tämän vuoksi ja tästä huolimatta hyvin rikasta ja monisävyistä.
Mieleeni palautuu vuosia sitten käymäni keskustelu eräässä kuntoutuslaitoksessa. Aloituskeskustelussa omaohjaajani totesi jossain vaiheessa, että sinun silmistäsi välittyy rauha. Tämä hämmästytti minua, koska noihin aikoihin elämäni oli ajautumassa kriisiin ja mieli oli täynnä ristiriitoja ja ahdistavia asioita. Keskustelun edetessä kerroin omasta vakaumuksestani, ja ohjaaja totesi jotenkin tähän tapaan, että nyt hän ymmärtää sinun rauhasi.
Lämpimänä on myös jäänyt mieleen eräs lähtöhetki nuoruuden ajoilta. Olin lähdössä lapsuuden kodistani viikonloppuloman jälkeen sairaalajaksolle, jossa olin mielen väsymisen vuoksi. Isäni toivotteli minulle hyvää työviikkoa. Rakas isäni näki, että toipuminen on täyttä työtä.
Viime ajat minua on ihmetyttänyt, miten hidasta toipuminen tai edes sairauden kanssa sinuiksi tuleminen voi todella olla. Toisaalta, on vaikea toipua, jos ei tiedä sairaudelle nimeä. Minä sain nimen omalle haasteelleni vasta vuosikymmenien oireilun jälkeen.
Olen pohtinut myös, minkä koen toipumiseksi. Tuoko iloa jo se, että saa nousta uuteen aamuun edes jotenkin toiminakuntoisena, vai alanko elämään vasta, kun olen mielestäni täyttänyt itse asettamani toipumisen kriteerit. Onko sillä enää merkitystä, minkä vaikutelman muut ihmiset tilanteestani saavat? Merkittävämmäksi saattaakin nousta esimerkiksi se, että huomaa pieniä asioita ja iloa ympäristössä, luonnon ihmeissä ja ihmisten kohtaamisissa.
Mielessä on ajoittain haikeus menneistä vuosikymmenistä. Paljon joutuu itselleen antamaan anteeksi. Oman jaksamisen ja toipumisen vuoksi on tavallaan aloitettava alusta, puhtaalta pöydältä. Paljon on sijaa nöyrtymiselle ja tyytymiselle varsinkin silloin, jos sairaus tai vamma on sellainen, joka kulkee mukana läpi elämän, enemmän tai vähemmän.
Nyt keski-iässä lapsiperheen isänä hämmästelen monesti vaimoni kanssa, miten elämästä on diagnoosin jälkeen tullut kaikilla osa-alueilla tasaisempaa. Satunnaiset pätkätyöt ovat vaihtuneet vakituiseen työsuhteeseen, ja arjessamme sekä omassa mielessäni on näkynyt tasoittumisen merkkejä.
Olemme jopa vähän miettineet, onko meillä oikeus nauttia elämästä, vai onko mutkan takana odottamassa takavuosilta tutut vastoinkäymiset. On kuitenkin turvallisesti haluttu ajatella, että nyt meille on annettu sitä tavallista elämää tavallisilla haasteilla, iloilla ja vastoinkäymisillä, mitä löytyy monen lapsiperheen oven takaa. Huomisella on omat murheensa ja ilonsa.
Vuosien varrella olemme kohdanneet elinpiirissämme minun terveyshaasteeseeni liittyen ja niiden keskellä mukavanlämpöistä ja aitoa, näkyvää tai rivien välistä luettavaa eleetöntä välittämistä. Hiukan on myös koettu enemmän tai vähemmän läpinäkyvää eriarvoistamista ja lokerointia. Toisaalta on ollut myös mukava huomata, että joillain ihmisillä on taito ja kyky nähdä minut ja puolisoni yksilöinä. He näkevät ja ymmärtävät, että meidän perheemme asiat ja ratkaisut vaikuttavat toisiinsa ja muodostavat ”kokonaispaketin”.
Minua ovat puhutelleet seuraavat virren sanat: ”Vain sinä tiedät, mitä tarvitsemme, voit käyttää puutteitakin parhaaksemme. Tahtoosi Herra, auta tyytymään, sinua vähästäkin kiittämään.” Elämäni olisi varmaan mennyt hyvin paljon toisella tavalla, jos itse olisin voinut päättää. Jumalalla on kuitenkin kaikelle oma aikansa – ja tapansa. Olen kiitollinen siitä, millaisen rikkaan ja syvällisen näkökulman elämään tämä polkuni on minulle ja myös perheellemme avannut.
Kiitollinen elämästä
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys