Ni­mi­merk­ki

Jo­kai­sel­la on haa­vei­ta elä­mäs­sä ja on tär­ke­ää, et­tä nii­tä on. Eri­lai­set haa­veet ovat pi­tä­neet mi­nut­kin elä­mäs­sä kiin­ni. Myös kii­tol­li­suus sii­tä, mitä mi­nul­la on, on ol­lut elä­mäs­sä kan­ta­va voi­ma. Toi­si­naan unel­mat voi­vat ol­la pie­niä huo­kauk­sia Ju­ma­lan puo­leen: An­na Ju­ma­la kai­ken men­nä par­hain päin. An­na vii­saut­ta toi­mia oi­kein. An­na mi­nun löy­tää si­nun kaut­ta­si elä­mäl­le mer­ki­tys, niin et­ten vai­pui­si toi­vot­to­muu­teen vaan ko­ki­sin, et­tä mi­nus­ta vä­li­te­tään. An­na säi­lyt­tää us­kon lah­ja elä­män lop­puun as­ti.

Toi­si­naan elä­mä on ta­sais­ta ja toi­si­naan yh­tä vuo­ris­to­ra­taa. Mil­loin oli­sim­me elä­määm­me täy­sin tyy­ty­väi­siä? Ai­na­kaan minä en ole ol­lut kos­kaan. Sil­loin kun mi­nul­la on men­nyt hy­vin, olen aja­tel­lut, et­tei täs­tä kan­na­ta iloi­ta, kun koh­ta kui­ten­kin me­nee huo­nos­ti. Sil­loin kun on men­nyt huo­nos­ti, olen ka­pi­noi­nut Ju­ma­lal­le. Luu­len, et­tä har­va meis­tä osaa kai­kis­sa ti­lan­teis­sa aja­tel­la, et­tä Ju­ma­lan kä­des­tä huo­not­kin päi­vät tu­le­vat.

Jee­sus opet­ti rak­kau­den kak­sois­käs­kys­sä, et­tä it­sen­sä ra­kas­ta­mi­nen on yh­tä tär­ke­ää kuin lä­him­mäi­sen ra­kas­ta­mi­nen. Meil­le suo­ma­lai­sil­le on ope­tet­tu vaa­ti­mat­to­muut­ta ja it­sen­sä vä­hät­te­lyä. Jos it­ses­tä ei vä­li­tä, ei voi sil­loin ai­dos­ti vä­lit­tää muis­ta­kaan.

Olen it­se jou­tu­nut opet­te­le­maan it­se­ni ra­kas­ta­mis­ta, et­tä olen voi­nut ol­la läs­nä rak­kail­le­ni. Olin ajau­tu­nut sii­hen pis­tee­seen, et­tä koin ole­va­ni mi­tä­tön ja sur­kea ih­mi­se­nä. Koin, et­tei mi­nul­la ol­lut min­kään­lais­ta ih­mi­sar­voa. Vä­hi­tel­len sain ys­tä­vien avul­la voi­maa al­kaa puo­lus­ta­maan omia ra­jo­ja­ni ja ta­ju­sin, et­tä jos en rii­tä puo­li­sol­le­ni oma­na it­se­nä­ni ja jou­dum­me las­ten kans­sa ko­ke­maan vä­ki­val­taa, em­me voi enää asua sa­man ka­ton al­la. Olin yrit­tä­nyt kaik­ke­ni avi­o­lii­ton pe­las­ta­mi­sen eteen, mut­ta mi­kään ei ol­lut aut­ta­nut. Oli pak­ko muut­taa eri osoit­tei­siin ja pe­las­taa mi­nun ja las­ten elä­mä.

Lop­pu­jen lo­puk­si jo­kai­nen on vas­tuus­sa omas­ta elä­mäs­tään. Omas­ta hy­vin­voin­nis­ta huo­leh­ti­mi­nen on ää­rim­mäi­sen tär­ke­ää. Pie­net­kin hy­vin­voin­tia edis­tä­vät teot ar­jes­sa ovat to­del­la mer­kit­tä­viä. Mi­nul­le nii­tä ovat lau­la­mi­nen, päi­vä­kir­jan kir­joit­ta­mi­nen, pi­a­non soit­to ja ku­to­mi­nen. Ys­tä­väl­le soi­tet­tu pu­he­lu ke­ven­tää miel­tä, ja jak­san taas ar­jes­sa pa­rem­min.

Huo­kaus Ju­ma­lan puo­leen aut­taa, kun voi­maa ei tah­do löy­tyä muu­al­ta. Em­me jak­sa omin voi­min. Voi­ma us­ko­mi­seen­kin tu­lee Ju­ma­lal­ta. Vai­keim­pi­na ai­koi­na it­kin ja huu­sin Ju­ma­lan puo­leen. Suu­rim­man epä­toi­von het­ke­nä kä­vel­les­sä­ni jääl­lä ru­koi­lin Ju­ma­lal­ta, et­tä hän an­tai­si jään sor­tua al­la­ni ja pää­si­sin pois. Toi­voin to­del­la, et­tä elä­mä­ni päät­tyi­si, ei­kä mi­nun tar­vit­si­si kes­tää sitä kau­he­aa tus­kaa, mitä puo­li­so­ni omal­la käy­tök­sel­lään ai­heut­ti.

Toi­si­naan elä­mäs­sä ta­pah­tuu asi­oi­ta, joi­den mer­ki­tys­tä ei kos­kaan pys­ty kä­sit­tä­mään. En pys­ty kä­sit­tä­mään sitä, et­tä jou­duim­me ko­ke­maan elä­mäs­sä vä­ki­val­taa lä­hei­sen ih­mi­sen ta­hol­ta. En pys­ty kä­sit­tä­mään, mik­si en näh­nyt, et­tei kaik­ki ol­lut hy­vin.

An­teek­si­an­ta­mi­nen ih­mi­sel­le, joka ei to­den­nä­köi­ses­ti tule kos­kaan ym­mär­tä­mään toi­mi­neen­sa vää­rin, on vai­ke­aa. Olen saa­nut neu­von, et­tä hä­nel­le voi an­taa "etu­lah­ja­na" kaik­ki an­teek­si. Vaik­kei se vä­le­jä kor­jai­si­kaan, voin it­se ol­la ke­ve­äm­min mie­lin ja jat­kaa elä­mää.

Men­nei­syys ei pois­tu an­teek­si an­ta­mal­la, vaan sii­hen liit­ty­viä asi­oi­ta täy­tyy kä­si­tel­lä. Men­nei­syyt­tä ei voi muut­taa, mut­ta sii­hen mil­lä ta­val­la sii­hen suh­tau­tuu, voi it­se vai­kut­taa. Voin­ko jos­kus hy­väk­syä men­nei­syy­te­ni? Voin­ko jos­kus sa­noa, et­tä on­pa hyvä, et­tä jäin las­ten kans­sa yk­sin? Ai­ka pa­ran­taa haa­vat, sa­no­taan, ja pik­ku­hil­jaa voin it­se­kin aja­tel­la niin.

Olen käy­nyt vuo­sia trau­ma­te­ra­pi­as­sa. Oli häm­men­tä­vää, kun te­ra­peut­ti­ni kans­sa tar­kas­tel­tiin ai­kaa taak­se­päin. Toki tun­nis­tin edel­leen mo­nia haas­tei­ta, mut­ta se, et­tä osaan ny­ky­ään sa­noit­taa tun­tei­ta­ni tai jä­sen­tää aja­tuk­si­a­ni, on pit­kän te­ra­pi­an an­si­o­ta. Vaik­ka te­ra­peut­ti ei jaa­kaan sa­maa us­koa, hä­nes­tä on ol­lut pal­jon apua muis­sa asi­ois­sa. Olen on­nel­li­nen sii­tä, et­tä mi­nul­le sat­tui te­ra­peut­ti, joka ei vä­hek­sy us­ko­a­ni.

Pi­dän jää­kaa­pin oves­sa Päi­vä­mie­hes­sä ol­lut­ta vii­kon ky­sy­mys­tä Ju­ma­lan tah­toon tyy­ty­mi­ses­tä ja Lot­ta Kar­ja­lai­sen ru­noa, joka ker­too Ju­ma­lan huo­len­pi­dos­ta. Vaik­ka vai­kei­na het­ki­nä tun­tuu, et­tä Ju­ma­la on unoh­ta­nut, voin luot­taa sii­hen, et­tä Ju­ma­la pi­tää huo­len omis­taan. En voi vie­lä tie­tää, mitä suun­ni­tel­mia hä­nel­lä on mi­nua var­ten. Ju­ma­lan tiet ovat tut­ki­mat­to­mat, ja Ju­ma­lal­le kaik­ki on mah­dol­lis­ta. Ajat­te­len avi­o­lii­tos­ta, et­tä sen min­kä Ju­ma­la on yh­dis­tä­nyt, sitä ei voi ih­mi­nen erot­taa. Sil­ti se ei tar­koi­ta sitä, et­ten­kö voi­si ol­la on­nel­li­nen.

Olen it­se ha­lun­nut ol­la lap­sil­le esi­merk­ki­nä sii­tä, et­tä ha­lu­an men­nä elä­mäs­sä eteen­päin. Olen al­ka­nut opis­kel­la ja aloit­ta­nut lau­lu­har­ras­tuk­sen, jos­ta olen pit­kään haa­veil­lut. Olen Ju­ma­lal­le kii­tol­li­nen sii­tä, et­tä hän oh­ja­si mi­nut seu­raa­maan sy­dä­men ään­tä, ja olen voi­nut tar­jo­ta lap­sil­le ko­din, jos­sa jo­kais­ta ra­kas­te­taan oma­na it­se­nään ja joka on tur­val­li­nen paik­ka elää. Olen op­pi­nut ra­kas­ta­maan it­se­ä­ni ja op­pi­nut tun­nis­ta­maan omat ra­ja­ni. Olen kii­tol­li­nen lap­sis­ta, ys­tä­vis­tä ja kai­kis­ta lä­hei­sis­tä ih­mi­sis­tä. Il­man hei­tä en oli­si täs­sä. Olen kii­tol­li­nen us­kos­ta ja sii­tä, et­tä Ju­ma­la on kan­ta­nut mi­nua vai­kei­na het­ki­nä. Jos jo­tain tar­koi­tus­ta kai­kes­ta voi­si löy­tää, niin sen, mikä elä­mäs­sä on tär­kein­tä: säi­lyt­tää us­ko ja hyvä oma­tun­to.