Se hir­veä, kau­hea tun­ne, kun ai­na vain uu­del­leen ja uu­del­leen huo­maa lan­gen­neen­sa sie­lun­vi­hol­li­sen an­saan. Tun­ti­tol­kul­la por­noa, ja sen jäl­keen kau­hea, tyh­jä ja kä­sit­tä­mät­tö­män ah­dis­tu­nut olo.

Sek­su­aa­li­suus, Ju­ma­lan iha­na lah­ja, näyt­ti tuo­hon suun­taan vie­ty­nä vain pa­ho­lai­sen ka­ta­lal­ta kek­sin­nöl­tä.

Mon­ta vuot­ta kes­ti tätä kau­he­aa kier­ret­tä. Tun­sin ole­va­ni maa­il­man syn­ti­sin ih­mi­nen. Ne­tin yleis­ty­es­sä kä­vin por­no­si­vuil­la kou­lun ko­neil­la, kir­jas­tois­sa ja jopa ys­tä­vä­ni ko­neel­la hä­nen ol­les­saan töis­sä.

Vaik­ka noi­den vi­de­oi­den tui­jot­te­lu hou­kut­te­li, oli ko­neel­la is­tu­mi­nen yh­tä si­vuil­le vil­kui­lua ja ah­dis­ta­vaa pak­ko­miel­teis­tä käy­tös­tä. Hä­pe­än tun­ne oli val­ta­va. Ja se ah­dis­tus, kun me­nin esi­mer­kik­si opet­ta­jan­huo­nee­seen – ajat­te­lin, et­tä he var­mas­ti tie­si­vät surf­fai­lu­ni, kun pys­tyi­vät opet­ta­jan ko­neel­la seu­raa­maan, mitä ku­kin omil­la tun­nuk­sil­laan ko­neel­la te­kee.

Asi­aa ei hel­pot­ta­nut se, kun äly­pu­he­li­men myö­tä por­no al­koi pol­tel­la tas­kus­sa­ni. Saa­toin vie­rail­la si­vus­toil­la jopa työ­päi­vän ai­ka­na, au­tol­la aja­es­sa ja mil­loin mis­sä­kin. On­nek­si Ju­ma­la an­toi mi­nul­le ys­tä­vän, jol­le pys­tyin ker­to­maan kau­nis­te­le­mat­ta lan­kee­muk­sis­ta­ni ja sain ker­ta toi­sen­sa jäl­keen kuul­la evan­ke­liu­min su­lo­sa­no­man.

Myö­hem­min nai­mi­siin men­nes­sä­ni huo­ma­sin, et­tä kä­si­tyk­se­ni sek­su­aa­li­suu­des­ta oli vää­ris­ty­nyt. Yh­tei­se­lä­mä oli vai­ke­aa.

Tär­keä het­ki, jos­ta avau­tui tie koh­ti pa­rem­paa huo­mis­ta, oli se, kun tör­mä­sin sat­tu­moi­sin vi­de­oon, jos­sa eräs nuo­ri­mies ker­toi por­no­riip­pu­vuu­des­taan. Hän ker­toi it­ses­tään ja aja­tuk­sis­taan en­nen pa­ran­tu­mis­taan. Tun­tui kuin hän oli­si ker­to­nut mi­nus­ta. Sil­lä het­kel­lä ym­mär­sin, et­tä vaik­ka olen ar­mos­ta us­ko­mas­sa, on suh­tee­ni sek­siin sai­raal­loi­nen.

Syn­ti­syy­te­ni ei ol­lut­kaan ai­noa syy, joka veti mi­nua por­no­si­vuil­le. Sin­ne veti myös se, et­tä olin sai­ras­tu­nut por­no­riip­pu­vuu­teen. Nuo­ruu­des­sa teh­dyt ute­li­aat kur­kis­te­lu­käyn­nit oli­vat pik­ku­hil­jaa muut­tu­neet sek­si­riip­pu­vuu­dek­si.

Vaik­ka tuol­loin tun­sin hel­po­tus­ta, et­tä ym­mär­sin ti­lan­tee­ni, oli tus­kal­lis­ta näh­dä, mi­ten suur­ta mur­het­ta se tuot­ti rak­kaal­le vai­mol­le­ni. Sain ker­rot­tua hä­nel­le, kuin­ka va­ka­va riip­pu­vuus mi­nul­la on. Ker­to­mi­nen oli ras­kas­ta. Ker­roin, kuin­ka olin vie­rail­lut sa­laa si­vuil­la vai­mon nuk­ku­es­sa. Ja sii­tä, kuin­ka riip­pu­vuu­te­ni nä­kyi vää­ris­ty­nee­nä aja­tus­maa­il­ma­na suh­tees­sa omaan vai­moo­ni ja mui­hin nai­siin. Vai­mo­ni ro­mah­ti.

Ju­ma­la kui­ten­kin siu­na­si niin, et­tä an­toi luot­ta­muk­sen ja rak­kau­den pa­la­ta suh­tee­seem­me.

Pa­ra­ne­mi­nen ei kui­ten­kaan ol­lut­kaan niin help­poa kuin oli­sin toi­vo­nut. Apua ei oi­kein löy­ty­nyt, ja me­di­as­sa ylei­set, por­noon ja va­paa­seen sek­siin kan­nus­ta­vat ju­tut ei­vät ai­na­kaan hel­pot­ta­neet ti­lan­net­ta­ni.

Vä­lil­lä tuli ret­kah­ta­mi­sia, ja nii­den myö­tä us­ko pa­rem­paan huo­mi­seen hor­jui. Luot­ta­muk­sel­li­set kes­kus­te­lut lä­heis­ten kans­sa hel­pot­ti­vat olo­a­ni, aut­toi­vat tie­dos­ta­maan omaa toi­min­taa­ni ja loi­vat toi­voa.

Aja­tus­ten rait­tius on it­sel­le­ni ää­rim­mäi­sen tär­ke­ää. En voi sil­le mi­tään, et­tä pa­ho­ja­kin aja­tuk­sia tu­lee, mut­ta nii­hin jää­mi­nen taas joh­taa usein ret­kah­ta­mi­seen. Näi­den aja­tus­ten kar­kot­ta­mi­seen saan voi­maa ru­kouk­ses­ta ja evan­ke­liu­mis­ta.

Kä­vin myös am­mat­ti­aut­ta­jan luo­na kes­kus­te­le­mas­sa. Hä­nel­tä ei apua he­ru­nut. Hän enem­män­kin pu­hui sen puo­les­ta, et­tä käy­tök­se­ni oli­si täy­sin nor­maa­lia. Ai­noa asia, mik­si hän ym­mär­si py­ris­te­ly­jä­ni ir­ti por­nos­ta, oli se, et­tä vai­mo­ni ei hy­väk­sy sitä. Hän ky­syi, on­ko mi­nul­la men­nyt ra­haa por­no- ja sek­si­pal­ve­lui­hin. Ei­pä juu­ri ol­lut, jo­ten hän ei oi­kein ym­mär­tä­nyt, mik­si tämä on mi­nul­le niin suu­ri on­gel­ma. Tuli vah­va tun­ne, et­tä yh­teis­kun­nas­sam­me ei juu­ri ym­mär­re­tä por­no- ja sek­si­riip­pu­vuut­ta.

Luin Pia Ren­di­cin kir­jan Voi­han por­no!. Kir­ja py­säyt­ti mi­nut. Sii­nä ker­ro­taan laa­jal­ti por­non hai­tal­li­sis­ta vai­ku­tuk­sis­ta niin sen te­ki­jöi­hin, käyt­tä­jiin kuin käyt­tä­jien omai­siin­kin. Por­no vää­ris­tää kä­si­tys­tä sek­su­aa­li­suu­des­ta ja nai­sis­ta. Se saa ai­kaan hy­väk­si­käy­tet­ty­jä ih­mi­siä, sär­ky­nei­tä avi­o­liit­to­ja, sy­vää riip­pu­vuut­ta ja raa­ko­ja sek­su­aa­li­ri­kok­sia.

Por­no­vi­de­ot on teh­ty viih­dyt­tä­mään kat­so­jia, yleen­sä mie­hiä. Mo­net näyt­te­li­jöis­tä ovat nuo­ria nai­sia, jot­ka ei­vät tie­dä, mi­hin jou­tu­vat tai joi­ta pa­ko­te­taan toi­min­taan jopa huu­mei­den avul­la. Opin kir­jas­ta, et­tä nämä nai­set ovat uh­re­ja, joi­den hy­myn taak­se kät­key­tyy vä­ki­val­taa ja kär­si­mys­tä.

Joka ker­ta, kun joku klik­kaa por­no­si­vun au­ki vaik­ka vain vil­kais­tak­seen sitä, hän an­taa tu­ken­sa täl­lai­sel­le hy­väk­si­käy­töl­le.

Kir­jan lu­et­tu­a­ni tun­sin suur­ta su­rua ih­mi­sen pa­huu­des­ta ja maa­il­man epä­ta­sa-ar­vos­ta.

Su­run har­son läpi kat­sel­les­sa­ni olin kui­ten­kin kii­tol­li­nen, et­tä esi­mer­kik­si täl­lais­ten kir­jo­jen ja lä­him­mäis­ten tuen avul­la voi huo­ma­ta, mikä tu­ho­aa omaa ja tois­ten elä­mää. Voi pa­ran­tua ja va­li­ta: ha­lu­an suo­jel­la elä­mää, ha­lu­an var­jel­la us­ko­a­ni. Niin mi­nä­kin ha­lu­an teh­dä.

Ni­mi­merk­ki Luot­ta­vai­se­na huo­mi­seen