SRK:n arkisto
SRK:n arkisto
Elias Mustajärvi
Pyhä Henki kutsuu Jumalan valtakuntaan evankeliumin kautta. Kristuksen työ jatkuu Pyhän Hengen työnä hänen seurakunnassaan.
Mikähän sai Sakkeuksen kiinnostumaan Jeesuksesta niin, että hän oli valmis kiipeämään puuhun nähdäkseen Jeesuksen? Entä mikä sai Sakkeuksen lupaamaan, että hän antaa puolet omaisuudestaan köyhille ja hyvittää nelinkertaisesti liikaa perityt rahat? Ajattelen, että Jumala teki Pyhän Henkensä kautta Sakkeuksessa työtä ja Sakkeus otti kutsun vastaan Jumalan valtakuntaan.
Tulevan sunnuntain kirkollisena aiheena on kutsu Jumalan valtakuntaan. Luther kirjoittaa kolmannen uskonkappaleen selityksessä, että ”Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla hänen tykönsä; vaan Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta.” Moni on saanut omakohtaisesti kokea kutsun Jumalan valtakuntaan ja on kokenut todeksi sen, kuinka usko on yksin Jumalan työ.
Varmaan lähes jokainen on joskus kuullut tai lukenut jonkun ihmisen kertomuksen siitä, kuinka tämä on löytänyt Jumalan valtakunnan. Monia tällaisia kertomuksia on myös Raamatussa. Nyt meillä on edessämme yksi tällainen kertomus.
Jumala kutsui Sakkeusta
Pyhä Henki kutsui Sakkeusta sen evankeliumin eli ilosanoman kautta, jonka Sakkeus oli Jeesuksesta kuullut. Pyhän Hengen kutsu näyttäytyi Sakkeuksessa uteliaisuutena Jeesusta kohtaan. Elämässämme asiat eivät tapahdu sattumalta vaan Jumalan johdatuksesta. Sakkeus sai kokea Jumalan kutsun ollessaan puussa.
Sakkeus sai kokea myös sen, miltä tuntuu, kun kutsutaan nimeltä. Nimen lausumisella on voimakas vaikutus ihmiseen. Ei olekaan ihme, että Jesajan kirjan kohtaa, jossa Jumala sanoo: ”Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.” (Jes. 43:1), siteerataan niin paljon. Nimeltä kutsuminen on henkilökohtaista.
Kutsu on henkilökohtainen
Jumala kutsuu jokaista ihmistä henkilökohtaisesti Jumalan valtakuntaan. Sakkeus ei varmaan kuitenkaan ehtinyt kauan tunnustella, miltä tuntui, kun Jeesus tiesi hänen nimensä. Kehottaahan Jeesus samalla Sakkeusta tulemaan alas puusta, sillä Jeesus on tulossa hänen kotiinsa. Jeesuksen sanat saavat Sakkeuksessa aikaan eloa ja iloa.
Sakkeus lupasi lahjoittaa puolet omaisuudestaan köyhille ja maksaa nelinkertaisesti takaisin niille, joilta oli perinyt liikaa. Pyhä Henki vaikutti Sakkeuksessa halun korjata asiat ja rakkauden mielen vähäosaisia kohtaan. Tuo Sakkeuksen lupaus kenties tarkoitti omaisuudesta luopumista. Ainakin se tarkoitti omaisuuden merkittävää vähentymistä, mutta olihan Sakkeuksella nyt aarre taivaissa (Matt. 19:21).
Vielä on armon aika
Jeesuksen lausahdus evankeliumitekstin päätteeksi on voimakas saarna siitä, kuinka jokainen ihminen on alun perin lupauksen voimasta syntynyt Abrahamin lapsi ja lähtöisin Jumalan valtakunnasta (Room. 9:7–8). Uskostaan luopuneet ovat kadonneita Abrahamin lapsia, joita Jeesus tuli maan päälle etsimään ja pelastamaan.
Kristuksen työ jatkuu maailmassa Pyhän Hengen työnä hänen seurakunnassaan (KO 1948, 44). Lähetystyöstä tuodaan riemukkaita terveisiä: kutsua Jumalan valtakuntaan viedään yhä laajemmalle ja yhä uudet ihmiset tahtovat ottaa kutsun vastaan. Vielä on armon aika.
Evankeliumi: Luuk. 19:1–10
Raamattu 1992: Jeesus tuli Jerikoon ja kulki kaupungin halki. Siellä asui mies, jonka nimi oli Sakkeus. Hän oli publikaanien esimies ja hyvin rikas. Hän halusi nähdä, mikä mies Jeesus oli, mutta ei pienikokoisena ylettynyt kurkistamaan väkijoukon takaa. Niinpä hän juoksi jonkin matkaa edemmäs ja kiipesi metsäviikunapuuhun nähdäkseen Jeesuksen, joka oli tulossa sitä tietä. Mutta tultuaan sille kohtaa Jeesus katsoi ylös ja sanoi: ”Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi.” Sakkeus tuli kiireesti alas ja otti iloiten Jeesuksen vieraakseen. Kun ihmiset näkivät tämän, he sanoivat paheksuen: ”Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen.” Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: ”Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin.” Sen kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitaten: ”Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika. Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.”
Biblia: Ja hän meni sisälle ja vaelsi Jerikon lävitse. Ja katso, yksi mies oli nimeltä Zakeus, joka oli Publikanien päämies ja hän oli rikas, Ja hän pyysi nähdä Jesusta, kuka hän olis, eikä saanut kansalta; sillä hän oli varttansa vähäinen. Ja hän samosi edelle, meni ylös yhteen metsä-fikunapuuhun, että hän olis saanut hänen nähdä; sillä sen kautta oli hän vaeltava. Ja kuin hän tuli siihen paikkaan, katsoi Jesus ylös, ja näki hänen, ja sanoi hänelle: Zakeus, astu nopiasti alas! sillä minun pitää tänäpänä oleman sinun huoneessas. Ja hän astui nopiasti alas ja otti hänen iloiten vastaan. Ja kuin he sen näkivät, napisivat he kaikki, että hän meni sisälle syntisen miehen tykö olemaan. Mutta Zakeus seisoi ja sanoi Herralle: katso, Herra, puolen minun tavaraani annan minä vaivaisille; ja jos minä jonkun pettänyt olen, sen minä neljäkertaisesti jälleen annan. Niin Jesus sanoi hänelle: tänäpänä on tälle huoneelle autuus tapahtunut, että hänkin on Abrahamin poika. Sillä Ihmisen Poika tuli etsimään ja vapahtamaan sitä, mikä kadonnut oli.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Värityskirja kukkien ja perhosten ystäville. Värityskirjan paperi on hieman paksumpaa, joten väritystä voi kokeilla erilaisilla tekniikoilla.