Jumala hallitsee voimallaan

Raa­ma­tus­sa on usei­ta paik­ko­ja, jois­sa ke­ho­te­taan kat­so­maan Ju­ma­lan töi­tä. Psal­min 66 kir­joit­ta­ja, jota ei tun­ne­ta, mai­nit­see me­ren muut­tu­mi­sen kui­vak­si maak­si: ”Sit­ten Moo­ses ko­hot­ti kä­ten­sä mer­ta koh­ti, ja Her­ra pani me­ren väis­ty­mään syr­jään nos­ta­mal­la an­ka­ran itä­tuu­len, joka pu­hal­si koko yön. Näin hän muut­ti me­ren kui­vak­si maak­si. Ve­det ja­kau­tui­vat kah­tia, ja kun is­ra­e­li­lai­set kul­ki­vat me­ren poik­ki kui­vaa maa­ta pit­kin, ve­det oli­vat muu­ri­na kum­mal­la­kin puo­len.” (2. Moos. 14:21–22.)

Vastoinkäymiset, uskon koettelijat

Tu­tus­sa pai­menp­sal­mis­sa kir­joit­ta­ja iloit­see sii­tä, kuin­ka Hyvä Pai­men joh­taa kris­ti­tyn kil­voi­tuk­sen mat­kaa: ”Sinä suo­je­let mi­nua kä­del­lä­si, joh­da­tat pai­men­sau­val­la­si” (Ps. 23:4). Tai­vaan tien mat­kaan kuu­luu kris­ti­tyl­lä­kin mo­nen­lai­sia vai­hei­ta. On vih­rei­tä niit­ty­jä, jois­sa saa vir­voit­tua ja le­vä­tä. Toi­si­naan elä­mäs­sä voi ol­la myös pi­mei­tä laak­so­ja.

Ehtoollisen suuri salaisuus

Jee­sus aset­ti eh­tool­li­sen viet­tä­es­sään pää­si­äi­sa­te­ri­aa vii­mei­sen ker­ran yh­des­sä ope­tus­las­ten­sa kans­sa.

Usko on ylisukupolvinen, mutta muuttumaton

Ke­säi­se­nä päi­vä­nä saat­taa kul­ki­jan yl­lät­tää sade. Jos sade on rank­kaa ei­kä sa­teel­ta ole suo­jau­dut­tu, tu­lee usein kii­re sa­teen­suo­jaan. Ka­tok­sen tai sa­teen­var­jon al­la tai tel­tan si­säl­lä ve­den ro­pi­naa on mu­ka­va kuun­nel­la. Suo­jas­sa ja tur­vas­sa on hyvä ol­la. Myös us­kon asi­ois­sa on hyvä ol­la suo­jas­sa ja tur­vas­sa. ”Kun on tur­va Ju­ma­las­sa, tur­vas­sa on pa­rem­mas­sa”, ru­noi­lee Lina San­dell (VK 397:1).

Miksi olet masentunut, sieluni?

Ih­mi­sen elä­mään kuu­lu­vat ilo ja suru. Jo pie­nen lap­sen elä­mäs­sä van­hem­mat koh­taa­vat ai­dos­ti lap­sen tun­teet. Lap­si tar­vit­see van­hem­man sy­lin, kun suru on saa­nut hä­nes­sä si­jan. Pian mur­he häl­ve­nee tur­val­li­ses­sa sy­lis­sä ja van­hem­man loh­dut­ta­vien sa­no­jen kuu­los­sa.

Kaipaus pyhälle matkalle

Ke­vään ja ke­sän lä­hes­ty­es­sä mo­nen aja­tuk­set suun­tau­tu­vat tu­le­viin Su­vi­seu­roi­hin. Moni miet­tii, pää­see­kö su­vi­seu­ra­mat­kal­le.

Onko ketään Herran, meidän Jumalamme vertaista?

Lap­si tut­kii ja ih­met­te­lee ym­pä­ris­tö­ään luon­nos­taan. Kas­va­es­saan hän op­pii yhä enem­män elä­mäs­tä. Nyt ai­kui­se­na­kaan en ole la­kan­nut ih­met­te­le­mäs­tä luo­ma­kun­taa ja elä­män ih­met­tä.

Jumala voi varjella mahdottomilta tuntuvissa tilanteissa

Daa­vid on Van­han tes­ta­men­tin tun­ne­tuim­pia hah­mo­ja. Hän eli noin tu­hat vuot­ta en­nen Jee­suk­sen syn­ty­mää. Sa­mu­e­lin kir­jois­sa ker­ro­taan Daa­vi­din elä­män­vai­heis­ta – sii­tä kuin­ka nuo­res­ta pai­men­po­jas­ta tuli en­sin kuu­lui­sa so­ta­san­ka­ri, sit­ten ku­nin­kaan us­kol­li­nen pal­ve­li­ja, myö­hem­min lain­suo­ja­ton pa­ko­lai­nen ja lo­pul­ta Juu­dan ja koko Is­ra­e­lin ku­nin­gas.

Evankeliumi vapauttaa linnustajan ansasta

Psal­mi 91 ker­too Ju­ma­lan lap­sil­leen an­ta­mas­ta tur­vas­ta. ”Hän le­vit­tää sii­pen­sä yl­le­si, ja sinä olet tur­vas­sa nii­den al­la” (Ps. 91:1–4).

”Kuule minua, riennä avukseni!”

Kirk­ko­vuo­des­sa las­keu­du­taan nyt paas­to­nai­kaan. Jee­suk­sen elä­mä kul­kee koh­ti kär­si­mys­tä ja kuo­le­maa. Kris­tus kir­kas­te­taan.