Kultakin koetellaan tulessa

”Lo­juu­ko li­pas­tos­sa­si aar­re?” ky­se­lee mai­nos­teks­ti hur­ma­ten kuin pa­rem­paa toi­voa lu­pail­len. ”Pö­lyt­tyy­kö olo­huo­nees­sa­si kul­ta-aar­re?” ti­vaa toi­nen ka­ra­mel­li­kir­jai­min kruu­sail­tu he­rä­te ruu­dul­la. Tun­tuu kul­ta ole­van hin­nois­saan, kun sitä ol­laan val­miit ha­ke­maan lä­hes joka tor­pan nur­kis­ta. Kai sitä nyt jo­kai­nen äly­ää, et­tei kan­na­ta lo­jut­taa tai pö­lyt­tää it­sel­leen vä­hän­kään tar­peet­to­mia esi­nei­tä nur­kis­saan, kun niis­tä täs­sä maa­il­man ti­lan­tees­sa sai­si käy­vän ka­san kan­sal­lis­ta va­lut­taa? ”Myy siis kul­ta­si!”

Saako teitä siunata, pyhät ja rakkaat?

Vil­le Suu­ta­ri (1902–1988) on ky­sy­nyt usein saar­na­tes­saan ot­si­kon ky­sy­myk­sen. Hä­nes­tä ja mo­nis­ta muis­ta edes­men­neis­tä rak­kais­ta sa­nan­pal­ve­li­jois­ta ker­ro­taan kir­jas­sa Her­ran työ­mie­hiä (SRK, 2020).

Turvassa tänään ja iankaikkisesti

Kun mie­tin ajal­lis­ta tur­vaa, mie­lee­ni tu­le­vat en­sim­mäi­se­nä po­lii­si, so­ti­las tai muu yh­teis­kun­nan tar­jo­a­ma tur­va. Ar­ki­sen elä­män tur­vaa aja­tel­les­sa­ni, mie­leen nou­se­vat puo­les­taan lä­hei­set ih­mi­set, koti tai raha. Tar­vit­sem­me näi­täi­tä mo­lem­pia, Ju­ma­lan an­ta­mia lah­jo­ja. Kuin­ka kes­tä­viä nämä lo­pul­ta ovat ja mis­tä ne an­ne­taan? Mikä on sel­lai­nen, jo­hon voin tur­va­ta niin elä­mäs­sä kuin kuo­le­mas­sa?

Mistä löytyy turva?

Erää­nä il­ta­na olin sil­loin 8-vuo­ti­aan poi­ka­ni kans­sa pi­ha­sau­nan hä­mä­räs­sä. Uk­rai­nan sota oli juu­ri syt­ty­nyt ja mo­nil­la meil­lä oli aja­tuk­set so­das­sa. Poi­ka­ni py­säyt­ti mi­nut ky­sy­mäl­lä: ”Isä, mi­ten meil­le käy, jos Suo­meen am­mu­taan ydi­na­seel­la?”

Penseä tarvitsee Jumalan rakkautta

Ih­mi­sel­lä voi ol­la elä­mäs­sä het­kiä, jol­loin kaik­ki näyt­tää ole­van hy­vin. Ter­veys on hyvä, työ tai opis­ke­lu su­juu, ys­tä­viä on ym­pä­ril­lä ja tu­le­vai­suus tun­tuu tur­val­li­sel­ta. Elä­mä hy­myi­lee.

Elämässä saa turvata Luojan apuun

Kat­se­lin lap­se­na usein muu­ra­hai­sen kul­kua, sil­lä lap­suu­den­ko­tim­me lä­his­töl­lä oli mon­ta muu­ra­hais­pe­sää. Mo­net rei­tit oli­vat niin va­kiin­tu­nei­ta, et­tä maas­sa pys­tyi nä­ke­mään syn­ty­nei­tä pol­ku­ja. Kun joku reit­ti tuk­keu­tui kä­vyn tai ki­ven vuok­si, al­koi vaih­to­eh­to­rei­tin et­sin­tä. Pys­tyin ylem­pää nä­ke­mään, mis­tä pa­ras reit­ti oli­si kul­ke­nut. Muu­ra­hai­sel­la rei­tin va­lin­ta näyt­ti sat­tu­man­va­rai­sel­ta.

Jumala varjelee lapsiaan pahalta

En­sim­mäi­sen paas­to­na­jan sun­nun­tain psal­mi (Ps. 91:1–4, 11–12) pu­huu mie­len­kiin­toi­sin sa­nan­kään­tein sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la var­je­lee lap­si­aan pa­hal­ta. Uh­kaa­vaa pa­haa ku­va­taan psal­mis­sa lin­nus­ta­jan an­sak­si ja pa­han sa­nan val­lak­si.

Jumalan käsi on täynnä hyvyyttä

”Ar­vaa, kum­mas­sa kä­des­sä?” lap­se­ni ke­hot­ti pu­ris­ta­en pie­net kä­ten­sä tiu­kas­ti nyrk­kiin. Hän nau­roi vi­a­ton­ta ilo­aan ai­na, kun isä va­lit­si vää­rin ja ar­va­si tyh­jää. Mi­nus­ta­kin se oli hyvä yh­tei­nen het­ki.

Juoksen kohti maalia

Meis­sä ih­mi­sis­sä vai­kut­taa si­säi­nen kil­pai­lu­viet­ti. Jo pie­net lap­set ot­ta­vat mit­taa toi­sis­taan mitä mo­nen­lai­sim­mis­sa asi­ois­sa. Ih­mi­sis­sä on myös ero­ja. Toi­set ovat kil­pai­lu­hen­ki­sem­piä kuin toi­set.

Herra on oikeuden Jumala

Olet­ko mie­les­tä­si oi­keu­den­mu­kai­nen? Ai­na? Yleen­sä? Ta­val­laan? Olo­suh­teet huo­mi­oi­den kyl­lä? Ke­nel­le? Ke­nen mit­ta­puul­la?