Enkelit varjelevat meitä

Olet­ko aja­tel­lut, et­tä Ju­ma­lan en­ke­lit ovat kans­sa­si kai­ken ai­kaa? Olet­ko us­kal­ta­nut luot­taa hei­dän tur­val­li­seen var­ti­oon­sa? Psal­mis­sa lu­va­taan: ”Her­ran en­ke­li on aset­tu­nut var­ti­oon. Hän suo­jaa nii­tä, jot­ka pal­ve­le­vat Her­raa, ja pe­las­taa hei­dät.” (Ps. 34:8.)

Lapsenmielinen usko on kantanut

Tai­vaan Isä on siu­nan­nut meil­le suu­ren per­heen, jon­ka isä­nä elä­mi­nen on val­ta­van ri­kas­ta. On val­ta­van pal­jon ilo­nai­hei­ta.

Parantuminen herättää kiitollisen mielen

Pap­pi­so­pin­to­je­ni vii­mei­se­nä ke­sä­nä olin ko­ti­seu­ra­kun­nas­sa­ni töis­sä. Mi­nua pyy­det­tiin pi­tä­mään har­taus ter­veys­kes­kuk­sen vuo­de­o­sas­tol­la. Se tun­tui jän­nit­tä­väl­tä ja uu­del­ta ko­ke­muk­sel­ta ja mo­net huo­kauk­set nou­si­vat Ju­ma­lan puo­leen.

Mitä on rakkaus?

Apos­to­li Jo­han­nek­ses­ta pu­hu­taan rak­kau­den apos­to­li­na. Ei­kä se ole ih­me; Jo­han­nes kir­joit­taa Ju­ma­lan rak­kau­des­ta val­ta­vas­ti. It­se­ään hän kut­suu kir­joit­ta­mas­saan Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mis­sa ni­mel­lä ”Jee­suk­sen rak­kain ope­tus­lap­si”. Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­min tu­tuim­pia lau­sei­ta lie­nee pie­noi­se­van­ke­liu­mi, joka ku­vaa Ju­ma­lan rak­kaut­ta: ”Ju­ma­la on ra­kas­ta­nut maa­il­maa niin pal­jon, et­tä an­toi ai­no­an Poi­kan­sa, jot­tei yk­si­kään, joka hä­neen us­koo, jou­tui­si ka­do­tuk­seen, vaan sai­si ian­kaik­ki­sen elä­män” (Joh. 3:16).

Jumalan hyvyys näkyy joka päivä

Daa­vi­din psal­min sa­nat ovat to­teu­tu­neet läpi his­to­ri­an Ju­ma­laan tur­vau­tu­van ih­mi­sen elä­mäs­sä: ”Hä­nen vi­han­sa kes­tää vain het­ken, hä­nen hy­vyy­ten­sä läpi elä­män” (Ps. 30:6). Daa­vid koki elä­män­sä ai­ka­na Ju­ma­lan hy­vän joh­da­tuk­sen ja eli nämä sa­nat to­dek­si.

On ilo seurata Jeesusta

Sii­o­nin lau­lus­sa ku­va­taan kau­niis­ti Ju­ma­lan lap­sen iloa: ”On ilo lau­laa nyt Jee­suk­ses­ta, syn­tis­ten par­haas­ta ys­tä­väs­tä. Hän mi­nut, syn­ti­sen, lu­nas­ti ja omak­seen mi­nut va­pah­ti. Hän ar­mon lah­joit­ti sa­nan kaut­ta, ei omat an­si­ot mi­tään au­ta. Vain ar­mo syn­ti­sen pe­las­taa ja al­ta tuo­mi­on va­pah­taa.” (SL 61:1–2.)

Pyhä Henki ohjaa Jumalan lapsia

Mil­lai­nen on si­nun Ju­ma­la­si? Ketä tai mitä ha­lu­at sy­dä­mes­tä­si pal­vel­la? Pal­ve­let­ko tä­män ajan epä­ju­ma­lia vai Her­raa? Jee­suk­sen ope­tuk­sen mu­kaan et voi pal­vel­la mo­lem­pia (Matt. 6:24).

Jumalan sana toimii matkaoppaana

Olet­ko jos­kus ko­ke­nut, et­tä elä­män suun­ta ja tar­koi­tus ovat hä­mä­rän pei­tos­sa tai ko­ko­naan hu­kas­sa? Omas­sa nuo­ruu­des­sa­ni koin voi­mak­kaas­ti tuon epä­var­muu­den tun­teen muut­ta­es­sa­ni tur­val­li­ses­ta lap­suu­den­ko­dis­ta opis­ke­lu­paik­ka­kun­nal­le.

Jumalan siunauksesta saa iloita

Job sa­noi: ”Kun otam­me Ju­ma­lan kä­des­tä hy­vän, tot­ta kai mei­dän on otet­ta­va myös paha” (Job 2:10). Hy­vät ja mie­lui­sat asi­at on help­po näh­dä Ju­ma­lan siu­nauk­sek­si, mut­ta mi­ten on epä­mie­luis­ten lai­ta? Voi­si­vat­ko sai­raus, köy­hyys, yk­si­näi­syys tai muut vai­keu­det kuu­lua Ju­ma­lan siu­nauk­seen, jos hän nii­tä on elä­määm­me an­ta­nut? Tar­kas­te­len en­si sun­nun­tain Psal­mia 92 täs­tä nä­kö­kul­mas­ta.

Turvana luja kallio

Raken­sim­me isäm­me kans­sa ke­sä­mök­kiä yli puo­li vuo­si­sa­taa sit­ten rin­teel­le, jär­ven ran­taan. Kai­voim­me kuop­pia pe­rus­tuk­sia var­ten. Noin met­rin sy­vyy­des­tä löy­tyi kal­lio. Isä to­te­si, et­tä va­lam­me kaik­ki pi­la­rit kal­li­on pääl­le. Niin teim­me tois­ta­kym­men­tä yli met­rin sy­vyis­tä kuop­paa. Teh­tä­vä oli haas­ta­va, mut­ta ha­lu­sim­me ra­ken­taa mök­kim­me tu­ke­val­le pe­rus­tal­le.