Koulut ovat päättyneet ja lapsilla sekä nuorilla kesäloma alkanut. Uskovaisten nuorten elämään kesällä kuuluvat usein myös suuret seurat, Suviseurat sekä opisto- ja maakunnalliset seurat. Aina sinne ei kuitenkaan pääse, kuten meidän perheemme ei tänä vuonna pääse Suviseuroihin Kauhavalle.
Ison porukan kanssa se on kyllä aina omanlaisensa ponnistus. Täytyy miettiä, millaisiin säätiloihin pitää varautua: sataako vai paistaako. Suomen suvi kun on lyhyt, arvaamaton ja vähäluminen. Pitää suunnitella vähän ruokiakin sekä tarkistaa reissuun lähtevän kaluston kunto autoista ja asuntovaunuista telttoihin, makuupusseihin, retkijakkaroihin ja pöytiin. Parempi tarkistaa ja varmistaa etukäteen kuin sitten ihmetellä rikkinäistä tai puuttuvaa, sillä hetkellä ehkä jopa kriittisen tärkeää varustetta. Onhan se myös taloudellisesti kohtalainen ponnistus. Kaikesta tästä vaivasta huolimatta mekin, kuten moni muukin perhe, haluamme vuosi toisensa jälkeen tuoda itsemme ja lapsemme seuroihin sanankuuloon.
Suviseuroissa on myös runsaasti heitä, joiden uskon voimat ovat matkalla hiipuneet ja omakohtainen usko kuihtunut. Suviseurat ovat kuitenkin jääneet kiinnekohdaksi elävään kristillisyyteen. Vaikka seuroissa ei olisi jaksanut käydä vuosikausiin tai omia lapsiakaan ei olisi viety seuroihin, on kynnys tulla Suviseuroihin usein matalampi. Kukaan meistä ei voi tietää, kuinka Taivaan Isä uskosta osattoman omaatuntoa herättelee tai kuinka uskossaan epäröivä saattaa saada voimia ja rohkaisua omaan uskonkilvoitukseensa.
Suviseurat ovatkin merkittävä lähetystapahtuma. Sinne on helppo tulla matalalla kynnyksellä, hävitä ihmisjoukkoon ja selitellä jopa itselleen omaa paikallaoloaan vaikkapa uteliaisuudella: ”Kyllä tämmöinen oli omin silmin nähtävä.” Samalla, vaikka vain sivukorvalla, tulee kuunneltua saarnoja. Sana sieltä ja toinen täältä tarttuu, saattaa jäädä mieleen pyörimään, herättelemään turtunutta omaatuntoa. Suviseuroissa sellainenkin, jolla ei ole entuudestaan minkäänlaista henkilökohtaista linkkiä yhteisöön, näkee uskovaisten elämää ja aistii seuratunnelmaa.
Suviseurat ovat sinällään jo ilmiö laajemminkin. Viime vuosina Suviseuroihin on tullut vierailemaan erilaisia julkisuuden henkilöitä ja somevaikuttajia, kukin omista lähtökohdistaan ja vaihtelevin tarkoitusperin. Rohkenen sanoa, että suurin osa on tullut avoimen kiinnostuneena ja uteliaana. Suviseuroihin jokainen on tervetullut vieras. Valtaosa sosiaalisen median julkaisuista ja niiden saamasta huomiosta on ollut positiivista. Kuitenkin joukkoon mahtuu myös niitä, joille syystä tai toisesta Suviseurat ja elävä kristillisyys yleensäkin aiheuttavat hyvin voimakkaan kielteisen reaktion.
En tiedä, miksi mieleeni on noussut Jeesuksen neuvo: ”Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin” (Matt. 5:39). Emme halua vastata vääryyksiin ja ilkeyksiin samalla tavalla. Liekö saman suuntaisia ajatuksia ollut myös silloin, kun Suviseurojen järjestelyorganisaatio julkaisi turvallisten seurojen ohjeen ja lähetti sen rauhanyhdistyksille pyytäen, että siitä keskusteltaisiin kodeissa ja rauhanyhdistyksillä yhdessä nuorten ja lasten kanssa.
Meidän perheessämme Suviseurat jäävät tänä vuonna pääosin väliin, sillä olen itse työmatkalla ja palaan kotimaahan vasta Suviseurojen lauantaina. Aiemmista väliin jääneistä seuroista, esimerkiksi vauvan syntymän vuoksi, tämä tilanne eroaa siinä, etten pysty kuuntelemaan seuroja edes radiosta ennen sunnuntaita. Perheen nuoriso, muun muassa kesällä ripille pääsevä nuori, pääsee onneksi Kauhavalle. Omasta nuoruudestani muistan, kuinka tärkeät rippikoulukesän Suviseurat olivat.
Kesään kuuluvat myös rippikoulut. Ensimmäiset rippikoulut ovat jo alkaneet, ja kesän mittaan moni uskovainen nuori konfirmoidaan. Olen itsekin saanut toimia rippileirillä isäntänä, tai nykyinen nimike taitaa olla ohjaaja. Harmi vain, ettei nykyinen elämäntilanteeni ole mahdollistanut tätä tehtävää viime vuosina.
Noilta viikoilta nuorten kanssa on jäänyt lämpimiä muistoja. Vaikka rippileirillä olen ollut henkilökuntaa ja osaltani opettamassa leiriläisiä, on saanut itsekin yhtälailla olla oppilaan paikalla iankaikkisen elämän suurimpien kysymysten äärellä.
Nuorille rippikoulu on tärkeä etappi. Se tarjoaa hyvän pysähdyksen uskon perusasioiden äärelle juuri siinä elämänvaiheessa, kun nuori ottaa yhä enemmän vastuuta omasta elämästään. Monelle uskosta tulee aiempaa henkilökohtaisempi, ja se saa uutta syvyyttä sekä merkitystä kunkin omaan elämään.
Uskon jakavani monien vanhempien kanssa myös sen onnellisen haikeuden: lapsestamme on kasvanut nuori, ja hän alkaa yhä enemmän kokeilla omien siipiensä kantavuutta sekä hiljalleen ottaa etäisyyttä kotiinsa. Se on luonnollista, mutta voi olla isille ja äideille myös haikeaa, jopa vaikeaa luopumisen aikaa.
Tällä työmatkalla suurin harmituksen aiheeni on se, etten pääse oman lapseni konfirmaatioon. Se harmittaa enemmän kuin Suviseurojen väliin jääminen. Toivottavasti työtehtävät mahdollistaisivat edes hetkeksi osallistumisen etäyhteydellä.
Lopuksi haluan toivottaa kaikille tämän kesän aikana ripille pääseville nuorille onnea ja Taivaan Isän siunausta ripille pääsemisen johdosta!
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Värityskirja kukkien ja perhosten ystäville. Värityskirjan paperi on hieman paksumpaa, joten väritystä voi kokeilla erilaisilla tekniikoilla.