Jämijärven suviseuroissa vuonna 1991 sain pyynnön tulkata seurapuheen Venäjältä ensimmäistä kertaa Suomeen suviseuroihin tulleille seuravieraille. Kun astuin tulkkauskoppiin, tuntui, että kaikki venäjän sanat ovat kadoksissa, ja silmäni kostuivat epätoivoiselta tuntuvassa tilanteessa. Ohitse kulki jo edesmennyt puhujaveli lohduttaen: ”Paula, älä itke, Jumala auttaa.” Nämä sanat ovat piirtyneet mieleeni ja muistuttaneet minua tulkkaustehtävään valmistautuessani. Rukoillen saan pyytää Jumalalta, että mieleeni muistuisi oikeita sanoja tulkattavaksi, joilla välittyisi kuulijoille välitettäväksi tarkoitettu evankeliumin sanoma.
Vieraskielisen uskonnollisen sanaston opettelu tuntuu usein haasteelliselta. Vaikka luen ja kuuntelen venäjänkielistä raamattua, kertaan koottuja sanastoja ja venäjäksi käännettyjä kristillisyytemme kirjoituksia, silti koen riittämättömyyttä, tosin myös opiskelun iloakin. Raamatullisia tekstejä lukiessa huomaa kielen rikkauden ja sanaston moniselitteisyyden. Venäjänkielistä Raamattua lukiessa jotkut suomenkielelle käännetyt raamatuntekstit avautuvat selkeämmin. Tämä lähetystyön alkuvaiheista alkanut opiskelu on ollut palkitsevaa ja omaa uskoa vahvistavaa. Suurena apuna ovat uskovaiset, syntyperäiset venäläiset, joista moni osaa myös suomen kieltä.
Tulkkaustilanteet ovat aina erilaisia. Venäjän syysseuroihin kokoontuu runsaasti seuraväkeä laajalta alueelta rauhanyhdistyksistä Venäjältä ja myös Suomesta. Näissä kohtaamisissa tulkit voivat olla apuna kuulumisten vaihtamisessa. Pitkienkin matkojen päästä tulleiden ja harvoin tapaavien uskonystävien iloiset tervehdykset ”Smirom Boga” (Jumalan terve) ovat koskettavia. Tulkatut alustukset ja niiden pohjalta käydyt vilkkaat keskustelut on koettu antoisiksi ja rakentaviksi.
Lähetysmatkoilla pidetyt jumalanpalvelukset kirkoissa ovat koonneet eniten paikallisia kuulijoita ja vastaanotto on ollut enimmäkseen myönteistä. Niissä saarnapuheen tulkkauksen jälkeen moni on saanut mahdollisuuden kysellä lisää uskomisen asioista. Kotiseuroissa tai vanhainkodeissa kuulijoiden joukossa voi olla jokunen vanhus, joka on hartaasti odottanut seuroja. Usein seuroissa laulamme yhdessä venäjäksi ja suomeksi venäläisille rakkaiksi tulleet laulut ”Kirkasta oi Kristus meille, ristin uhri Golgatan” ja ”Herra Jeesus verellänsä, maksoi syntivelkani”. Hyvästellessä monesti kuuluu toive: ”älkää unohtako meitä, tulkaa uudelleen."
Suviseuroissa ja seurojen nettitulkkauksissa tulkki koettaa tulkata puhujan puheen, joka soljuu kuulokkeista hyvinkin nopeasti. Väkisinkin tulee siinä tilanteessa taukoja, ainakin minulla, kun yrittää muodostaa kokonaisia, ymmärrettäviä lauseita venäjäksi. Lähetysmatkoilla tulkkaustilanne on vuoropuhelua. Kun on saanut keskustella puhujan kanssa vaikkapa vain hetkisen ennen seuroja, voi kokea löytäneensä molempia askarruttavaan tilanteeseen ”yhteisen sävelen”. Jos on aikaa lukea seurapuheen aiheena oleva raamatunteksti ennen tulkkausta, tilanne on tulkille selkeämpi.
Seurapuheen aikana on keskityttävä kuuntelemiseen ja yritettävä kääntää puhetta kuulijalle ymmärrettäväksi. Mitä sitten, jos en muista kokonaan puhujan monivivahteista suomen kielen lausahdusta tai en osaa kääntää ”kaanaan kielen” ilmaisuja? Ymmärränkö aina ajatusta suomeksikaan? Omin sanoin siinä tilanteessa yritän tulkata ajatuksen mahdollisimman ymmärrettäväksi, tavoitteena olla muuttamatta puheen ajatusta. Mieleeni muistuu kotiseurat, jossa kuulijat eläytyivät ja aivan kuin imivät itselleen jokaisen kuulemansa seurapuheen sanan. Siinä tilanteessa seurapuhe on vuoropuhelua myös kuulijoiden kanssa. He voivat auttaa minua hapuillessani oikeaa sanaa ja toistaa raamatunvertauksen tai -jakeen. Kerran eräs syntyperäinen kuulija täsmensi puheen aikana lammashuone-sanalle oikean venäjänkielisen ilmauksen. Aiheesta kehkeytyikin antoisa keskustelu. Koin tuolloin, että keskinäisen rakkauden ilmapiirissä ei tarvitsekaan turhaan jännittää, saa ymmärtää vapauden kysyä tai selventää. Tärkeintä on, että muuttumaton Jumalan sana tulee oikein selitetyksi.
Lähetysmatkalla tulkki on palvelemassa koko matkan ajan myös keskusteluissa ja järjestelyissä. Seurapaikoissa kirkoissa, kodeissa, vanhainkodeissa ja hoitolaitoksissa moni seuravieras haluaa kertoa elämäntarinaansa. Kun suurin osa seuravieraista on naisia, heidän on joskus helpompi kertoa tuntemuksistaan ja kokemuksistaan naistulkille. Matkoilla olen saanut tutustua eri kulttuurien elämäntapoihin sekä suurkaupungeissa että pienissä kylissä, kävellä Uralin vuoristossakin. Seurustelun lomassa tulkin tehtävänä on hoitaa myös seurajärjestäjille maksettavat kulukorvaukset. Hyvästelyn tohinassa se helposti meinaa unohtua. Onneksi sekin on muistunut mieleen, joskus vasta parkkipaikalla autoon noustessa ja hoitunut kipaisemalla takaisin talonväen pakeille.
Usean päivän pituisella seuramatkalla matkustamiseen kuluu paljon aikaa ja aikatauluista on yritettävä huolehtia. Viimeistään kotimatkalla huomaan iloita ja ihmetellä, kuinka Jumala kutsuu ihmisiä hyvinkin erilaisista olosuhteista valtakuntaansa ja on antanut monelle uskomisen lahjan. Lähetysseuroissa heille välitetään elävää evankeliumia virvoitukseksi ja rohkaisuksi matkalleen.
Paula Konttinen
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys