Ve­nä­jän seu­ra­mat­kan val­mis­te­lu al­kaa jo hy­vis­sä ajoin en­nen mat­kaa, kun SRK:n lä­he­tys­työn sih­tee­ri Lee­na äi­jä­lä lä­het­tää vii­su­mi­a­no­mus­kaa­vak­keen täy­tet­tä­väk­si. So­vim­me Lee­nan kans­sa myös sii­tä, mi­ten mat­kus­tan Hel­sin­kiin ja mat­kan päät­ty­es­sä ta­kai­sin ko­tiin.

Olen käy­nyt rei­lun 15 vuo­den ai­ka­na use­as­ti Ve­nä­jäl­lä, jo­ten val­mis­te­lui­hin on tul­lut jo ru­tii­nia. Mu­kaan tu­lee ot­taa ai­na­kin pas­si ja kuk­ka­ro, ja Raa­mat­tu tie­ten­kin tär­keim­pä­nä. Myös asen­ne täy­tyy läh­ti­jäl­lä ol­la koh­dal­laan. Em­me läh­de ar­vos­te­le­maan pai­kal­li­sia olo­suh­tei­ta, ih­mis­ten asui­no­lo­ja tai palk­ka­ta­soa. Hyvä oh­je on ”maas­sa maan ta­val­la”. Koen, et­tä jo­kai­nen mat­ka on omal­la ta­val­laan myös opin­to­mat­ka. Soi­tan muu­ta­maa päi­vää en­nen mat­kaa Vuor­man Jor­mal­le ja Käh­kö­sen Pen­til­le. To­de­taan yh­des­sä, et­tä läh­dös­sä ol­laan ja Hel­sin­gis­sä ta­va­taan.

Tors­tai-il­ta­na lai­tan pu­he­li­meen he­rä­tyk­sen 03.00. On va­rat­ta­va riit­tä­väs­ti ai­kaa au­to­mat­kaa var­ten. Kone Tik­ka­kos­kel­ta nou­see sii­vil­le 05.50. Hel­sin­gis­sä ta­va­taan por­til­la 22. Mos­ko­van len­nol­la on tosi vä­hän mat­kus­ta­jia, 15:n paik­keil­la. Ruo­kai­lem­me She­re­me­ty­e­von ken­täl­lä en­nen len­toa Sa­ma­raan.

Tut­tuun ta­paan ken­täl­lä mei­tä on vas­tas­sa Ser­gei Tsher­nish­kov. Puo­li tun­tia au­ton kyy­dis­sä ja olem­me pe­ril­lä Juri Ze­ro­vin ko­dis­sa. Vaih­de­taan kuu­lu­mi­sia ja ruo­kail­laan. Ju­ril­la on ta­pa­na ky­sel­lä: ”On­ko kaik­ki hy­vin?”

Ko­ti­seu­roi­hin ko­koon­tuu vä­keä 10 hen­keä. Tsher­nish­ko­vien ty­töt hoi­ta­vat lau­lu­jen sä­es­tyk­set. Väki kuun­te­lee pu­hei­ta kiin­nos­tu­nei­na. Sa­nan­kuu­li­jat, myös lap­set, ha­lu­a­vat hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti omis­taa evan­ke­liu­min siu­nauk­sen. Tsher­nish­ko­vien ty­töt aut­ta­vat ihail­ta­val­la ta­val­la sekä omas­sa ko­dis­saan et­tä Se­ro­veil­la kah­vi­tus­ten ja ruo­kai­lu­jen jär­jes­tä­mi­ses­sä.

Seu­ra­pu­heen jäl­keen kes­kus­te­lem­me tai­vaas­ta, us­kon pää­mää­räs­tä. Mitä me sii­tä tie­däm­me? Mitä Raa­mat­tu sii­tä ker­too? Tai­dam­me tie­tää sii­tä kui­ten­kin ai­ka vä­hän. Tie­däm­me, et­tä Jee­sus nou­si ylös tai­vaa­seen. Ste­fa­nus näki en­nen ki­vi­sa­det­ta tai­vaan au­en­nee­na ja Jee­suk­sen is­tu­van Ju­ma­lan oi­ke­al­la puo­lel­la. Kun us­koo, saa ker­ran ol­la tai­vaas­sa kuin Ju­ma­lan en­ke­lit. Kan­nat­taa us­koa, jot­ta pää­see tai­vaa­seen.

Se­ro­veil­la il­ta­seu­ro­jen yh­tey­des­sä Jor­ma pi­tää py­hä­kou­lun, jon­ka ai­hee­na on en­ke­lin vies­ti ke­don pai­me­nil­le, ”äl­kää pel­jät­kö”. Lap­set tun­te­vat hy­vin Raa­ma­tun ta­pah­tu­mat. En­ke­lin ter­vei­set ke­don pai­me­nil­le kuu­lu­vat myös us­ko­vai­sil­le: ei tar­vit­se pe­lä­tä.

Seu­ro­jen pää­tyt­tyä kii­täm­me vie­raan­va­rai­suu­des­ta ja hy­väs­te­lem­me seu­ra­vie­raat. Kes­kiy­öl­lä siir­rym­me yö­ju­naan, joka vie mei­dät aa­muk­si Sa­ra­to­vin kau­pun­kiin. Juri Se­rov eväs­lauk­kui­neen läh­tee mu­kaan. Saam­me en­nen yö­puul­le käyn­tiä naut­tia tee­tä ja meet­vurs­ti­voi­lei­piä. Ma­kuu­vau­nus­sa on tu­ka­lan kuu­ma, ja yö­u­net jää­vät vä­häi­sik­si.

Ase­mal­la mei­dät vas­taa­not­taa veli Na­za­rov ja hän vie mei­dät ko­tiin­sa, joka on myös seu­ra­paik­kam­me. Run­saan aa­mu­pa­lan jäl­keen käym­me suih­kus­sa ja alam­me val­mis­tau­tua seu­ran­pi­toon. Ajan­koh­ta siir­tyy kui­ten­kin muu­ta­mal­la tun­nil­la, jo­ten saam­me pie­nen kau­pun­ki­kier­rok­sen La­dan kyy­dis­sä. Seu­rois­sa on 10 hen­keä. Pu­hei­den jäl­keen käy­dään vil­kas­ta kes­kus­te­lua myös sii­tä, voi­si­ko kau­pun­gis­ta löy­tyä va­ra­paik­ka seu­ro­jen pi­tä­mi­sek­si. Kirk­ko voi­si oli­si hyvä vaih­to­eh­to.

Il­lal­la Juri nou­see yö­ju­naan ja pa­laa Sa­ma­raan. Me len­näm­me Mos­ko­vaan, jos­sa yö­vym­me len­to­ken­tän tun­tu­mas­sa ole­vas­sa ho­tel­lis­sa. Aa­mu­pa­lan jäl­keen siir­rym­me ken­täl­le Hel­sin­gin len­non tur­va­tar­kas­tuk­seen. Fin­nai­rin kone tuo mei­dät Hel­sin­kiin. Maa­nan­tai-il­taan men­nes­sä seu­ra­mat­kam­me on ohi.

Ju­ma­la siu­na­si mat­kam­me. Oli ilo ta­va­ta taas jo tu­tuik­si tul­lei­ta mat­ka­ys­tä­viä ja myös mat­ka­kump­pa­nei­ta Jor­maa ja Pent­tiä. Ju­ma­la joh­taa evan­ke­liu­min eteen­päin vie­mis­tä tah­to­mal­laan ta­val­la myös maam­me ra­jo­jen ul­ko­puo­lel­la. Ha­lu­am­me ol­la Ju­ma­lan an­ta­mil­la lah­joil­la mu­ka­na täs­sä työs­sä. Tai­sin en­sim­mäi­sis­sä seu­rois­sa muis­tel­la Vih­to­ri Storc­kia. Vih­to­rin pu­hu­ja­ka­ve­ri oli va­li­tel­lut omaa lah­jat­to­muut­taan, et­tä mi­tä­hän sitä osaa pu­hua seu­ra­vä­el­le. Vih­to­ri oli roh­kais­sut: ”Yl­ly­te­tään nii­tä us­ko­maan!” Näin me­kin ha­lu­sim­me teh­dä.

Teks­ti ja ku­vat: Ris­to Göös