Matka Vaasasta Porvooseen ei ole ihmeellisen pitkä, mutta vaatii silti valmisteluja. Näin totesin, kun olin lähdössä Porvooseen lähetysmatkalle.
Porvoon päässä oli kyselty seurapaikkoja, kutsuttu puhujat, etsitty heille majapaikka, kasattu viikonlopun seuraohjelma kokoon ja saatettu se ihmisten tietoon. Lähtöpäässäkin valmisteltiin: sovittiin millä mennään ja milloin lähdetään. Mietittiin tekstejä ja etsittiin varsinkin ruotsinkielisiä virsiä, jotka herättäisivät vanhusten mielissä tuttuja ja turvallisia muistoja ja jotka olisivat puhujillekin sen verran tuttuja, että laulaminen luontuu.
Perjantai-iltana kaivoin esille talvirenkaat ja työkalut ja viritin otsalampun päähän. Samalla ajatukset siirtyivät jo saarnan valmisteluun ja raamatunkohtiin, joita tilanne toi mieleen: Ilmestyskirjan ihmiset, joilla oli otsissa merkit – ei kuitenkaan otsalamput. Lampuista – tarkemmin sanoen öljylampuista – kerrotaan tekstissä, jossa nuoret naiset valmistautuvat hääseremonioihin.
Renkaanvaihto ei ollut ihan läpihuutojuttu. Yksi rengas oli ihan tyhjä. Vanhalla käsipumpulla sain hikoiltua riittävät paineet renkaisiin. Tuore kokemus opetti, että autosta puuttuu vararengas ja korjausvälineet; siispä yksi kesärengas kaiken varalta kyytiin.
Aikaisin lauantaiaamuna poimin Hurtigin Heikin matkakumppaniksi. Hämeenlinnassa pidimme tauon. Ilma oli uhkaavasti vähentynyt rikkinäisestä renkaasta, joten painetta piti lisätä. Lähestyimme Porvoota ja se lisäsi painetta myös puhujien mielessä. Vaikka aamu oli kaunis ja syksyn värit hehkuivat maisemassa, piti viimeistään nyt miettiä, mitä saarnaamme ja mistä tekstistä. Jännitystä lisäsi myös se, että ojien pohjilla oli epäonnisten matkantekijöiden ajoneuvoja rusinan näköisenä.
Porvoossa ei heti kaikki mennyt ihan nappiin. Ensimmäinen seurapaikka oli hoivakoti, joka oli niin uusi, että sen osoitetta eivät navigaattorit tunteneet. Googletuskaan ei auttanut. Soitimme Inkeroisen Karille, joka opasti meidät perille. Kuulijoita kertyi ja he yhtyivät tuttuun lasten virteen ”Tyggare kan ingen vara”. Sama Lina Sandellin virsi on suomeksi ”Kun on turva Jumalassa”.
Hartauteen johdatteli ruotsiksi Luukkaan kertomus leskestä, jonka ainoa poika oli kuollut. Tekstissä kerrotaan, että Jeesus kohtasi surevan saattueen. Hänen tuli sääli itkevää leskeä. Jeesus herätti pojan kuolleista ja antoi tämän taas äidilleen. Moni kuulija varmaan osasi samaistua äidin iloon, koska lähes kaikki vanhukset olivat naisia. Suomeksi kuulimme siitä, miten Pietari sai tehtäväkseen kutsua Jumalan valtakuntaan ei-juutalaisen Korneliuksen.
Seurojen välissä kävimme tutustumassa Porvoon tuomiokirkkoon.
Toiset seurat pidimme hoivakodissa, jossa asui muistisairaista vanhuksista. Kuulijoilla oli pitkän elämän varrelta monenlaisia kokemuksia. He kuuntelivat kiinnostuneena Jobin koettelemuksia. Kun toimme kuulijoille terveisiä Vaasan vanhainkodeista, havahtui siihen asti vaiti kuunnellut vanhus eloisaksi. Hän oli asunut aiemmin Vaasassa – tosin nuorena tyttönä toisen maailmansodan aikana.
Tunnistimme monia meille yhteisiä paikkoja ja taloja. Hän tuli kohtaamisesta niin hyvilleen, että alkoi kehua pohjalaisten ahkeruutta ja yritteliäisyyttä ja moitiskella etelän ihmisten välinpitämättömyyttä.
Toivoin, että jospa evankeliumin saarnakin saisi kuulijoita hyvälle tuulelle. Eikä se ihan turha toive ollutkaan. Hoitaja yläkerrasta tuli noutamaan toista mummoa ja huikkasi ovelta, että lähdetäänpä nyt kotiin tuonne ylös. Tähän mummo totesi virnistäen, että jaa, lähdetäänkö ihan Taivaan kotiin jo.
Kuulimme lisää Raamatun ihmeistä Porvoon rauhanyhdistyksellä lasten seuroissa. Jumalan mies Elia teki ihmeen Sarpatissa asuvan köyhän lesken kodissa. Tämän ainoa poika oli sairastanut ja kuollut. Elia rukoili Jumalaa ja Jumala herätti pojan eloon. Oli syytä iloon ja kiitokseen. Jumala kuuli vanhurskaan rukouksen.
Seuroissa olevat lapset kuuntelivat tarkkaan myös tapausta omasta lapsestani, joka jäi kerran suviseuroissa auton alle ja loukkaantui vakavasti. Perheen ja koko uskovaisten joukon esirukoukset kantoivat häntä, ja Jumala antoi hänen parantua. Kuulimme myös sielunhoitotyöstä, jota Paavali teki asunnossaan Roomassa elämänsä viime vuosina. Me saimme rohkaisua siihen, että Jumala meitäkin hoitaa ja varjelee.
Viimeisissä seuroissa tapasimme vanhan ystävämme Yrjön. Oli ilo tavata hyvää ystävää ja jakaa evankeliumin sanomaa.
Hoivakotien olosuhteista on viime aikoina kuultu huonoja uutisia. Puutteista ei ollut Porvoossa merkkiäkään. Hoitajat olivat ystävällisiä ja tuntuivat arvostavan työtään ja hoidettaviaan. Asukkaat olivat tyytyväisiä ja jopa virkeitä.
Seuramatkan jälkeen puhuja joskus miettii, mitä matka hyödytti, kun kukaan ei tiettävästi tehnyt parannusta. Oliko matka ja monien vaivannäkö turhaa? Jumala lähetti meidät kylvämään Jumalan sanansa siementä. Vastaanotto oli hyvä ja kuulijoita paljon. Toivottavasti Jumalan sana sai pudota hyvään sydämen maaperään ja tuottaa siellä runsasta satoa. Jumala vaikuttakoon uskon ja vahvistakoon ennen uskoneiden taivastoivoa.
Teksti ja kuva: Mikko Uljas
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys