Ajoim­me tors­tai­na 12. maa­lis­kuu­ta 2020 Mark­ku Hol­man ja ve­nä­jän kie­len tulk­kim­me Mat­ti Ver­ro­sen kans­sa koh­ti itä­ra­jaa. Olim­me me­nos­sa vii­den päi­vän lä­he­tys­mat­kal­le Laa­to­kan ja Ää­ni­sen Kar­ja­laan.

Olim­me vie­lä Suo­men puo­lel­la, kun saim­me kän­nyk­kääm­me SRK:n lä­he­tys­sih­tee­ri Mii­ka Kop­pe­roi­sel­ta ajan­koh­tais­ta tie­toa ko­ro­na­vi­ruk­ses­ta ja sii­hen liit­ty­viä SRK:n oh­jei­ta. Lä­hes­ty­es­säm­me ra­ja­ny­li­tys­paik­ka luim­me myös tie­do­tus­vä­li­neis­tä asi­an ke­hit­ty­mi­ses­tä. Olim­me Mark­ku Hol­man au­tos­sa. Koim­me, et­tä elim­me poik­keuk­sel­lis­ta ai­kaa.

Myös 30 vuot­ta sit­ten elim­me poik­keuk­sel­li­ses­sa il­ma­pii­ris­sä. Maat ja kan­sat oli­vat va­ruil­laan, uu­ti­sia seu­rat­tiin. Itä­ra­jam­me ta­ka­na Neu­vos­to­lii­tos­sa ta­pah­tui vuon­na 1991 val­lan­ku­mous. Myös maan ide­o­lo­gia muut­tui muun mu­as­sa si­ten, et­tä ju­ma­lan­kiel­tei­syy­des­tä luo­vut­tiin. Nyt siel­lä sai har­joit­taa taas us­kon­toa. Elet­tiin his­to­ri­al­lis­ta, kään­teen­te­ke­vää ai­kaa.

Tuo kään­ne mer­kit­si myös sitä, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mia saa­tiin taas saar­na­ta Ve­nä­jäl­lä jul­ki­ses­ti lä­hes sa­dan vuo­den jäl­keen. Saa­pu­neen pyyn­nön seu­rauk­se­na SRK:n lä­he­tys­seu­rat pi­det­tiin Vii­pu­ris­sa jo syk­syl­lä 1990. Sen jäl­keen seu­ro­ja ryh­dyt­tiin pi­tä­mään mo­nil­la muil­la­kin Ve­nä­jän paik­ka­kun­nil­la.

Kun kä­vim­me syk­syl­lä 1991 SRK:n hen­ki­lö­kun­nan ret­kel­lä Vii­pu­ris­sa ja Pie­ta­ris­sa, mat­kam­me ai­ka­na oli myös seu­ro­ja. Pal­jon vä­keä, var­sin­kin in­ke­ri­läi­siä van­huk­sia, is­tui seu­rois­sa Pie­ta­rin esi­kau­pun­ki­a­lu­eel­la erään ylä­as­teen juh­la­sa­lis­sa. SRK:n pää­sih­tee­ri Voit­to Sa­ve­la pu­hui. Hä­nen ta­ka­naan nä­kyi val­ta­van­ko­koi­nen Le­ni­nin kuva. To­te­sin tul­kin vä­li­tyk­sel­lä kou­lun reh­to­ril­le:

– Sa­lis­sa on vie­lä Le­ni­nin kuva.

Reh­to­ri vas­ta­si:

– Ei ole vie­lä tul­lut käs­kyä sen pois­ta­mi­ses­ta!

Vie­lä 1900-lu­vun al­ku­puo­lel­la evan­ke­liu­mia saar­nat­tiin jul­ki­ses­ti Ve­nä­jäl­lä. Sit­ten koit­ti neu­vos­to­a­jan hil­jai­suus. Mo­nil­le oli kui­ten­kin jää­nyt evan­ke­liu­min sie­men itä­mään, sil­lä lap­suu­den seu­rois­ta oli jää­nyt kau­nis muis­to. Mo­nia hei­tä tuli nyt pi­det­tä­viin lä­he­tys­seu­roi­hin.

Kun olim­me 2010-lu­vun lop­pu­puo­lel­la Mos­ko­vas­sa lä­he­tys­mat­kal­la, Mat­ti När­hi pu­hui In­ke­rin kir­kon ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa. Pent­ti Käh­kö­nen tulk­ka­si. Ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen lop­pu­puo­lel­la kirk­ko­her­ra kut­sui kirk­ko­vä­en eh­tool­lis­kai­teen ää­rel­le siu­nat­ta­vak­si. Is­tuim­me etu­pen­kis­sä.

Eteem­me as­te­li iä­käs mum­mo. Hän sa­noi:

– Ha­lu­ai­sin tul­la siu­nat­ta­vak­si sil­lä siu­nauk­sel­la, jota kuu­lin lap­se­na seu­rois­sa ja jota kuu­lin äs­ken saar­nas­sa.

– Ha­lu­at­te­ko te us­koa syn­tin­ne an­teek­si, Pent­ti ky­syi.

– Ha­lu­an!

Siu­na­sim­me hä­nel­le syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä.

– Spa­si­ba, hän kiit­ti ve­nä­jäk­si ja as­te­li ta­kai­sin penk­kiin.

Kes­kus­te­lim­me vel­jien kans­sa ta­pah­tu­mas­ta. Vuo­si­kym­me­nien ta­kai­set seu­rat ja ko­din kyl­vö ei­vät ol­leet men­neet huk­kaan. Mum­mon sy­dä­meen oli jää­nyt tur­val­li­sen evan­ke­liu­min kai­puu.

Ju­ma­la joh­taa val­ta­kun­taan­sa ja kan­so­jen vai­hei­ta. Mah­ta­van val­ta­kun­nan joh­don ja ide­o­lo­gi­an piti vaih­tua, jot­ta evan­ke­liu­mi saat­toi taas kul­keu­tua nii­den luok­se, jot­ka sitä kai­pa­si­vat.

Kun SRK:n lä­he­tys­työ al­koi 1990-lu­vun alus­sa Ve­nä­jäl­lä, siel­lä ko­et­tiin voi­ma­kas­ta he­rä­tyk­sen ai­kaa. Seu­ra­pai­kat täyt­tyi­vät. Pa­ran­nuk­sen te­ki­jöi­tä oli. To­teu­tui kui­ten­kin myös Jee­suk­sen ver­taus nel­jän­lai­ses­ta kyl­vö­maas­ta. Sie­me­niä meni myös ko­vaan maa­han, ki­vik­ko­maa­han ja oh­dak­kei­den se­kaan.

Neu­vos­to­ai­ka­na eli myös hei­tä, jot­ka oli­vat var­jel­tu­neet us­kos­sa. He ko­ki­vat vai­noa, van­git­se­mi­sia ja hei­tä myös sur­mat­tiin. Yh­tey­den saa­mi­nen neu­vos­to­a­jan ”van­hoi­hin us­ko­vai­siin” oli suo­ra­nai­nen ih­me. Nois­ta vai­heis­ta ker­ro­taan enem­män SRK:n kir­jas­sa Evan­ke­liu­min ih­mei­tä.

Mo­net 1990-lu­vun kil­voit­te­li­jois­ta ovat jo nuk­ku­neet van­hurs­kas­ten le­poon. Kun sil­loin seu­ra­vä­keä oli huo­neet täyn­nä, on ny­kyi­sin vä­keä muu­ta­mis­ta hen­ki­löis­tä muu­ta­miin kym­me­niin. Yk­si­kin lam­mas on Hy­väl­le Pai­me­nel­le ra­kas.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mi on kuin sa­de­pil­vi. Se saa­puu, tuo­reut­taa maa­ta ja siir­tyy toi­saal­le. Ve­nä­jäl­lä vie­lä sa­taa, on et­sik­ko­ai­ka. Siel­lä seu­ro­ja odo­tel­laan.

– Tul­kaa uu­des­taan, äl­kää unoh­ta­ko mei­tä, lä­he­tys­pu­hu­jil­le sa­no­taan.

Olim­me Erk­ki Sa­ve­lan ja Lau­ri Han­ni­lan kans­sa Mos­ko­vas­sa In­ke­rin kir­kon seu­ra­kun­ta­ta­lol­la. Seu­ro­jen jäl­keen luok­sem­me tuli mos­ko­va­lai­nen us­ko­vai­nen mies. Hän ojen­si meil­le val­koi­seen, ser­la­pa­pe­riin kää­ri­tyn, tei­pil­lä vah­vis­te­tun pie­nen kää­rön. Hän sa­noi:

– Tämä on Mos­ko­van us­ko­vais­ten lah­ja. Vei­sit­te­kö tä­män SRK:lle kii­tok­sek­si sii­tä, et­tä siel­tä lä­he­tään pu­hu­jia Ve­nä­jäl­le seu­ran­pi­toon.

Vein kää­rön SRK:n kont­to­ril­le pää­sih­tee­ri Juha Kaa­ri­vaa­ral­le. Hän ava­si sen. Siel­lä oli 50 eu­ron se­te­li. Ym­mär­sim­me, et­tä se oli an­net­tu sy­dä­mes­tä.

Olem­me kyl­vä­jiä, Ju­ma­la an­taa kas­vun. Kun apos­to­li Pie­ta­ri saar­na­si, kuu­li­joi­ta oli eri kan­sois­ta ja kie­lis­tä. Kol­me­tu­hat­ta kuu­li­jaa us­koi evan­ke­liu­min. Me­kään em­me tien­neet ju­ma­lan­pal­ve­lus­saar­nam­me pää­tyt­tyä, kuka us­koi.

Erään ker­ran huo­ma­sin nuo­ren mie­hen kuun­te­le­van kiin­te­äs­ti pu­hei­tam­me Mos­ko­van In­ke­rin kir­kos­sa. Mark­ku Lau­no­nen pu­hui kir­kon ala­ker­ras­sa. Väen kah­vi­tel­les­sa sa­noin vii­pu­ri­lai­sel­le tul­kil­lem­me:

– Ky­sy­pä täl­tä nuo­rel­ta mie­hel­tä, mitä hän ajat­te­li pu­heis­tam­me.

Nuo­ri mies ker­toi hy­vin myön­teis­tä saar­nois­tam­me. Sa­noim­me:

– Niis­sä tuli esil­le, et­tä tääl­lä maan pääl­lä saa us­koa syn­tin­sä an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä. Ha­lu­at­ko sinä us­koa?

Nuo­ri mies vas­ta­si va­pau­tu­nees­ti:

– Minä us­koin­kin. Saar­nas­sa lu­vat­tiin: us­ko kaik­ki syn­nit an­teek­si!

To­te­sim­me, et­tä kävi niin kuin Pie­ta­rin saar­na­tes­sa.

Mei­dän maa­lis­kui­nen mat­kam­me Laa­to­kan ja Ää­ni­sen Kar­ja­laan ei kes­tä­nyt viit­tä päi­vää niin kuin oli suun­ni­tel­tu. Oh­jel­mas­sam­me oli vii­det seu­rat ja ju­ma­lan­pal­ve­lus­saar­na. Pi­dim­me kol­met seu­rat. Olim­me ko­ro­na­vi­rus­ti­lan­teen vuok­si koko ajan yh­tey­des­sä Suo­meen, ja pää­tim­me pa­la­ta kes­ken mat­kan.

Kes­kus­te­lim­me au­tos­sa ti­lan­tees­ta, joka oli äk­kiä muut­tu­nut ihan maa­il­man­laa­jui­ses­ti. To­te­sim­me: Ju­ma­la on ih­meel­li­nen! Hän sal­lii pie­nen vi­ruk­sen le­vi­tä niin, et­tä koko maa­il­man elä­mä py­säh­tyy. Sii­hen ei ky­ke­ne mah­ta­vin­kaan val­ta­kun­nan pää­mies.

Koim­me tur­val­li­suut­ta, kun ajat­te­lim­me Ju­ma­lan lu­pauk­sia. Hän joh­taa val­ta­kun­taan­sa ja kan­so­jen vai­hei­ta. Hän on omien­sa kans­sa joka het­ki. Psal­min mu­kaan hän pi­tää ai­van kä­des­tä kiin­ni ja ta­lut­taa omi­aan.

Teks­ti ja ku­vat: Toi­vo Määt­tä