Suomi on virallisesti kaksikielinen maa. Runsas viisi prosenttia väestöstä on ruotsinkielisiä äidinkieleltään.
Suomen ruotsinkielinen väestö asuu pääasiassa länsi- ja etelärannikon kunnissa sekä Tornion seudulla. Länsirannikko on kaksikielistä seutua Kokkolasta Kristiinankaupunkiin.
Kaksikielisissä kunnissa julkisia palveluja tarjotaan sekä suomeksi että ruotsiksi. Kaksikielisyys näkyy muun muassa paikkakuntien ja katujen nimistössä. Nimi on mainittu ensin sillä kielellä, joka on enemmistökieli kunnassa. Pohjanmaan maakunta on enemmistökieleltään ruotsinkielinen.
Länsirannikolla on pidetty jo vuosikymmeniä kaksikielisiä seuroja ja hartaushetkiä. Erityisesti vanhainkodit ovat ottaneet hartaushetkemme ystävyydellä vastaan.
Kielitaito on rikkaus, silloinkin, kun vierasta kieltä ei osaakaan täydellisesti. Usein riittää, kun tulee ymmärretyksi. On hyvä muistaa, että Jumala ei tunne kielirajoja. Evankeliumi on sama kielestä riippumatta.
Olen saanut olla jo vuosia palvelemassa ja järjestämässä kaksikielisiä seuroja ja hartauksia. Kimmokkeen alkaa pitää puheita ruotsin kielellä antoi vuonna 1991 alkanut SRK:n kielikoulutus. Koin jotenkin velvollisuudekseni lähteä mukaan, kun kerran asuin kaksikielisellä paikkakunnalla.
Aluksi oli jännittävää alkaa puhua toisella kotimaisella. Sain kuitenkin harjoitella erinomaisessa ympäristössä: vanhainkodeissa. Kuulijat olivat ymmärtäväisiä ja jo vähän huonokuuloisia, "lomhörda". Kielioppivirheeni eivät merkinneet katastrofia, ei mennyt koko numero, kuten keskikoulun kokeissa. Vanha, syvällä uinunut sanastokin alkoi elpyä. Siitä se vähitellen alkoi sujua, ainakin jotenkin, keskikoulun kuutosen numerolla.
Kristiinankaupungissa on pieni Geritrim-niminen vanhusten hoito- ja kuntoutusyksikkö. Siellä olen saanut harjoitella. Jos joku sana on hukassa, voin vapaasti sanoa sanan suomeksi ja kysyä: "Vad är det på svenska?" Vastaus tulee heti. Lähes 100-vuotias kuulijani auttaa takuuvarmasti.
Länsirannikolla ihmiset usein ymmärtävät kumpaakin kieltä, mutta joillakin voi olla arkuus alkaa puhua sitä toista kotimaista. Kun tullaan johonkin vieraaseen paikkaan, täällä tervehditään: "Päivää, god dag". Siinä on samalla testi: kummalla kielellä vastataan, sillä jatketaan keskustelua.
Ajattelen, että kyllä Jumalalla on jokin tarkoitus, kun voimme vuodesta toiseen jatkaa seuratoimintaa myös ruotsin kielellä. Harvoin on niin, että joku pyytää evankeliumin siunausta. Mutta Jumala etsiikin vielä sitä yhtä, kadoksissa olevaa, elävällä sanallaan, että saisi johdattaa parannuksen kautta lapsekseen, omaan laumaansa. Kuten Jeesus itse sanoi: "Ja pitää oleman yksi lammashuone ja yksi paimen" (Joh. 10:16).
Pertti Kautto
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys