Pertti Kautto
Olen jälleen tullut tuttuun seurapaikkaan Ruotsissa. Odotan seurojen alkamista ja pieni jännityskin on, miten saan taas toisella kotimaisella puheen luistamaan. Seuraisäntä kuuluttaa seurat alkavaksi ensin ruotsiksi, sitten suomeksi. Laulun loppupuolella lähden tulkin kanssa salin eteen pöydän taakse. Ristin käteni ja pyydän: "Auta, Isä, tälläkin kertaa." Tulkki kysyy Raamatun tekstikohdan. Sitten aloitamme ja hiljennymme alkurukoukseen: ”Kära Himmelske Fader...”
Seurasali on lähes täynnä. Lapsia istuu aivan etummaisissa riveissä. Huomaan, että kuulijat seuraavat hyvin tarkasti minua. Ehkä he hiukan jännittävät, miten ruotsin kieleni sujuu. Näen monia tuttuja kasvoja vakiopaikoillaan. Pääsen puheen loppupuolelle ja tarjoan evankeliumia. Käsiä nousee, siunaan. Sitten liikutun, kun monet pienet kädet nousevat edessäni pyytämään siunausta. Siunaan kyyneleet silmissä: ”I Jesu namn och blod är alla synderna förlåtna.” Tätä niin harvoin enää tapaan kotisiionissani.
Tulkki on pysynyt erinomaisesti kyydissä. Se ei ole helppo tehtävä. Jumala auttoi tälläkin kerralla.
Kun lähden lähetysmatkalle, valmistaudun tekstejä lukemalla ruotsinkielisestä Raamatusta ja varmistelen, että tavarat ovat pakattuna, lentoliput tulostettuna paperisena ja niin edelleen. Mieleen tulee myös eri seurapaikoissa ennen tapaamiani ihmisiä: Mitä heille kuuluu? Tavataankohan vielä?
Niin sanotun pitkän lähetysmatkan (9 päivää) aloituspaikka on ollut useimmiten Tukholma. Arlandan kenttä on laaja, ja siellä voi helposti joutua eksyksiin. On käynyt niinkin, että en ole heti tavannut noutajaa. Siksi yhteyshenkilön puhelinnumero on tärkeä. Kerran kun tulin yksin, en tuntenut noutajaani. Hän oli katsonut tuloaikani väärin, ja siinä vähän ihmettelin, että mitenkäs nyt. Seurasin hallissa ihmisiä ja kiinnitin huomioni vanhempaan naisihmiseen, joka ikään kuin etsi jotain. Menin hänen lähelleen ja sanoin suomeksi jotenkin, että etsitkö puhujaa. No, hän se hakijani oli. Kannattaa varautua kärsivällisyydellä. Tukholma on iso kaupunki ja Ruotsi iso maa.
Kerran odottelin veljen kanssa Arlandassa. Tarkoitus oli jatkaa junalla matkaa. Asemalaituri on siellä alhaalla, kuten nykyisin Vantaallakin. Ihmettelimme aikamme ja sitten menin kysymään, että miten sinne asemalaiturille pääsee, kun siinä on portti. Miten sen saa auki? Nuori virkailijatyttö sanoi minulle: ”Titta på mina ögon.” No minähän katsoin. Mutta en heti älynnyt, että ei niillä ollutkaan mitään iiriksen tai kasvon tunnistusta. Tyttö huijasi minua, svensk humör. Mutta selvittiin siitäkin.
Tukholmassa pidetään seurat usein Finska Kyrkanissa siinä Kuninkaanlinnaa vastapäätä. Siellä kannattaa puhujan olla nöyrä, kun nousee saarnastuoliin, ettei lyö päätään oviaukon yläkamanaan. Matka jatkuu tavallisesti Boråsiin Etelä-Ruotsiin. Siinä saa istua tarpeekseen niin bussissa kuin junassa, kummalla nyt matkustaakin. Omat eväät on syytä varata mukaan. Pysähdyksien aikana ei ehdi mihinkään, ja kun bussi lähtee aamuvarhaisella, eivät kioskit tai muut sellaiset ole vielä auki. Kerran istuimme veljen kanssa kuivin suin koko pitkän matkan.
Caroli församlingshem on tullut tutuksi pienen uskovien joukon seurapaikkana. Aiemmin seurat pidettiin Ruotsin suomalaisten Olotila-nimisessä kohtaamispaikassa siinä lähellä. Uskon sisaret ja veljet ottavat aina lämpimästi vastaan. Siellä on edelleen Jumalan pieni peltopala. Kerran Boråsin majoittajamme veivät meidät Tranemohon. Siellä asui omassa asunnossaan noin 90-vuotias pirteä vanhus. Pidimme seurat, ja majoittajamme tarjosi seurakahvit.
Matka jatkuu Boråsista joko Motalaan tai Eskilstunaan. Motalassa halusin käydä rakkaan ja meitä matkamiehiä paljon palvelleen Pauli-veljen haudalla. Hän on päässyt perille. Eskilstunassa olemme majoittuneet usein Hjalmarssoneilla kauniissa, itse tehdyssä hirsitalossa.
Seurojen ja yöpymisen jälkeen matkataan Taalainmaalle. Kerran ajaessamme, olisiko ollut Jönköpingin vaiheilla, Taisto-veli sanoi, että käydään tervehtimässä vanhaa uskonsisarta vanhainkodissa. Löysimme hänet ja pidimme seurat hänen huoneessaan. Ei meitä ollut kuin kolme ja Vapahtajamme neljäntenä. Minua on puhutellut tällainen sydämen rakkaudesta lähtevä huolenpito.
Taalainmaalla onkin enemmän uskovaisia, ja paljon lapsia ja nuoria. Monet muistot ovat rikastuttaneet elämääni Taalainmaalla. Jos oikein hyvin on käynyt, on päässyt lohta savustamaan ja saunomaan Matin mökille Tanssenille. Myös keskustelut veljien kanssa ovat antaneet paljon.
Usein olen matkustanut Ruotsissa seurapaikkavälit jonkun Ruotsin puhujaveljen autossa. Siinä kun ollaan useita tunteja yhdessä, on päässyt tuntemaan veljeä napin altakin ja toisin päin myös. Samassa uskossa ja hengessä teemme matkaa. Yksi matkaveljistäni on jo siirtynyt uskosta näkemiseen.
Ruotsin lähetysmatkat ovat hajallaan asuvien Jumalan lasten ruokkimista elävällä Jumalan sanalla. Me emme tiedä Jumalan ajatuksia. Hän etsii vielä sitä yhtäkin kadonnutta lammasta valtakuntaansa.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys