Teksti: Vesa Tahkola
(Blogitekstin aiempi osa on julkaistu Lähetystyössä-blogissa 22.8.2021.)
Samuel Okola, puhuja Nairobissa, Keniassa, tekee tätä nykyä evankeliumin työtä LLC:n, SRK:n ja oman seurakuntansa toimeksiannosta Nairobin, Siayan ja Mombasan uskovaisten keskuudessa. Jumalalla on paitsi ideoita, myös kaikki mahdollisuudet toteuttaa niitä.
Saimme Raija-vaimoni kanssa pitää Samuelia vieraanamme Yppärin suviseurakesänä 2014. Hän ja Peter, joka on insinööri, ihmettelivät tullessaan ruohikollamme liikkuvaa tummaa oliota. Vein veljet ruohikolle, jossa Husqvarna-robotti palaili rajakaapelilta takaisin, tökki sievästi heidän kengilleen ja kääntyi sitten mieltään pahoittamatta pois. Miehet kikattivat kuin pikkupojat! Samuel kysyi: ”Arvaatko, mitä Keniassa tapahtuisi, jos tällaisen veisi pihalleen?” ”Enpä osaa sanoa.” ”Sellaiseen taloon ei menisi kukaan, sillä tuo on taikuutta heidän silmissään!”
Silmä tarkkana Samuel ja Peter seurasivat myös sitä, kuinka kiersin heille varatun asuntovaunun tukijalat alas, laskin pöydän sängyn pohjaksi ja siirsin istuintyynyt patjaksi. ”Todella kätevää, tällaista emme ole ennen nähneet!” he tuumivat.
Suomen uskovaisten keskellä kokemansa palvelevan rakkauden lämmittämänä Samuel innostui lupaamaan: ”Vesa, kun tulet seuraavan kerran lähetysmatkallasi isäni kotiin, lähdemme ateriaa odotellessamme kävelylle. Silloin näytän sinulle pellolla sen mullikan, josta naiset valmistavat meille aterian: liha on varmasti tuoretta!” Matkaa odotellessa jo ajatus nostaa veden kielelleni.
Kesällä 2015 SRK:n veljet lähettivät minut (yhden rippileiri-isännyyden kokemuksella) rippileirin opettajaksi Togon pääkaupunkiin Lomeen. Ihastuttava, vaikka raskas ja vastuullinenkin kokemus. Leiriläisten ikäjakauma oli 13–43 vuotta, ja aikuisten mukanaolo antoi tuntien keskusteluille aivan erityisen lisän. Myös useita puhujia istui kaikilla tunneilla. Muun muassa supervisorina toiminut mies istui oviaukon luona uskollisesti joka päivä aamusta iltaan seuraamassa, että aikataulu piti. Opetuskieli oli englanti, osin myös ranska, ja tulkkaus eweksi.
Seurasin nuorta, huomaamattomasti toimivaa riisinviljelijää, Kofia. Etunimi tarkoittaa, että hän on perjantaina syntynyt. Hän toimi valokuvaajana, nuorten pelien ja leikkien ohjaajana, esilaulajana (aina säkeen välissä hän sanoi nopeasti seuraavan säkeen, jotta kaikki pystyivät laulamaan, kun ewenkielisiä kirjoja ei ollut kaikille) ja osallistui käännöstyöhön, kun tunneista laatimamme kysymykset käännettiin englannista ranskaksi.
Hän halusi myös oppia käyttämään läppäriäni ja piti jonkun aamu- tai iltahartauden, puhuja kun on. Kofi osasi äidinkieltään eweä, ainakin yhtä muuta heimokieltä, ranskaa ja englantiakin, jota hän kohta ilmenevien seikkojen vuoksi puhuu nykyisin sujuvasti.
Osallistuessaan Seattlesta kotoisin olevan Tom Stewartin vetämään lääketieteelliseen avustustoimintaan kotimaassaan Kofi tutustui amerikkalaiseen Wendyyn. Sittemmin he avioituivat ja asuvat nyt Minnesotassa. Heidän vaiherikas ja kaunis love storynsa vaatisi vähintään julkaisuluvan ja oman kirjoituksensa. Kofi on monipuolisesti mukana paikallisen uskovaisten kirkon toiminnassa ja saarnaa sujuvasti englanniksi. Hänellä ja Wendyllä on ihastuttava pieni poika, josta saan kuvia tuon tuostakin. Lapset ja nuoret: Kyllä kieliä kannattaa opiskella, jotta ymmärtää, mitä ulkomainen kosija kysyy tai kosittava vastaa. Siksi kai se Kofikin varmaan oli niin kiinnostunut englannista…
Ajatellessani tämän kristillisyyden nykyistä lähetystyötä Afrikassa, Etelä- ja Pohjois-Amerikassa, Venäjällä, Pakistanissa, kotimaassamme ja niin edelleen,,nousevat etsimättä mieleeni profeetta Jesajan sanat: ”Vaan niin paljo korkeampi kuin taivas on maasta, niin ovat myös minun tieni korkeammat teidän teitänne, ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne” (Jes. 55: 9).
Kuka meistä olisi omin neuvoin kutsunut Leonard Apondin ja Sarah Sidwakan Kenian Siayasta seuroihin Oulun rauhanyhdistykselle? Entä Nicolas Kofi Deh’in Ruotsiin ja siellä seuroihin? Kuka olisi mennyt pitämään hääseuroja Ecuadoriin tai etsinyt Venäjän vanhat uskovaiset ja saattanut heidät nykyisten uskovaisten yhteyteen? Kuka meistä olisi saattanut ruandalaisen pastori Jean-Claude Maniragaban uskovaisten yhteyteen – siellähän on vain hutuja, tutseja ja kansanmurhaa? Puhumattakaan siitä, kenen saarna olisi herättänyt elävän uskon heidän sydämiinsä? Pyhä Henki, tuo lempeä Jumalan kolmas persoona, on tehnyt sanaa eläväksi ja pyyhkinyt pois uskojansa synnit Jeesuksen nimen ja sovintoveren voimalla?
Uskovaisina – lapsina, aikuisina, vanhuksina, miehinä ja naisina, puhujina ja lähetysmiehinä – olemme sanan siemenen kylväjiä. Jumala antaa kasvun siellä, missä Hän haluaa sen tapahtuvan. Ihmetellen katselemme Jumalan työtä valtakuntansa sanoman saattamiseksi kaikkien kansojen keskelle. Hän on Kaikkivaltias: ”Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä!” (Ps. 139: 17.)
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys