Ai­mo Kos­ke­lo

Kun Ju­ma­la joh­dat­ti eri vai­hei­den kaut­ta elä­vän evan­ke­liu­min­sa Af­ri­kan man­te­reel­le ja lä­he­tys­työ siel­lä al­koi, Hän li­sä­si kan­saan­sa ja iloa. Moni kuor­mien al­la kamp­pail­lut lä­him­mäi­sem­me löy­si sy­dä­mel­leen rau­han. Evan­ke­liu­min sa­no­ma juur­tui ja le­vi­si eri mais­sa asu­vien ih­mis­ten sy­dä­miin vel­jien ju­lis­ta­es­sa an­teek­si­an­ta­vaa evan­ke­liu­mia ja hei­dän it­sen­sä ker­to­es­sa sii­tä aar­tees­ta, jon­ka oli­vat omal­le koh­dal­leen löy­tä­neet. Näin iloi­ten vie­tiin ja edel­leen vie­dään sa­no­maa eteen­päin.

Noil­ta lä­he­tys­mat­koil­ta tuli kui­ten­kin myös vies­te­jä, kuin­ka ih­mi­set saat­toi­vat kamp­pail­la kui­vuu­den kes­kel­lä il­man jo­ka­päi­väis­tä lei­pää tai sai­ras lap­si ei saa­nut hoi­toa va­ro­jen puut­teen täh­den. Lä­he­tys­pu­hu­jien huo­mio kiin­nit­tyi sii­hen, et­tä kaik­ki lap­set ei­vät ol­leet kou­lus­sa, sil­lä per­heil­lä ei ol­lut va­ral­li­suut­ta mak­saa kou­lu­mak­sua, kou­lu­pu­kua tai kir­jo­ja.

Isä teki päi­vä­työ­tä ra­ken­nuk­sel­la saa­den sii­tä 45 eu­roa kuu­kau­des­sa (30 sent­tiä/tun­ti) ja äi­ti piti ko­to­na kas­vi­maa­ta ja hoi­ti per­het­tään. Osa vas­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­nan löy­tä­neis­tä asui lai­ta­kau­pun­gil­la mei­dän sil­mil­lä kat­sot­tu­na ää­rim­mäi­ses­sä köy­hyy­des­sä il­man so­si­aa­li­tur­vaa. Puut­tui ta­lou­del­li­set re­surs­sit tar­jo­ta lap­sil­le lu­ku­tai­to.

Tä­män kai­ken nä­ke­mi­nen ah­dis­ti, ja kun ää­rim­mäi­ses­sä hä­däs­sä ole­va äi­ti pyy­si pu­hu­jal­ta 27 eu­roa lap­sen ol­les­sa kuu­mees­sa ma­la­ri­an täh­den, ku­kaan ei voi­nut sul­kea sil­mi­ään ja sy­dän­tään. Pu­hu­jas­ta tuli hä­dän kes­kel­lä ole­van aut­ta­ja ja tä­hän ha­lut­tiin löy­tää kes­tä­väm­pi rat­kai­su.

Näi­den ko­ke­mus­ten poh­jal­ta käyn­nis­tyi kes­kus­te­lu aut­ta­mis­työs­tä 2010-lu­vun puo­li­vä­lis­sä. Yk­si täl­lai­nen kes­kus­te­lu käy­tiin ko­dis­sam­me ke­sä­kuun 2016 il­ta­na tyt­tä­rem­me yli­op­pi­las­juh­lien yh­tey­des­sä. Tuon mo­ni­tun­ti­sen kes­kus­te­lun tu­los oli, et­tä tar­vit­si­sim­me lä­he­tys­työn rin­nal­le or­ga­ni­soi­dun hu­ma­ni­taa­ri­sen työn, joka hil­jai­se­na työ­nä tu­ki­si hä­dän kes­kel­lä ole­via lä­him­mäi­si­äm­me Af­ri­kas­sa, ja pu­hu­jat va­pau­tui­si­vat ju­lis­tus­työ­hön. Syk­syl­lä 2016 SRK:n työ­va­li­o­kun­nan kä­si­tel­tyä asi­an pe­rus­tet­tiin hu­ma­ni­taa­ri­nen toi­mi­kun­ta.

Sain pu­he­lun tuo­na syk­sy­nä ja mi­nua pyy­det­tiin toi­mi­kun­nan jä­se­nek­si. Veli joka soit­ti, sa­noi, et­tä jo­kai­sel­le jä­se­nel­le tu­li­si toi­mi­kun­nas­sa teh­tä­vä ja mi­nul­le oli aja­tel­tu va­rain­ke­ruu­vas­tuu­ta. Ajat­te­li, et­tä mah­do­ton hom­ma, mut­ta en toh­ti­nut kiel­täy­tyä, kun pyy­det­tiin.

Työ käyn­nis­tyi suun­nit­te­lul­la ja pe­li­sään­tö­jen luo­mi­sel­la. Saim­me val­ta­kun­nal­li­sen va­rain­ke­ruu­lu­van ke­vääl­lä 2017 ja hu­ma­ni­taa­ri­nen työ lan­see­rat­tiin Su­vi­seu­rois­sa Po­ris­sa 2017. Meil­lä oli siel­lä stän­di, jos­sa ker­roim­me työn tar­pees­ta ja mer­ki­tyk­ses­tä. Työ­muo­to otet­tiin iloi­ten vas­taan.

Näin pää­sin si­säl­le hu­ma­ni­taa­ri­seen työ­hön, joka on an­ta­nut pal­jon ja avan­nut ym­mär­rys­tä­ni työn laa­juu­des­ta. Ai­na uu­des­taan olem­me saa­neet ih­me­tel­lä Ju­ma­lan joh­da­tus­ta ja siu­naus­ta täs­sä­kin työs­sä. Ym­mär­sin, mik­si mi­nul­la oli ai­koi­naan työ­pes­ti kir­kon ul­ko­maan avus­sa: nyt tar­vit­tiin sil­lä­kin työ­sa­ral­la saa­mi­a­ni op­pe­ja.

Olen saa­nut ol­la kah­del­la lä­he­tys­mat­kal­la, en­sin Itä-Af­ri­kas­sa Ke­ni­as­sa ja myö­hem­min Län­si-Af­ri­kas­sa Li­be­ri­as­sa ja Gui­ne­as­sa. Noil­la seu­ra­mat­koil­la olem­me kul­ke­neet ky­lis­tä ky­liin ja seu­ra­ti­lai­suuk­sia on odo­tet­tu. Ju­ma­la on kut­su­nut ja ruok­ki­nut, niin mo­net ovat löy­tä­neet Ju­ma­lan val­ta­kun­nan.

Olem­me koh­dan­neet myös sai­raut­ta, puu­tet­ta ja ää­rim­mäis­tä köy­hyyt­tä. Kun jol­la­kin ky­läl­lä on vam­mai­nen tai va­ka­vas­ti sai­ras lap­si, koko kylä ja ky­län van­him­mat ru­kouk­sin pyy­tä­vät mei­tä aut­ta­maan ki­pu­jen kes­kel­lä ole­vaa las­ta. Nuo pyyn­nöt tu­le­vat al­haal­ta, nöy­räs­ti ja näin he ha­lu­a­vat ja­kaa lap­sen ki­vun ja van­hem­pien hä­dän mei­dän kans­sam­me. Se rii­pai­see ja kos­ket­taa sy­väl­tä.

Olem­me pyr­ki­neet saa­maan nuo lap­set pi­kai­ses­ti hoi­don pii­riin. Ky­sy­mys ei mei­dän nä­kö­kul­mas­tam­me ole isois­ta ra­hois­ta, mut­ta pai­kal­li­sil­le hoi­don hank­ki­mi­nen on ta­lou­del­li­ses­ti mah­do­ton­ta. Näin­kin hu­ma­ni­taa­ri­nen työ toi­mii hil­jai­se­na työ­nä lä­he­tys­työn rin­nal­la.

Ta­paa­mi­set pai­nu­vat sy­väl­le mie­leem­me ja ovat ru­kous­tem­me koh­de. Usein mie­tin, mi­tä­hän sil­le po­jal­le kuu­luu Ke­ni­as­sa, jon­ka sel­kä­ran­ka oli jää­nyt va­jaak­si ja joka sai leik­kaus­hoi­toa ja pyö­rä­tuo­lin kaut­tam­me. En­tä sil­le Gui­ne­an syr­jäi­sel­lä seu­dul­la asu­val­le vii­si­vuo­ti­aal­le ty­töl­le, jon­ka rin­ta­ke­hä ja har­ti­at oli­vat pul­lis­tu­neet ja hä­nes­tä löy­tyi ko­te­loi­tu­nut tu­ber­ku­loo­si. Nyt hoi­dot ja lää­ki­tys on hä­nel­le aloi­tet­tu. Näis­sä ti­lan­teis­sa voim­me vain ku­vi­tel­la äi­din ja lä­heis­ten tun­teen, kun Ju­ma­la oli aut­ta­nut per­heen si­säl­le Ju­ma­lan val­ta­kun­taan ja avun sai­raal­le lap­sel­le.

Olen myös mo­nes­ti py­säh­ty­nyt miet­ti­mään, mitä nyt kuu­luu niil­le yli kah­del­le­tu­han­nel­le ih­mi­sel­le, jot­ka pan­de­mi­an ai­ka­na yh­teis­kun­nan sul­keu­dut­tua oli­vat hu­ma­ni­taa­ri­sen avun va­ras­sa ja sai­vat yh­den läm­pi­män ate­ri­an päi­väs­sä, jot­ta py­syi­vät hen­gis­sä. Ovat­ko he jak­sa­neet us­koa? On­ko evan­ke­liu­mi saa­nut ol­la edel­leen hei­dän voi­man­sa ko­et­te­le­muk­sien kes­kel­lä? Ovat­ko he saa­neet syö­tä­vää? Ju­ma­la tie­tää.

Lä­he­tys­mat­kat jät­tä­vät mei­hin py­sy­vän jäl­jen. Saam­me ih­me­tel­lä Ju­ma­lan suu­ruut­ta ja hä­nen töi­tän­sä, sitä siu­naus­ta, jon­ka Hän on kan­sal­lem­me ja meil­le suo­nut; sitä, et­tä hän on var­jel­lut mi­nut­kin us­ko­mas­sa.

Kun pa­la­sin jou­lu­kuus­sa Li­be­ri­as­ta ja Gui­ne­as­ta, sain ja saan ih­me­tel­lä, kuin­ka evan­ke­liu­mi sai va­paut­taa niin mo­nia kym­me­niä epä­us­kon al­ta – ja kuin­ka elä­väs­tä us­kos­ta iloit­tiin!

Sain näh­dä pal­jon ajal­lis­ta puu­tet­ta, mut­ta myös kii­tol­li­suut­ta ja iloa, us­ko­mi­sen iloa. Kun tu­lin ko­tiin, to­te­sin vai­mol­le­ni, et­tä ei se tai­da ol­la niin kii­reel­li­nen asia, et­tä olo­huo­neen sei­nät sai­si­vat uu­den maa­li­pin­nan.

Niin, mi­nul­la on si­nul­le yk­si pyyn­tö: Jos et ole vie­lä kuu­kau­si­lah­joit­ta­ja, voi­sit­ko miet­tiä sitä, et­tä tu­ki­sit SRK:n lä­he­tys- ja hu­ma­ni­taa­ris­ta työ­tä muu­ta­mal­la kym­pil­lä kuu­kau­des­sa? Oh­jeet löy­ty­vät SRK:n ko­ti­si­vuil­ta. Kii­tän tu­es­ta­si, sil­lä on iso mer­ki­tys työl­lem­me. Muis­tat­han ru­koil­la siu­naus­ta hu­ma­ni­taa­ri­sel­le työl­le!

Siu­nat­tua kul­kua koh­ti pää­si­äi­sen rie­mua!