Istumme Eskolan Pentin kanssa lentokoneessa matkalla Oulusta Helsinkiin. Olemme menossa paikallisten uskovaisten järjestämiin seuroihin Sveitsin Zürichiin.
Matka sujuu hyvin, ja pian Pentti jo aloittelee pyhäkoulun pitoa Keski-Euroopassa. Kun seurat alkavat, väkeä on kertynyt koolle Sveitsistä, Ranskasta, Saksasta ja Italiastakin, yhteensä noin 35 henkeä. On muutamia perheitä, opiskelijoita, vaihto-oppilaita ja au paireja. Enemmistö on nuorta väkeä. Seurakanttori löytyy seuraväen joukosta.
Olemme saaneet seurapaikaksemme Zürichin luterilaisen seurakunnan kirkon, jossa on myös seurakuntasali ja pieni keittiö. Kirkko on paikkakunnan ainoa luterilainen kirkko. Katolisia ja varsinkin niin kutsuttaja reformoituja kirkkoja on paljon.
Päiväseurojen jälkeen vietetään erään Sveitsissä asuvan suomalaisen perheen vauvan kastejuhlaa. Juhla on samanlainen kuin olisi koti-Suomessakin. Suloinen Mette Marikki tulee kastetuksi ja näin saatetuksi samaan hyvän omantunnon liittoon, mistä apostoli Pietari kirjeessään puhuu.
Seuraavaksi seurojemme ohjelmassa on ehtoolliskirkko. Keski-Euroopan kirkoissa ei ole samanlaista ehtoollispöytää kuin Suomessa ja Pohjoismaissa tavallisesti on. Ehtoolliselle tulijat asettuvat kirkon etuosaan suureen piiriin, ja ehtoollinen jaetaan heille siinä. Sisällöltään ehtoollisjuhla on kuitenkin ihan sama: opetuslasten ateria uskon vahvistamiseksi. ”Teidän puolestanne annettu.”
Sunnuntaiaamuna seuroja jatketaan. Osa väestämme osallistuu seurakunnan jumalanpalvelukseen. Paikallinen pastori on pyytänyt minut avustajakseen. Kerron alussa lyhyesti seurakunnalle, keitä me vieraat olemme. Tässä yhteydessä laulamme tervehdykseksi seurakunnalle Siionin laulun ”Oi katsohan lintua oksalla puun”. Luen jumalanpalveluksessa epistolatekstin ja avustan ehtoollisen jaossa.
Päiväseurat, jotka ovat samalla päätösseurat, pidetään tämän jälkeen. Lopuksi on vielä ruokailu ja koko porukalla tehdään kevyt loppusiivous.
Sitten alkaa kotimatka kaikilla johonkin suuntaan, yhtä hajalle ja laajalle kuin mistä on tultukin. Pentin kanssa puhumme matkastamme ja toteamme, että meillä on seuroista hyvä mieli. On ollut suorastaan mukava palvella. Näemme Oulun valot lentekoneesta puolen yön jälkeen ja kotona olemme vähän myöhemmin.
Keski-Euroopan seuroista tulevat mieleeni vanhat Koillismaan pirttiseurat: niissä on jotakin hyvin turvallista ja samaa. Seuraväki tulee pitkien matkojen päästä. Kerrankin eräs nuori tyttö tuli seuroihin Euroopan toiselta laidalta. Hän sanoi käyttäneensä matkaan kahdeksaa junaa ja täyden päivän. Halu päästä seuroihin ja uskovaisten keskelle oli todella suuri. Tämä on aina yleisvaikutelma Keski-Euroopan seuroissa: tulijoilla on halu päästä seuroihin ja Jumalan sanan ääreen. Tässä yhteydessä siunaan mielessäni niitä nettiseuroja, joita voi kuunnella ympäri maailmaa kuin myös radioseuroja täällä Suomessa.
Nettiseuroja Euroopassakin hajallaan olevat uskovaiset kertovat kuuntelevansa silloin, kun ei ole lähetysseuroja ulottuvilla. Zürichin seuroista oli tiedotettu seurakunnan lehdessä, mutta ketään paikallista ei tullut seuroihimme. Me puhujat selvisimme siis suomen kielellä. Ei tarvittu saksan kieltä muuten kuin vähän siinä sunnuntain aamukirkossa ja kirkkokahveilla. Joskus olemme päässeet saarnaamaan saksaksi Sveitsissä ja Unkarissa seurakuntien jumalanpalveluksissa. Tällä kertaa tämä ei toteutunut.
Lopuksi pieni ajatus eräistä Berliinin seuroista jo parinkymmenen vuoden takaa. Keskustelimme alustuksen jälkeen nuorten kanssa. Jäi mieleeni erään tytön kommentti. Hän sanoi jotenkin näin: ”Jos minä vielä joskus pääsen Oulun ry:lle seuroihin, minä aivan varmasti en jää ulos tai eteiseen, vaan kävelen keskelle salia penkkiin kuuntelemaan seuroja.” Tähän ei oikeastaan tarvitse sanoa muuta kuin se muinaisten roomalaisten SIC! Se tarkoittanee suomeksi suunnilleen: "Niinpä!" Tai: "Niin vain! Juuri näin!"
Zürichin matkasta jäi minulle ja Pentille hyvä mieli. Toivottavasti myös seuraväelle! Taivaan Isä siunatkoon joukkoaan sielläkin!
Hannu Kinnunen
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys