Sain kesällä viestin muoniolaiselta yrittäjältä, että pääsisinkö vaellusoppaaksi saksalaispariskunnalle elokuun alussa. Vastasin, että järjestän elämäni niin, että pääsen. Se oli harvinainen tarjous: ei monta kertaa tule eräoppaan kohdalle.
Valmistelin retkeä kuivattamalla päivällisruokia ja keräämällä kamppeita kasaan. Ajatustyötä kaikki järjestelyt vaativat. Huolehdin etukäteen, että mitä jos me eksytään, kun luontoni vetää reittien ulkopuolelle.
Yksi ystävistäni kysyi minua sattumalta samalle viikolle vaeltamaan ja lähtikin sitten meidän mukaamme. Hän toi valtavan paljon iloa ja keveyttä reissuun. Sain pohtia hänelle ääneen reittivalintoja ja muutenkin jakaa tuntemuksia.
Maanantaina hain asiakkaani Pallas-hotellilta. Aistin, kuinka heillä työstressi vielä painoi. He kertoivat, että heillä on ollut "ihan hullu" työkesä ja että nyt he ovat niin loman tarpeessa. Niin minäkin olin. Oli ollut paljon suunniteltavaa, reissuja ja töitä kesän aikana, joten luontoloma tuli tarpeeseen.
Ajoimme Njurgulahteen ensimmäiseksi yöksi mökkimajoitukseen. Tiistaiaamuna pääsimme veneellä Ravadaskönkäälle asti, josta vaelluksemme alkoi. Sää oli helteinen. Onneksi tuuli vilvoitti välillä ja metsä antoi suojaa. Rinkka painoi rinnettä noustessa jäätävän paljon! Yllätyksekseni mustikat olivat jo kypsiä. Tauoilla emme pitäneet kiirettä vaan istuskelimme ja nauttimme luonnon herkuista. Lounastauolla vilvoittelimme purossa. Meillä oli kohtuulliset päivämatkat, noin 7–8 kilometriä. Lisäksi huiputtelimme tuntureita ilman rinkkoja päivän päätteeksi.
Keskiviikkoaamuna satoi vettä. Onneksemme sille Mattit Ravadaksen telttailualueelle oli joitain vuosia aiemmin rakennettu päivätupa, jossa saimme keitellä aamupuurot sateelta suojassa. Lupasin asiakkaiden nukkua niin pitkään kuin nukuttaa. Kun keskipäivän aikaan ei vielä näkynyt liikettä, kävin heitä teltalla herättelemässä. Selvisi, että miehen retkipatja vuoti ja että hän oli joutunut pumppaamaan sitä kolmesti yöllä. Yritimme paikantaa reikää, mutta emme löytäneet sitä. Annoin oman patjani asiakkaalle, ja seuraavina öinä minä pumppasin patjaa muutaman kerran. Mutta koska me kaikki nukuimme hyvin pitkiä yöunia, ei edes yölliset pumppaushetket harmittaneet. Sitä elettiin jossakin onnenkuplassa.
Tuona retkipäivänä lähdimme reittien ulkopuolelle. Ah, sitä vapautta! Sattumalta osuimme hillasuolle. Oli ilo jakaa intohimoani asiakasnaisen kanssa, joka innoissaan poimi ja söi hilloja.
Lounastauolla, joka oli kyllä jo päivällisaikaan, tuuli yltyi ja taivaalla näkyi uhkaavan tummia pilviä. Päätimme pystyttää Fjällrävenin Akka 4 -teltan, jossa on ihan valtavan iso absidi, eteisosa. Kun olimme saaneet kaikki tavaramme ja keittimet sekä neljä retkeilijää telttaan, ensimmäiset vesipisarat ropisivat teltan kattoon. Oli meillä rattoisaa pidellä rankkasadetta teltan suojissa.
Ruuan jälkeen vielä oikaisimme pitkin pituuttamme. Seikkailimme Ravadasjärvelle, ja sieltä löytyi heti valmis nuotiopaikka ja sopivat telttapaikat.
Törmäsimme erääseen pariskuntaan kolme kertaa. He yöpyivät tunturiylängöllä järven rannalla. Se jäi kyllä minuakin kutkuttamaan. Heistä miespuoleinen hoiti puhumisen. Koin, että hänellä oli samankaltainen luontosuhde ja rakkaus erämaahan kuin minulla. Siihen asti olin monesti ajatellut, että en tarvitsisi puolisokseni eräjormaa, koska jokainenhan voi oppia tykkäämään luonnosta. Riittää, että on uskovainen. Mutta siinä keskustellessa huomasin ajattelevani, miten mahtavaa olisi laskea maskuliiniviitta harteilta ja olla erämaassa niin, että toinen kantaa päävastuun ja raskaimmat kantamukset.
Torstaina me naisväki, minä, ystäväni ja asiakas, lähdimme ilman rinkkoja Raphnesoaiville ja asiakasmies jäi teltalle viettämään omaa päivää. Siellä ylhäällä kulkiessani pääni, joka usein on täynnä ajatuksia, oli aivan tyhjä. Olin 12 vuotta, eräopaskoulun syysvaelluksesta asti, haaveillut pääseväni takaisin Lemmenjoen tunturinummille, ja nyt onnellisena ja keveyttä tuntien siellä kuljeskelin. Olihan meillä mukavaa! Minä oppaana nautin reissusta varmasti aivan yhtä paljon kuin muutkin.
Loppumatkasta alkoi sataa ja taivaalla näkyi hieno sateenkaari! Iloitsin vedenpitävistä kuorivaatteistani ja harmittelin uusia paljasjalkavaelluskenkiäni, jotka eivät jaksaneet pitää vettä ulkopuolella, kun kävelimme pidemmän aikaa märässä varvikossa. Illalla yksi haaveistani toteutui, kun sain nuotion syttymään luonnonpuista. On siinä eri fiilis kuin autiotupien klapien poltossa.
Perjantaina suuntasimme kulkuamme jo Njurgulahden suuntaan ja jätimme avotunturit taakse. Taas oli seikkailun tuntua. Löysimme avaran lounaspaikan ja keittelimme oikein kunnon pannukahvit.
Koko reissun ajan koin uudenlaista vapautta olla asiakkaitten kanssa ilman minkäänlaista vaatimusta heidän viihdyttämisestään. Kerroin heille, mitä tuleman pitää. Tunsin sellaista tervettä erillisyyttä. Asiakkaat jutustelivat keskenään saksaksi ja minä ystäväni kanssa suomeksi. Luontevasti taas kieli vaihtui englanniksi ja yhdessä ihastelimme puroa, kuukkeleita tai jäkäliä.
Iltapäivästä jätimme rinkat yhden pienen järven rannalle ja kipusimme Hanhipäiden huipulle. Olin jotenkin arkisissa tunnelmissa. Palatessamme alas jossain kohti toinen asiakkaista ihmetteli, että nyt ei enää näytä tutulta. Kohta pysähdyimme ja aloimme pähkäilemään, missä voimme olla. Aika kuumottava tilanne: ”Nuo maksaa mulle ihan hulluna, että saavat ”ammattioppaan”, ja tässä sitä ollaan eksyksissä”, hätäilin. Katsoimme yhdessä karttaa ja mietimme. Kuljimme hetken pohjoiseen ja näimme lammen. Yritimme arvailla, oliko se yksi aiemmin näkemistämme. Siinä tähyillessämme suuntaan jos toiseen ystäväni äkkäsi kauempana takavasemmalla sinisen rinkkansa! Kyllä siinä iloittiin, ja lähetin hätäisten huokailujen jälkeen tuhannet kiitokset Taivaan Isälle.
Retken jälkeen oli helpottavaa jakaa toisten muoniolaisten luonnossakulkijoitten kanssa kokemusta ja kuulla, että on muillekin sattunut. Reittien ulkopuolella seikkailussa on oma viehätyksensä ja jännityksensä. Aavistuksen pitää sietää myös epämukavuusalueella olemista, mutta vastalahjana saa kokea vapautta. Opiksi otin, että jos rinkat jättää jonnekin, niin ne olisi hyvä merkata GPS- tai inReach-laitteeseen.
Tallustimme vielä suunnitelman mukaisesti eräälle järvelle leiriin viimeiseksi yöksi. Illalla ja aamulla pidimme nuotiota. Toinen asiakkaista kertoi saaneensa vauhtia kömpiä nopeammin teltasta ulos haistettuaan savun. Kyllä se nuotio tuo vaan niin mukavaa tunnelmaa.
Lauantaina kuljimme nelisen kilometriä pitkin valoisia metsiä kohti Lemmenjokea. Oli korjaava kokemus pysyä suunnassa ja nähdä luonnossa juuri ne purot ja uomat, jotka karttaan oli merkattu. Toinen asiakkaista kertoi myöhemmin, kuinka parasta reissussa oli se, että reittien ulkopuolella varvikossa ja monenlaisessa metsämaastossa ei tiennyt, mitä jalkojen alla onkaan. Lounastimme vielä joen rannassa ja sitten kävelimme kovaksi tallattua metrin levyistä polkua Lemmenjoen varren harjannetta Njurgulahteen 12 kilometrin matkan. Vauhti tietenkin kiihtyi helpolla polulla, ja minä mielessäni haikailin takaisin erämaan rauhaan ja vapauteen.
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Joulun sanomaa Vanhan testamentin lupauksesta Jeesuksen syntymään. Yksinlauluja ja duettoja kitaran, jousikvartetin ja basso continuon säestyksellä sekä lauluyhtye- ja soitinmusiikkia.
Tämänvuotisen joululehden teemana on lupaus. Lehdessä käydään läpi sekä Jumalan lupauksia ihmisille että ihmisten lupauksia Jumalalle ja toisilleen.