Jou­ni Le­so­nen

Mil­loin vii­mek­si ajat­te­lit kul­kies­sa­si tie­tä, jota kul­jet? Ai­na, kun sul­jet ko­ti­si oven, läh­det jol­le­kin tiel­le. Se tie voi ol­la iso, pie­ni, ku­rai­nen, ta­sai­nen, le­veä, ka­pea, pit­kä, ly­hyt, kuop­pai­nen, si­leä, mut­kai­nen, suo­ra, ta­sai­nen tai mä­ki­nen. Mat­kal­la­si on ai­na jo­kin pää­mää­rä. Tie, jon­ka va­lit­sit, vie si­nut sin­ne.

Tie on hyvä ja var­sin ylei­nen kes­kus­te­lu­nai­he. Kun ta­paat jon­kun tu­tun, var­sin­kin sel­lai­sen, jota et ta­paa ko­vin usein, voi ol­la vai­kea kek­siä heti luon­te­via kes­kus­te­lu­nai­hei­ta. On muu­ta­mia var­mo­ja ai­hei­ta, jois­ta voi aloit­taa lä­hes ke­nen kans­sa ta­han­sa: tiet ja nii­den kun­to, mat­kan pi­tuus ja sää.

Kaik­ki ovat saa­pu­neet koh­taa­mi­seen jos­tain lä­hel­tä tai kau­kaa, jon­kin­lai­ses­sa sääs­sä, hy­väs­sä tai huo­nos­sa, ja yleen­sä tie­tä myö­ten. Eh­kä kum­mal­la­kin kes­kus­te­li­jal­la on mat­kan var­rel­ta jo­tain mie­len­kiin­tois­ta ker­rot­ta­vaa. Tai­taa myös ol­la var­sin ylei­nen tapa moit­tia säi­tä ja usein myös tei­tä ja nii­den kun­toa. Mil­loin ne ovat au­raa­mat­to­mia, hie­koit­ta­mat­to­mi­na liuk­kai­ta tai huo­nos­ti la­nat­tu­ja. Ke­säl­lä saat­ta­vat pö­lis­tä.

Sää ja tiet voi­vat­kin ol­la so­pi­vas­sa suh­tees­sa toi­siin­sa, ja tien huo­no kun­to voi joh­tua so­pi­mat­to­mis­ta säis­tä. Tiel­tä voi myös ek­syä, ny­kyi­sin se to­sin tai­taa ol­la har­vi­nai­sem­paa kuin en­nen. Tiet ovat hy­vin ni­met­ty­jä, ja suun­nil­leen kaik­ki löy­tä­vät pu­he­li­mes­taan tai au­tos­taan na­vi­gaat­to­rin, joka opas­taa et­si­jän pe­ril­le. Vie­lä muu­ta­mia vuo­si­kym­me­niä sit­ten men­tiin noin-ar­vi­oil­la. ”Sitä tie­tä vii­si ki­lo­met­riä, kään­ny oi­ke­al­le ja jat­ka ris­teyk­seen, jos­sa on suu­ri kuu­si.”

On­ko si­nul­ta kos­kaan tie ka­don­nut? Tämä ai­he oli niin mie­len­kiin­toi­nen, et­tä otin esil­le Raa­ma­tun ja kat­se­lin, mitä siel­lä ker­ro­taan ties­tä. Ja kyl­lä: siel­lä ker­ro­taan eri ta­voin pal­jon eri­lai­sis­ta teis­tä, nii­den ka­dot­ta­mi­ses­ta ja löy­ty­mi­ses­tä.

Van­han lii­ton mies ky­se­li ja va­lit­ti kau­an sit­ten. ”Mik­si hän an­taa elä­män va­lon mie­hel­le, joka on Ju­ma­lan saar­ta­ma, jol­ta tie on ka­don­nut?” Ar­vaat var­maan, et­tä ky­se­li­jä oli Job (Job 3:23).

Raa­mat­tu ker­too myös roh­kai­se­vas­ti, et­tä ”Her­ra oh­jaa omien­sa tie­tä” (Ps. 1:6). Hä­nen tien­sä sa­no­taan myös ole­van hyvä. Sil­lä tiel­lä kul­ki­joi­den ker­ro­taan kul­ke­van aa­mun­ka­joa koh­den, "joka kir­kas­tuu kir­kas­tu­mis­taan täy­teen päi­vään saak­ka" (Sa­nanl. 4:18).

Her­ran omien tiel­lä on myös nimi. ”Sitä kut­su­taan py­häk­si tiek­si. Epä­py­hä ei saa sil­le tiel­le as­tua. Her­ran tien kul­ki­joil­le se kuu­luu, heil­le yk­sin.” Raa­ma­tun mu­kaan se tie on kai­ta, mut­ta sil­ti sil­tä ei tyh­mä­kään ek­sy. (Jes. 35:8.) Tiel­lä­kul­ki­ja saa myös pyy­tää mat­kal­laan opas­tus­ta: ”Her­ra, ope­ta mi­nul­le tie­si, joh­da­ta jal­ka­ni oi­ke­al­le po­lul­le” (Ps. 27:11). Sil­lä tiel­lä löy­tyy myös rau­ha le­vot­to­man ajan kes­kel­lä: ”Py­säh­ty­kää, kat­so­kaa min­ne olet­te me­nos­sa. – – Va­lit­kaa oi­kea tie ja kul­ke­kaa sitä, niin löy­dät­te rau­han” (Jer. 6:16).

Kau­an sit­ten Van­han tes­ta­men­tin pro­feet­ta en­nus­ti ker­to­en tu­le­vas­ta ajas­ta. ”Minä olen ää­ni, joka huu­taa erä­maas­sa” (Joh. 1:23): ”Rai­vat­kaa au­ti­o­maa­han Her­ral­le tie! Ta­soit­ta­kaa yli aron val­ta­tie mei­dän Ju­ma­lal­lem­me!” (Jes. 40:3.)

Pyhä tie ja sil­lä kul­ke­mis­ta voi­daan opet­taa ih­mi­sil­le, jot­ka ei­vät sitä vie­lä ole löy­tä­neet. Erääs­tä Uu­den tes­ta­men­tin mie­hes­tä ker­ro­taan, et­tä ”hä­nel­le oli ope­tet­tu Her­ran tie.” Sa­no­taan, et­tä hän py­hää in­toa heh­ku­en kul­ki sitä tie­tä, ju­lis­ti sa­naa ja opet­ti. (Ap.t. 18:25.)

Py­häl­lä tiel­lä on toi­nen, mo­nil­le hy­vin tut­tu nimi. Sen sa­no­taan ole­van tai­vaan tie. Her­ram­me ker­toi ai­kan­sa ih­mi­sil­le. ”Minä olen tie, to­tuus ja elä­mä. Ei ku­kaan pää­se Isän luo muu­ten kuin mi­nun kaut­ta­ni.” (Joh. 14:6.) Hän kui­ten­kin huo­maut­ti, ”mi­ten ah­das on­kaan se port­ti ja ka­pea se tie, joka vie elä­mään, ja vain har­vat löy­tä­vät sen” (Matt. 7:14).

Vir­si­ru­noi­li­ja muis­tut­taa kau­niis­ti ja roh­kai­se­vas­ti, et­tä py­häl­lä tiel­lä ei tar­vit­se kul­kea yk­sin: ”Tie on au­ki tai­vaa­seen, py­häin rie­muun ikui­seen! Muis­ta, kuka kans­sas kul­kee, suo­jaan­sa ken si­nut sul­kee.” (VK 179:5.)

On­pa hyvä ja tut­tu tie. Kul­je­taan sil­lä mat­kan lop­puun saak­ka.