Afrikan puhujien leirin osallistujat ja järjestäjät kokoontuivat Ghanassa yhteiskuvaan.
Jonas Dovi
Afrikan puhujien leirin osallistujat ja järjestäjät kokoontuivat Ghanassa yhteiskuvaan.
Jonas Dovi
Veli-Matti Heikkinen
Ghana, Afrikka
Leirillä olivat esillä sekä käytännön kysymykset että uskon asiat. Jumalan valtakunnan työ on yhteistä.
Joulukuun alussa Ghanassa järjestettiin historian ensimmäinen Afrikan puhujien leiri, johon osallistui 30 sananpalvelijaa neljästä maanosasta: Afrikasta, Aasiasta, Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta. Isäntinä toimivat SRK:n lähetystyöstä vastaava Miika Kopperoinen sekä Ghanan puhujat George Dodzidenu ja Joseph Kuse. Leiri pidettiin Accrassa sijaitsevassa koulutuskeskuksessa.
Leirillä käytettiin englannin, ranskan ja ewen kieliä. Tämä toi mukanaan haasteita, mutta myös muistutti Jumalan valtakunnan leviämisestä eri puolille maailmaa.
Viiden päivän ohjelma koostui hartauksista, alustuksista ja keskusteluista. Aiheet käsittelivät muun muassa puhujan tehtävää, uskon ja elämän vanhurskautta, yhteistä uskoa, sakramentteja sekä Jumalan valtakunnan työn organisoimista ja varainhankintaa – niin lähetystyötä yleisesti kuin paikallista toimintaa ajatellen.
Ilo uskosta on laittanut liikkeelle
Useat puhujat kertoivat, miten he ovat löytäneet Jumalan valtakunnan ja nähneet, miten seurakuntia on syntynyt heidän maissaan. Jumala on ihmeellisesti siunannut ja johdattanut tätä kehitystä. Uskomisen ilo ja halu kuulla evankeliumia ovat synnyttäneet halun järjestää seuroja ja muuta toimintaa, jotta uskovat säilyisivät uskossa. Työtä on tehty myös siinä rukouksessa, että rauhaa etsivät löytäisivät Jumalan valtakunnan.
Keskusteluissa uskon ja elämän vanhurskaudesta korostui, kuinka lahjaksi saatu usko ja Jumalan Henki ohjaavat elämää. Vaikka maiden kulttuurit eroavat, uskovaiset haluavat elää Raamatun ja Jumalan Hengen antamien neuvojen mukaan.
Evankeliumi saavuttaa yhä useamman
Leirillä käsiteltiin käytännön kysymyksiä, kuten humanitaarisen työn merkitystä ja toimintatapoja. Edwin Missalie Gambiasta ja Martin Zoyikpo Togosta esittelivät maidensa humanitaaristen toimikuntien toimintaa. Heidän esityksistään kävi ilmi, kuinka apu on organisoitu niin, että se saavuttaa ne, jotka sitä eniten tarvitsevat.
Leirillä kuultiin myös, miten viikoittain suuri määrä seuroja järjestetään WhatsAppin avulla, myös silloin kun paikalla ei ole puhujia. Tämä tapahtuu siten, että puhuja, esimerkiksi Amerikassa, äänittää seurapuheen, joka jaetaan WhatsAppin kautta kohdemaihin. Tarvittaessa saarnat tulkataan kohdemaassa paikalliselle kielelle ennen kuin ne tavoittavat seuroihin kokoontuneen Jumalan lasten joukon.
Keskusteluissa varainhankinnasta nousi esille tarve kehittää paikallisia toimintamalleja. Tämä auttaisi toimimaan taloudellisesti itsenäisemmin ja vapauttaisi lähetystyön varoja uusille paikkakunnille ja kohdemaihin.
Historiallinen ja yhdistävä leiri
Oli uskoa vahvistavaa ja rohkaisevaa kokea, miten sama usko, Jumalan Henki ja rakkaus yhdistävät Jumalan lapsia yhdeksi perheeksi.
Nicolas Deh Togosta kiteytti leirin tunnelman:
– Olemme viettäneet ihmeellisen ajan yhdessä! Rakkauden, rauhan ja Hengen yhteyden kaiku soi yhä korvissani ja sydämessäni. Tämä tulee olemaan unohtumaton tapahtuma elämässämme. Jumala, taivaallinen Isämme ja kaiken, niin lähellä kuin kaukana olevan Luoja, on tehnyt tämän mahdolliseksi.
Edwin Missalie Gambiasta puolestaan totesi:
– Nautin todella paljon oppitunneista ja ajattelen, että niistä on merkittävästi apua seurakunnan palvelemisessa.
Miika Kopperoinen katsoi luottavaisesti tulevaan:
– Saamme jatkossakin turvallisesti luottaa Jumalan johdatukseen.
Lue puhujienkokoukseen osallistuneen ghanalaisen sananpalvelijan haastattelu tämän viikon Päivämiehen välissä ilmestyneestä Siionin Lähetyslehdestä.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys