Jouni Lesonen
Ajan säästämisen historia on pitkä. Itse muistan, kuinka sitä tehtiin jo 1960-luvulla.
Elokuisilla viljapelloilla sidoimme rukiista lyhteitä ja kuuntelimme, kun vanhempani muistelivat, miten ”elonkorjuu oli aiemmin aikaa vievää, kun niitettiin sirpeillä. Nyt sentään on käytössä viikate, joka nopeuttaa viljan kaatoa huomattavasti – säästyy aikaa.”
Pari viikkoa myöhemmin seipäillä kuivatettu vilja puitiin pellon laidalla puimakoneella. Voi, kuinka se puimakone vonkui välillä suloisesti, kuiva vilja tuoksui ja jyväsäkit pullistuivat. Muutamia vuosia myöhemmin puimakoneet vaikenivat. Tilalle tulivat ajettavat leikkuupuimurit. Pienen pojan silmissä ne olivat hirviöitä, mutta mielenkiintoista niiden liikkumista oli seurata. Vilja katosi niiden kitaan nopeasti. Pian vilja oli puitu. Taas säästyi aikaa.
Pienessä navetassa oli muutamia lehmiä, ne lypsettiin käsin aamuin, illoin. Myöhemmin navetat ja karjat suurenivat. Navetoihin ilmestyivät lypsykoneet ja vielä myöhemmin robotit. Nykyisin samassa ajassa lypsetään kymmenpäiset karjat kuin ennen muutama lehmä. Taas säästyy aikaa.
Kirkonkylällä oli kodeissa sähköt ja putkissa juoksevat vedet, vessakin kuulemma sisällä. Kyllä se vähän pisti miettimään. Kuulin kertomuksen, että kodeissa on koneita, jotka pesevät pyykin käsin koskematta. Lopuksi kuulemma syttyy koneeseen ”valmis”-valo ja koneen käynti pysähtyy. Ymmärsin heti, että minua narrataan – eihän nyt kone voi tietää, milloin pyykki on puhdasta. Toista se oli meillä: Pyykki pestiin muuripadassa kiehuvassa vedessä, likaa hierottiin pois pyykkilaudan päällä ja lopuksi vaatteet huuhdeltiin joen rannassa. Talvella ne huuhdeltiin jäähän tehdyssä avannossa. Pyykistä tuli varmasti puhdasta. Väitettiin kuitenkin, että pyykkikone on hyvä keksintö, sitä käyttämällä säästyy huomattavasti aikaa. Myöhemmin muistan nähneeni mainoksen, jossa oli kuva nokisesta pyykkipadasta ja lause ”pyykkipata joutaa kukkasille”. Sellaisessa käytössä se on nykyisin meidänkin pihalla.
1960-luvun alkupuolella metsätöistä ei kuulunut moottorisahojen pörinää. Miehet kitkuttivat puut nurin justeereilla ja pokasahoilla ja karsivat oksat kirveillä. Päivässä kaadettiin, katkottiin ja karsittiin monta puuta. Sahatut puut ajettiin metsistä pois hevosilla. Rekeen mahtui useitakin suuria pölkkyjä. Saman vuosikymmenen aikana tulivat jo moottorisahat. Työ nopeutui ja helpottui huomattavasti. Taas säästyi aikaa. Eikä mennyt pitkään, kun ilmestyivät metsäkoneet. Nykyisin yksi mies tekee suurella koneella päivässä enemmän kuin ennen monta miestä yhdessä. Kyllä säästyy monen miehen aika johonkin muuhun käyttöön.
Juhliakin pidettiin jo kauan sitten. Valmistelu oli työlästä ja vei aikaa. Muistan, kuinka äitini vatkasi käsin kakkutaikinaa. Usein vispilä oli itse puusta tehty. Vispilät piti tehdä keväisin, silloin puusta irtosi kuori parhaiten. Joskus sain kokeilla kakkutaikinan vatkaamista. Käsi väsyi nopeasti, ranne kipeytyi. Äiti teki sen näppärästi. Kuinkahan se äiti jaksoi? Taikina vaahtosi hyvin, siitä tuli kuohkeaa. Kakku paistettiin aiemmin puilla lämmitetyssä uunissa. Siitä tuli makea. Mistähän se äiti tiesi, että nyt on uunissa sopiva lämpö, eikä kakku pala? Mikä lienee ollut sopiva paistoaika? Joskus vuosia myöhemmin taikinat alettiin tehdä nopeasti sähkövatkaimella. Minäkin olen sitä käyttänyt. Siinä ei väsy käsi. Ja sitä paitsi: konetta käyttäessä säästyy paljon aikaa.
Ollessani lapsi kodissani tehtiin alkukesästä suursiivous. Siivouksen yhteydessä lattiat kuurattiin juuriharjalla. Siivouksen jälkeen maalattiin usein ainakin pirttien lattiat. Ei ollut sähköjä, eikä ollut pölynimureitakaan. Kaikki tehtiin käsin. Siivous oli raskasta ja aikaa vievää. Myöhemmin muutettuamme kaupunkiin meilläkin oli pölynimuri. Siivous oli paljon nopeampaa, aikaa säästyi…
Nykyisin ajellessani hyviä ja tasaisia teitä muistelen menneitä. Joskus huomaan, että meillä kaikilla ei ole aikaa yhtä paljon, ja minuutitkin ovat ”kortilla”. Lyhyellä matkalla kaupunkiin kiireisimmät ohittelevat. Pian takavalot vilkkuvat jossain edessäni, ehkä jopa kilometrin päässä. Kaupunkialueelle tullessani ohittelija saattaa seistä edessäni samoissa liikennevaloissa. Toki hän joskus on ollut jo seuraavissa valoissa. Aikaa ei siis säästynytkään, tai sitten sitä säästyi ehkä minuutin verran.
Varsin usein monia tuotteita houkutellaan ostamaan siksi, että juuri kyseistä laitetta käytettäessä säästyy paljon aikaa. Epäilen ostaneeni itsekin monta aikaa säästävää tuotetta. Mutta täytyy tunnustaa, että olen kuitenkin huono ajansäästäjä, sillä olen hukannut kaiken saamani ajan välittömästi. ”Aikapankkiin” en ole osannut sitä sijoittaa. Ajansäästö on vähän samaa kuin kauppojen hyllyjen välissä kulkeminen: monta tuotetta ohitan säästääkseni, mutta monen tuotteen kohdalla suostun houkutukseen; ”tuo voisi olla hyvä”, ja laitan sen ostoskärryyn. Kassalle tullessani olenkin jo tuhlannut kaiken sen, minkä mielessäni säästin. Niin meni säästetty aika ja rahat.
Mutta kyllä me kaikki ihmiset yhdessä olemme säästäneet aikaa valtavan paljon, varmaan monta vuotta. Ja onhan niistä upeista keksinnöistä kuitenkin ollut paljon hyötyä. Jos ei ole jäänytkään aikaa säästöön, ovat työt muuttuneet koneiden avulla paljon kevyemmiksi ja siistimmiksi.
Alussa totesin muistavani ajan käytöstä puhumisen 1960-luvulta alkaen. Mutta kyllä ajan kulkua on seurattu jo vuosituhansia sitten. Silloinkin sitä miettiessä oltiin suuren ja arvoituksellisen asian äärellä: ”Taas minä tulin näkemään auringon alla, että ei ole juoksu nopsain vallassa, ei sota urhojen, ei leipä viisaitten, ei rikkaus ymmärtäväisten eikä suosio taitavain vallassa, vaan aika ja kohtalo kohtaa kaikkia” (Saarn. 9:11).
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys