Jou­lun odo­tus al­kaa per­hees­säm­me jo var­hain syk­syl­lä. Yk­si tyt­tä­ris­täm­me on ni­mit­täin mää­ri­tel­lyt vuo­de­na­jat ai­van omal­la ta­val­laan seu­raa­vas­ti: jou­lu, pää­si­äi­nen ja Su­vi­seu­rat. Hä­nen mää­ri­tel­mäs­sään vuo­de­na­jat ajoit­tu­vat niin, et­tä jou­lu al­kaa sil­loin kuin kou­lu­kin ja päät­tyy lop­pi­ai­se­na. Pää­si­äi­nen puo­les­taan al­kaa lop­pi­ai­ses­ta, ja kun pää­si­äi­nen on ohi, al­kaa Su­vi­seu­rat. Su­vi­seu­rat päät­tyy Ke­sä­seu­ra­ra­di­on vai­et­tua ja sii­tä al­kaa­kin uu­si jou­lu­ai­ka.

Jo­kai­seen vuo­de­nai­kaan liit­tyy ta­pah­tu­man odo­tus ja odo­tuk­seen kuu­luu ky­sei­sen vuo­de­na­jan mu­kai­nen mu­siik­ki. Heti jou­lun men­tyä ohi ale­taan kuun­nel­la tal­vi- ja ke­vät­lau­lu­ja sekä ai­hee­seen so­pi­vaa muu­ta mu­siik­kia, ja kun pää­si­äi­nen on ai­van lä­hel­lä, kuun­nel­laan tie­ten­kin pää­si­äis­lau­lu­ja ja -vir­siä. Pää­si­äi­sen jäl­keen ru­ve­taan kuun­te­le­maan ke­vät- ja ke­sä­lau­lu­ja sekä Su­vi­seu­rois­sa tal­len­net­tu­ja ää­nit­tei­tä. Jou­lun odo­tuk­seen kuu­lu­vat tie­ten­kin jou­lu­lau­lut.

Per­hees­säm­me käy­dään jon­kin ver­ran kes­kus­te­lua pe­rin­tei­sen vuo­de­nai­ka­ja­ot­te­lun ja tyt­tä­riem­me omak­su­man ja­ot­te­lun vä­lil­lä. Tämä il­me­nee esi­mer­kik­si niin, et­tä yh­tei­sil­lä au­to­mat­koil­la syy­sil­to­jen hä­mär­ty­es­sä ta­ka­pen­kil­tä kuu­luu tois­tu­vas­ti pyyn­tö, et­tä lai­ta, is­kä, kuu­lu­maan jou­lu­lau­lu­ja. Vas­tus­tan näi­tä esi­tyk­siä poik­keuk­set­ta noin lo­ka­kuun lop­puun – mi­nul­la­han soi­vat su­vi­seu­ra­lau­lut ai­na jou­lu­kuul­le as­ti. Lo­ka­kuun lop­pu­puo­lel­la vas­ta­rin­ta­ni al­kaa siis ra­koil­la ja myön­nyn pyyn­töön toi­si­naan, var­sin­kin jos on pak­kas­ta ja puun ok­sat ovat kuu­ras­sa. Ja eh­dot­to­mas­ti myös vai­mo­ni on ol­ta­va sa­maa miel­tä. On ni­mit­täin tur­ha kuun­nel­la jou­lu­lau­lu­ja, jos joku per­heen­jä­sen ei ha­lua nii­tä kuun­nel­la. Ei sii­nä sil­loin syn­ny jou­lu­miel­tä, ai­na­kaan ke­sän kes­kel­le.

Omas­sa lap­suu­des­sa­ni jou­lu­lau­lu­jen kuun­te­le­mi­nen ei ol­lut it­ses­tään­sel­vyys. Jou­lu­lau­lu­ja meil­lä oli vain pa­ril­la ka­se­til­la, ja ra­di­os­ta nii­tä kuu­lui vain jou­lu­kuus­sa. Le­vy­soi­tin­ta lap­suus­ko­dis­sa­ni ei ol­lut. Kun ra­di­os­ta al­koi kuu­lua jou­lu­lau­lu­ja, vaih­te­lim­me ka­na­vaa kuu­mei­ses­ti Ylei­soh­jel­man ja Rin­nak­kai­soh­jel­man vä­lil­lä ja ko­e­tim­me osua so­pi­vaan oh­jel­maan. Vä­lil­lä pir­tin täyt­ti kol­lek­tii­vi­nen hä­dän tun­ne, kun ka­na­van vaih­to ei on­nis­tu­nut ja ra­di­ois­ta tuli pelk­kää ko­hi­naa. Sa­mal­la kaik­ki tie­si­vät, et­tä var­mas­ti joku iha­na jou­lu­lau­lu ete­ni vää­jää­mät­tö­mäs­ti koh­ti lop­pu­aan sil­lä ai­kaa, kun vi­ri­tin­tä ko­e­tet­tiin sää­tää koh­dil­leen. Mo­nes­ti kävi niin, et­tä ko­hi­nan jäl­keen ker­ke­sim­me kuul­la "...oon ys­tä­väs ja tah­don aut­taa sua" tai vain kuu­lut­ta­jan lau­seen, et­tä äs­ken kuul­lun kap­pa­leen on sä­vel­tä­nyt Jo­hann Se­bas­ti­an Bach, so­vi­tus on Ta­ne­li Kuu­sis­ton, lau­lun sa­nat on kir­joit­ta­nut And­re Fritsch ja suo­men­nos on Il­ta Kos­ki­mie­hen. Te­no­ri Es­ko Jur­ve­lin lau­loi ja uruis­sa oli Ar­to Heik­ki­lä. Sil­loin tuli me­ne­tyk­sen tun­ne ja kai­ho­mie­li, et­tä voi, kun­pa oli­sim­me kuul­leet tuon, oli­si jou­lun tun­nel­maa tul­lut tu­paan ja sy­dä­meen pal­jon li­sää. Seu­raa­va kuu­lu­viin saa­tu kap­pa­le saat­toi­kin ol­la Nis­se­polk­ka Sing Song Sis­ter­sien esit­tä­mä­nä kai­kil­la soit­ti­mil­la, ja ra­dio nap­sau­tet­tiin kiin­ni.

Ny­ky­ään hy­vän jou­lu­mu­sii­kin kuun­te­le­mi­seen on val­ta­van hy­vät mah­dol­li­suu­det. Kun lap­suu­te­ni jou­luis­sa oli tyy­ty­mi­nen sii­hen mu­siik­kiin, mitä Yleis­ra­di­on toi­mit­ta­jat va­lit­si­vat, niin nyt jou­lun pe­rim­mäi­ses­tä sa­no­mas­ta ker­to­vaa van­haa ja uut­ta mu­siik­kia on kuul­ta­vis­sa vaik­ka kuin­ka pal­jon. On mu­ka­va to­de­ta, et­tä tämä asia on pa­rem­min kuin en­nen! Ra­di­o­ta ei juu­ri tar­vit­se ava­ta, kun suo­ra­tois­to­pal­ve­luis­ta voi kuun­nel­la ha­lu­a­mi­aan soit­to­lis­to­ja vaik­ka tau­ot­ta. Myös eri puo­lil­ta Suo­mea strii­mei­nä lä­he­tet­tä­vät jou­lu­lau­luil­lat ja -kon­ser­tit ovat iha­nia, niis­tä ei pari vuo­si­kym­men­tä sit­ten osat­tu edes haa­veil­la. Ar­ve­len, et­tä Jee­suk­sen syn­ty­mä­juh­lan odo­tus ja jou­lun pe­rim­mäi­nen sa­no­ma tu­le­vat täl­lä ta­val­la ai­em­paa lä­hem­mäk­si niin kris­tit­ty­jen ko­tien lap­sia kuin ai­kui­si­a­kin.

Jou­lui­sel­la mu­sii­kil­la on ol­lut eri­tyi­nen paik­kan­sa mi­nun ja vai­mo­ni Su­vin avi­o­lii­tos­sa, kos­ka mei­dät vi­hit­tiin jou­lu­aa­ton aat­to­na. Hää­mars­sim­me oli Kol­men ku­nin­kaan mars­si. Hää­kant­to­ril­lem­me kap­pa­le oli uu­si, hän sai kap­pa­leen nuo­tit tut­kit­ta­vak­seen kym­me­nen mi­nuut­tia en­nen vih­ki­mis­tä hää­vie­rai­den is­tu­es­sa jo kir­kos­sa. Var­si­nai­sel­le har­joit­te­lul­le ei ol­lut ti­lai­suut­ta, mut­ta se hoi­tui ää­net­tö­mäs­ti kos­ket­ti­mia ta­pail­len, ja niin hää­mars­sim­me kai­kui so­pi­van imp­ro­vi­saa­ti­on maus­ta­ma­na upe­as­ti. Kun vih­ki­mi­nen oli ohi, vai­mo­ni pik­ku­ve­li lau­loi alt­ta­ril­la lau­lun Tule rak­kaus ih­mis­rin­taan. Tuo lau­lu on ol­lut ru­kouk­sem­me nyt 35 vuot­ta, vaik­ka em­me sitä ole joka päi­vä muis­ta­neet­kaan. Joka ker­ta tuon lau­lun kuul­les­sa­ni pa­laan kui­ten­kin nuo­ruu­tee­ni, kuu­len kirk­kaan poi­ka­ää­nen lau­la­van ja tun­nen kii­tol­li­suut­ta saa­mas­ta­ni rak­kau­des­ta ja yh­tei­ses­tä elä­mäs­täm­me.

Kii­tol­li­suu­den ja rak­kau­den osoi­tuk­se­na toi­mi­tan Su­vil­le kim­pun vaa­le­an­pu­nai­sia, hie­man orans­siin vi­vah­ta­via ruu­su­ja jou­lu­aa­ton aat­to­na. Teen sen taas vai­vih­kaa, vä­hän niin kuin sa­laa – ne vain il­mes­ty­vät olo­huo­neen pöy­däl­le. Jään kat­se­le­maan, mil­loin vai­mo­ni huo­maa ruu­sut ja mi­ten hymy ko­ho­aa hä­nen kas­voil­leen ja sit­ten sil­miin­sä. Ja sit­ten kuun­te­lem­me jou­lu­lau­lu­ja yh­des­sä per­heem­me kans­sa.

____

Kol­me vuot­ta sit­ten mie­tin al­ka­vaa teh­tä­vää­ni Päi­vä­mie­hen blo­gis­ti­na. Ta­voit­tei­ta ja aja­tuk­sia tu­le­vien kir­joi­tus­ten si­säl­lös­tä hah­mot­te­lin en­sim­mäi­ses­sä blo­gis­sa­ni, ja ai­na­kin sii­hen suun­taan ne myös to­teu­tui­vat. Nyt olen teh­nyt sen, mitä pal­ve­li­jan pi­ti­kin teh­dä. Kii­tos lu­ki­joil­le ja toi­mi­tuk­sel­le, on ol­lut ilo pal­vel­la!