Jouni Lesonen
Oletko ajatellut mitä sinulta kysytään tai kysyt itse ensimmäisenä tavatessasi tuttaviasi? “Mihin olet matkalla tai menossa?” taitaa olla yksi tavallisimpia kysymyksiä, joilla aloitamme keskustelun. Kuultuamme vastauksen keskustelu jatkuu. Onko vastauksesi lähin matkallasi oleva tavoite? Yleensä on. Ehkä kerrot olevasi matkalla kauppaan tai sieltä kotiin, hakemaan lapsia päivähoidosta, retkelle, metsälle, kalastamaan, ulkoilemaan. Vastauksia on loputon määrä. Lähin päämääräsi on kuitenkin pian tavoitettavissa, ja näin on usein myös keskustelukumppanillasi.
Harvoin taidamme miettiä ja kertoa jostain kauempana olevasta päämäärästä. Sehän voi olla viikkojen, kuukausien, vuosien tai jopa vuosikymmenten päässä. Mikä on kaukaisin päämääräsi, johon olet matkalla? Aloitatko koskaan keskustelua siitä?
Nuorena päämäärä voi olla opiskelun päättyminen ja sen jälkeen toiveissa siirtyminen työelämään. Ja seuraavakin päämäärä on jo mielessä. Oman elämän rakentaminen, johon voi jo kuulua lisätoiveena oma asunto ja perhe ja paljon muuta.
Kun kyseiset toiveet ja päämäärät on saavutettu, asetamme uusia joita kohden matka jatkuu. Joskus laskemme perille pääsyä vuosissa, kuukausissa, viikoissa tunneissa, ja lopulta jopa minuuteissa.
Matkan päämäärää ei ehkä kannata aina asettaa useiden vuosikymmenien päähän kovin nuorena. Matka voisi vaikuttaa kohtuuttoman pitkältä, uuvuttavalta ja turhauttavaltakin. Kuudenkympin iässä matkan kohde saattaa olla muutaman vuoden päässä olevan eläkeiän saavuttaminen.
Mietitäänkö vielä sitä kaukaisinta päämäärää, jota tavoittelet, josta ei kuitenkaan tavatessamme kovin usein keskustella. Siitä päämäärästä kuitenkin kuulet puhuttavan lähes viikoittain. Ehkä myös osallistut useinkin kertomaan itsellesi siitä osallistumalla lauluun tai virteen. Se voi kuulua esimerkiksi näin: ”Myös tänään turvakseni suo joukko enkelten, varjelus matkalleni keskellä vaarojen” (VK 136:3).
Laulujen ja virsien sanomaan kuuluu poikkeuksetta kuvaus matkan pituudesta, sen mahdollisesta yllättävästä päättymisestä ja lopullisesta päämäärästä. Joskus tunnemme, että ”pitkä on matka jo uupumus voittaa” (Lempi Vihervaara: Jeesuksen seimellä). Usein virsien päätös rohkaisee kuitenkin matkalaista vaeltamaan vastuksista ja uupumuksesta huolimatta sinnikkäästi päämäärää kohden.
Virsien lisäksi kuulet usein puhuttavan myös matkasta ja sen päämäärästä. Arvaatkin jo, että tarkoitan seurapuheita. Raamatusta löytyy yllättävän paljon kertomuksia elämän pituisista matkoista, ensimmäiset jo kaukaa vanhan Testamentin alkuajoilta ja viimeiset raamatun viimeisistä luvuista.
”Monet opetuslapsista vetäytyivät tämän jälkeen joukosta eivätkä enää kulkeneet hänen mukanaan” (Joh. 6:66). Heistä kerrotaan, että ehkä jo vuosia kestänyt yhteinen matka jäi ”vetäytymisen” johdosta kesken. Kerrotaan, että muutamat ymmärsivät toisella tavalla. Matka voi päättyä onnellisesti vain Herran yhteydessä kulkien. ”Herra, kenen luokse me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.” (Joh. 6:68.) Monissa kertomuksissa on surullinen loppu päämäärän hävitessä silmistä ja sydämestä. Näissä kyseisissä kertomuksissa matka jää kesken. Mutta paljon on myös niitä kertomuksia, joissa matkailijaa rohkaistaan vastuksista ja väsymisestä huolimatta jatkamaan saavutettavissa olevaa päämäärää kohden. Kertomuksissa matkalla olijoita ruokitaan. ”Leipää” tarjoaa itse Elämän Herra. Yksi upeimmista kertomuksista päättyy sydäntä lämmittävästi. ”Minun käy sääliksi näitä ihmisiä. En tahdo lähettää heitä pois nälkäisinä, etteivät he uupuisi matkalla.” (Matt. 15:32.)
Otsikon kysymykseen voimme siis vastata vaikka virren sanoin: “Taivaaseen käy matkamme, maa ei viihdyttää saa meitä.” Ja samalla voimme esittää kysymyksen kanssamme keskustelevalle ja itsellekin: ”Enkö täältä kaipaisi, sinne kotimaahani?” (VK 623: 1,2.)
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys