Jouni Lesonen
Isovanhempani olivat syntyneet 1800-luvun lopulla. Lapsuusvuosinani meillä vieraili silloin tällöin isäni isä ja äitini äiti. Muut isovanhempani olivat kuolleet jo vuosikymmeniä aiemmin. Joskus kuulin juttuja heidän lapsuudestaan ja nuoruudestaan, siis jostain kaukaa. Ehkä en aina ollut kovin innostunut kuulemaan, mitä silloin vuosikymmeniä sitten oli tapahtunut. Mutta jotain jäi kuitenkin mieleeni. Varsin usein tarinat alkoivat sanoilla "ennen vanhaan" tai "silloin, kun minä olin nuori". Muisteluihin kuului liittää maininta ”ei noin tehty silloin, kun me olimme nuoria”. Ehkä se oli tarkoitettu jopa moitteeksi, jota me emme ymmärtäneet.
Tarinoihin kuului menneisyyttä kuvaavia sanoja, jotka olivat minulle outoja. Kertomuksissa vilahteli sanoja riihi, savusauna, rukki, soutuvene, kitisevät airot ja hankaimet ja räppänä. Isät menivät metsiin pokasahat, sirnikat ja justeerit mukanaan. Pelloilla sidottiin lyhteitä, jotka puitiin riihessä. Joskus myöhemmin pääsin vierailemaan vanhassa, jo käytöstä pois jääneessä riihessä. Siellä saattoi mielikuvituksen siivittämänä aistia jotain riihenpuinnista. Riihen seinät ja parvi olivat mustat, ja siellä tuoksui vielä savu. Lapsuus- ja nuoruusvuosieni aikoina viimeisetkin isovanhempani kuolivat.
Seuraava sukupolvi, vanhempani, jatkoivat perinnettä kertoen tarinoita nuoruudestaan. Jutut alkoivat samoilla sanoilla ”kun minä olin nuori”. Ehkä jutut silloin kiinnostivat jo vähän enemmän. Saattoi tosin välillä myös tuntua, että “evvk”, kuten nykyisin todetaan, eli “ei voi vähemmän kiinnostaa”. Harmi, sillä nyt niillä kertomuksilla olisi aivan erilainen arvo kuin silloin. Vanhempani olivat syntyneet 1920-luvulla. Heidän lapsuuden ja nuoruuden kertomuksissaan vuodet ennen sotia olivat hyviä aikoja. Kertomuksiin liittyi myös uusia sanoja, kuten petroli, tilley, hasakki, traktori ja sähköt. Vielä siellä oli myös riihi. Metsätyöt tehtiin edelleen ”hiljaisilla” eli sirnikoilla, pokasahoilla ja justeereilla. Omat koulupäiväni jatkuivat talvisin sillä, että vedin puita liiteristä pienellä kelkalla ja kannoin ne siitä sisälle. Lisäksi oli lämmitettävä uuneja sekä muuripadassa vettä. Viikonloppuisin lämmitettiin savusauna.
Vartuin, aikuistuin ja sain perheen. Lapset kasvoivat. Joskus, vuosikymmeniä sitten, kerroin heille omasta lapsuudestani. Ehkä tarinat kuulostivat kertovan ajasta ”kauan sitten.” Kiinnostivatko ne? En tiedä. Kertomukseni alkoivat, kuten lukemattomilla sukupolvilla ennen minua, ”ennen vanhaan” tai ”kun minä olin nuori.” Nuoruuteni muisteluihin kuuluivat jo sujuvasti sanat puimakone, leikkuupuimuri, viljankuivaamo, kansalaiskoulu, keskikoulu, moottorisaha, Valiant, Volga ja Zephyr. Ehkä minäkin muistutin samasta asiasta, jonka olin kuullut kauan sitten: ”Ei noin tehty silloin, kun me olimme nuoria.” Saattoikohan minunkin muistelustani erottaa pienen arvostelun ja moitteen? Miksi te teette asioita eri tavalla kuin me nuoruudessamme teimme?
Lapsemme ovat jo aikuistuneet. Monilla heillä on jo rippikouluiässä olevia nuoria ja vasta ensiaskeleillaan olevia pieniä. Hekin varmaan kertovat lapsilleen tarinoita vuosikymmenien takaa. Vilahtelevatkohan sielläkin sanat "ennen vanhaan"? Oletan, että monet tarinat alkavat ”kun minä olin nuori.” Aivan varmaan kertomuksiin liittyvät jo Ruotsin laiva, vuokra-asunto, lukio, opintolaina, YAMK, yliopisto, älypuhelin ja tietokoneet. Metsätyöt tehdään suurilla koneilla – motoilla.
Aika kuluu, kuten se on tehnyt tähänkin asti. Jos varttuvat sukupolvet tekevät jotain samaa, mitä mekin olemme tehneet, on heillä 10–20 vuoden kuluttua ammatti, työ, koti ja perhe. Hekin kertovat aikoinaan lapsilleen kertomuksia nuoruudestaan ja siitä, kuinka elettiin ennen vanhaan eli kuinka elettiin juuri tässä ajassa. Heidän sanavarastossaan on paljon sellaista, mitä meillä ei aikoinaan ollut, tai se tarkoitti meille jotain aivan muuta. Meille ruutu ei tarkoittanut tietokoneen tai älypuhelimen näyttöä, vaan ikkunaa, joka saattoi talvisin olla jääkukkien peitossa. Tarinoissa vilahtelevat sanat ruutuaika, tietokone, insta, whatsapp, verkostoituminen ja verkkokauppa. Toivottavasti lapset jaksavat tulevaisuudessakin kuunnella, miten elettiin ”ennen vanhaan”. Olen kuitenkin vakuuttunut, että hekin, lastemme lapset, aloittavat kertomuksensa seuraavalle sukupolvelle, kuten lukemattomat sukupolvet ennen heitä ja meitä, ”kun minä olin nuori.” Kuuluukohan heidänkin puheessaan pieni muistutus seuraavalle sukupolvelle: ”Ei meidän nuoruudessa noin tehty…”
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys