Jou­ni Le­so­nen

Mo­net jul­ki­suu­den hen­ki­löt ovat vuo­si­kym­men­ten, vuo­si­sa­to­jen ja vuo­si­tu­han­ten ai­koi­na jää­neet "elä­mään" vii­sait­ten aja­tus­ten­sa vuok­si. Siis aja­tus­ten, jot­ka he ovat lau­su­neet ää­neen. Sa­nat tai lau­seet on kir­joi­tet­tu muis­tiin. Jos­kus jo het­kel­lä, jol­loin ne lau­sut­tiin, on ihas­tel­tu sa­no­jen vii­saut­ta ja ar­vel­tu, et­tä juu­ri nii­den sa­no­jen vuok­si ky­sei­sen hen­ki­lön sa­nat ja sa­no­jen lau­su­ja tu­le­vat jää­mään "kuo­le­mat­to­mik­si."

Myös mo­nil­la meis­tä voi ol­la muis­tis­sa jon­kun lä­hei­sen tai tu­tun sa­non­ta, joka on jää­nyt elä­mään. So­pi­vis­sa ti­lan­teis­sa saa­tam­me muis­tel­la ky­seis­tä hen­ki­löä ja hä­nen vii­sai­ta – tai muu­ten vain mie­leem­me jää­nei­tä – aja­tuk­si­aan. Muis­tat­ko sinä täl­lai­sia hen­ki­löi­tä?

Tä­män blo­gin lo­pus­sa muis­te­len eräs­tä lau­set­ta vuo­si­kym­men­ten ta­kaa. En pal­jas­ta sitä vie­lä, malt­ta­net­ko odot­taa.

Joi­den­kin Raa­ma­tun hen­ki­löi­den sa­no­mi­set ovat elä­neet jo vuo­si­tu­han­sia. Eh­kä si­nä­kin muis­tat Raa­ma­tun hen­ki­löi­tä juu­ri hei­dän vii­sais­ta lau­seis­ta tai pu­heis­taan. Mi­nul­la on nyt mie­les­sä­ni kak­si kuo­le­ma­ton­ta aja­tus­ta Raa­ma­tus­ta. Toi­ses­ta on mei­dän ai­kaam­me saak­ka jää­nyt elä­mään lau­se "Sa­lo­mo­nin tuo­mio". Toi­nen liit­tyy Van­han tes­ta­men­tin pro­feet­ta Aa­mok­sen pu­hee­seen Ju­ma­las­ta luo­pu­neel­le kan­sal­leen. Lau­se kuu­luu: "Oi­keus vir­rat­koon kuin vesi ja van­hurs­kaus kuin eh­ty­mä­tön puro" (Aam. 5:24).

Ku­nin­gas­ten kir­jas­sa ker­ro­taan Sa­lo­mo­nin an­ta­mas­ta tuo­mi­os­ta. Ker­to­mus si­näl­lään on jul­ma, mut­ta nuo ly­hy­et, Sa­lo­mo­nin lau­su­mat sa­nat ovat luo­neet oman kä­sit­teen­sä oi­ke­as­ta tuo­mi­os­ta. Raa­ma­tus­sa ku­va­taan, mi­ten "kaut­ta koko Is­ra­e­lin le­vi­si tie­to tuo­mi­os­ta, jon­ka ku­nin­gas oli an­ta­nut. Kaik­ki al­koi­vat kun­ni­oit­taa ku­nin­gas­ta, sil­lä he nä­ki­vät nyt, et­tä hän oli saa­nut Ju­ma­lal­ta vii­sau­den tuo­mi­ta ja hal­li­ta oi­kein." (1. Kun. 3:28.)

Siir­ryn nyt lä­hem­mäk­si ny­ky­ai­kaa. Edel­li­sel­lä vuo­si­sa­dal­la, 1960-lu­vul­la, Yh­dys­val­tain pre­si­dent­ti­nä oli muu­ta­mia vuo­sia John F. Ken­ne­dy. Erääs­tä hä­nen pi­tä­mäs­tään pu­hees­ta on jää­nyt elä­mään lau­se, jota muis­tel­laan sil­loin täl­löin edel­leen­kin. Lau­se so­pii mi­hin maa­han tai kan­saan ta­han­sa. Se kuu­luu näin: "Äl­kää ky­sy­kö, mitä maan­ne voi teh­dä tei­dän hy­väk­sen­ne – ky­sy­kää, mitä te voit­te teh­dä maan­ne hy­väk­si. Hy­vät maa­il­man kan­sa­lai­set. Äl­kää ky­sy­kö, mitä Ame­rik­ka voi teh­dä tei­dän eteen­ne, vaan mitä me yh­des­sä voim­me teh­dä ih­mis­ten va­pau­den eteen." Ei­kö kuu­los­ta­kin hie­nol­ta ja isän­maal­li­sel­ta aja­tuk­sel­ta?

Mar­tin Lut­her King piti Was­hing­to­nis­sa elo­kuus­sa 1963 pu­heen, jos­sa hän unel­moi vä­ril­lis­ten sor­ron päät­ty­mi­ses­tä ja va­pau­des­ta. Pu­het­ta on myö­hem­min mai­nit­tu eri yh­teyk­sis­sä "maa­il­man kaik­kein ai­ko­jen kuu­lui­sim­mak­si ja par­haak­si pu­heek­si." Tuos­ta pit­käs­tä pu­hees­ta on jää­nyt elä­mään kol­me sa­naa, jot­ka sil­loin täl­löin nou­se­vat edel­leen­kin eri yh­teyk­sis­sä esil­le. Nuo sa­nat kuu­lu­vat näin: "Mi­nul­la on unel­ma."

Mut­ta nyt me­nen sii­hen ai­em­min lu­paa­maa­ni lau­see­seen, jon­ka luin kau­an sit­ten erään päi­vä­leh­den ar­tik­ke­lis­ta. Ju­tus­sa ker­rot­tiin, kuin­ka erääl­lä paik­ka­kun­nal­la oli kan­sa­lai­so­pis­tos­sa ru­vet­tu as­kar­te­le­maan ruu­mi­sark­kua it­sel­le.

Kurs­si sai hy­vän suo­si­on. Seu­dun kai­ke­ni­käi­set mie­het, nuo­ret­kin, in­nos­tui­vat suu­rin jou­koin te­ke­mään ark­ku­ja. Opet­ta­ja ker­toi ju­tus­sa, et­tä nuor­ten mies­ten pi­täi­si ra­ken­taa jo­tain muu­ta kuin ark­kua it­sel­leen, on­han heil­lä to­den­nä­köi­ses­ti edes­sään vuo­si­kym­me­niä kes­tä­vä elä­mä, työ, per­he ja las­ten kas­vat­ta­mi­nen ai­kui­suu­teen as­ti.

Kurs­sin opet­ta­jan pääs­sä "vä­läh­ti" hie­no aja­tus. Hän ke­hot­ti kurs­sil­le saa­pu­neil­le nuo­ria mie­hiä: "Teh­kää te keh­to­ja, äl­kää ark­ku­ja." En toki tie­dä, mi­ten laa­jas­ti tuo hie­no aja­tus jäi elä­mään, mut­ta mi­nuun se kui­ten­kin teki vah­van vai­ku­tuk­sen. Sii­nä­hän ki­tey­tyy aja­tus tu­le­vai­suu­des­ta ja toi­vos­ta, jol­la lu­pauk­sel­la jo kau­an sit­ten Je­re­mia roh­kai­si kan­saan­sa: "Ot­ta­kaa it­sel­len­ne vai­mot, syn­ty­köön teil­le poi­kia ja tyt­tä­riä" (Jer. 29:6).