Sama lu­ku­mää­re voi tun­tua asi­ayh­tey­des­tä riip­pu­en hy­vin eri­lai­sel­ta. Isä­ni sa­noi, et­tä kol­me hius­ta pääs­sä on vä­hän, mut­ta pul­las­sa pal­jon. Sa­moin kol­me vuot­ta taak­se­päin tun­tuu ly­hy­el­tä ajal­ta, vaik­ka blo­gi­mat­kan alus­sa se tun­tui saa­vut­ta­mat­to­mal­ta. Tä­hän 36. blo­gi­teks­tiin päät­tyy kol­men vuo­den mit­tai­nen kir­joi­tus­mat­ka­ni.

Tämä mat­ka ei ole ol­lut mi­tään jat­ko­ker­to­mus­ta, vaan ai­heet ovat ol­leet lai­das­ta lai­taan. Lu­ki­ja ei ole voi­nut en­nal­ta ar­va­ta mitä seu­raa­vak­si tu­lee, kos­ka en ole tien­nyt sitä it­se­kään. Joku ai­he on nos­ta­nut hil­jai­ses­ti pää­tään mon­ta ker­taa, mut­ta sit­ten sen ai­ka ei ole ol­lut­kaan vie­lä. Jos­kus olen aja­tel­lut kir­joit­taa jos­ta­kin ai­hees­ta koko blo­gin, mut­ta sit­ten asia on­kin tul­lut esil­le vain jos­sain si­vu­lau­sees­sa.

Joka iki­nen teks­ti on läh­te­nyt toi­mi­tuk­seen suu­rel­la ar­kuu­del­la; on­ko se so­pi­va ja jul­kai­se­mi­sen ar­voi­nen. Joka ker­ta on tul­lut myön­tei­nen ja roh­kai­se­va vas­taus. Teks­tit ovat saa­neet ol­la pää­o­sin al­ku­pe­räi­ses­sä muo­dos­saan, it­se­ni kuu­loi­sia. Lä­hin­nä on tar­vin­nut teh­dä jo­tain kie­li­o­pil­lis­ta kor­jaus­ta, aja­tuk­sen tar­ken­ta­mis­ta tai muut­taa pil­kun paik­kaa.

Sii­o­nin lau­lut sekä vir­ret ovat mi­nul­le tär­kei­tä ja nii­tä olen lai­nan­nut pal­jon. Myös Raa­mat­tu, ka­te­kis­mus ja in­ter­ne­tin ava­ra maa­il­ma ovat ol­leet tu­ke­na­ni, kun olen teks­te­jä kir­joit­ta­nut. On vaa­ti­nut roh­keut­ta pääs­tää lu­ki­ja kurk­kaa­maan omaa elä­mää lap­suu­des­ta ny­ky­het­keen saak­ka.

Kun blo­gil­le on an­net­tu jul­kai­su­päi­vä, joka ker­ta on jän­nit­tä­nyt mil­tä teks­ti näyt­tää ne­tis­sä jul­kais­tu­na ja mi­ten lu­ki­jat sen ko­ke­vat. Oman elä­män ta­pah­tu­mis­ta on ol­lut hel­pom­pi kir­joit­taa, kun ne on it­se ko­ke­nut. Muut kan­taa ot­ta­vat ai­heet ovat lu­ki­jat voi­neet ko­kea eri ta­val­la tai aja­tel­la asi­as­ta toi­sin.

Roh­kai­sen lu­ki­joi­ta an­ta­maan kir­joi­tuk­sis­ta pa­lau­tet­ta. Olen saa­nut sitä it­se­kin. Ne kaik­ki olen tal­len­ta­nut sy­dä­mee­ni. En­sim­mäi­sen jul­kai­sun jäl­keen sain säh­kö­pos­tia, jos­sa lu­ki­ja ker­toi teks­tin lu­et­tu­aan aja­tel­leen­sa, et­tä kuin tun­ti­sim­me jo toi­sem­me ja toi­vot­ti siu­naus­ta teh­tä­vään. Use­am­pi ih­mi­nen on kiit­tä­nyt säh­kö­pos­til­la, kun on saa­nut blo­gis­ta loh­tua ja ver­tais­tu­kea omil­le ko­ke­muk­sil­leen. Saa­ma­ni kos­ket­ta­va runo lap­sen me­ne­tyk­sen ai­heut­ta­mas­ta su­rus­ta sekä omien huo­lien­sa kes­kel­lä ole­van ys­tä­vän vies­tit­tä­mä kii­tos ja kan­nus­ta­va aja­tus jo­kai­sen teks­tin jäl­keen ovat ol­leet sy­dän­tä läm­mit­tä­viä. Vies­tein ja kas­vo­tus­ten saa­dut pa­laut­teet olen ot­ta­nut kii­tol­li­se­na vas­taan. Kaik­ki nämä ovat an­ta­neet täl­le työl­le mer­ki­tyk­sen ja tun­teen, et­tä em­me kir­joi­ta tur­haan.

Toi­voin en­sim­mäi­ses­sä teks­tis­sä­ni, et­tä täl­lä kir­joi­tus­mat­kal­la nä­kyi­si­vät us­ko­mi­sen ilo, kii­tol­li­suus elä­mäs­tä sekä toi­von ja rak­kau­den nä­kö­a­lat. Se, ovat­ko ne nä­ky­neet, jää­vät lu­ki­jan ar­vi­oi­ta­vak­si. Aa­vis­tuk­se­ni elä­män var­jo­puo­lis­ta, su­rus­ta ja pe­los­ta ovat myös käy­neet to­teen, vaik­ka ne ei­vät ole eh­kä teks­teis­sä suo­raan nä­ky­neet­kään. Olen saa­nut ol­la täs­sä teh­tä­väs­sä osa­na suu­rem­paa ko­ko­nai­suut­ta. Vaik­ka mo­net teks­tit ovat ol­leet ar­ki­ses­ta elä­mäs­tä, olen ha­lun­nut kir­joit­taa myös sii­tä teh­tä­väs­tä, jon­ka ta­voit­tee­na on vie­dä ilo­sa­no­maa Va­pah­ta­jan syn­ty­mäs­tä maa­il­man ää­riin saak­ka. Kii­tän si­nua, lu­ki­ja­ni, mat­ka­seu­ras­ta!