Jou­ni Le­so­nen

Mie­het kier­si­vät he­vos­ta. Toi­nen ke­hui sitä, ja toi­nen epäi­li kuu­le­maan­sa. Myy­jä ke­hot­ti kat­so­maan he­vo­sen jal­ko­ja, huo­mi­oi­maan sen hy­vän luon­teen ja vil­kai­se­maan vie­lä ham­pai­ta­kin. Jos­kus kaup­pa on­nis­tui, toi­si­naan taas ei. Os­tet­tu he­vo­nen saat­toi ol­la lais­ka.

Kau­an sit­ten myy­tiin ja os­tet­tiin vain yh­tä he­vos­voi­maa. He­vos­kau­poil­la kul­ki myös eri teu­ras­ta­mo­jen asi­a­mie­hiä. He pyr­ki­vät löy­tä­mään he­vo­sis­ta niin pal­jon huo­les­tut­ta­via omi­nai­suuk­sia, et­tä ”se kan­nat­taa myy­dä heti.” Au­to­jen yleis­tyt­tyä he­vo­sil­la oli myös nii­tä – tai au­toa – hal­ven­ta­va yleis­ni­mi, kar­va­oop­pe­li.

Eh­kä olet näh­nyt van­ho­ja va­lo­ku­via, jois­sa met­sä- tai pel­to­töi­tä teh­dään he­vo­sil­la. So­tien jäl­keen met­sä- ja maa­ta­lou­den töis­sä oli vie­lä sa­to­ja tu­han­sia he­vo­sia. Kuu­si­kym­men­tä­lu­vul­la nii­den mää­rä jo vä­he­ni, ti­lal­le tu­li­vat au­tot. Asi­an­tun­te­vis­ta he­vos­mie­his­tä keh­key­tyi no­pe­as­ti asi­an­tun­te­via ko­ne­mie­hiä. Oli merk­ki­ta­paus, kun le­vi­si tie­to, et­tä joku ky­län mie­his­tä, yk­sin tai po­ru­kas­sa, oli os­ta­nut kuor­ma-au­ton.

Ny­kyi­siin ver­rat­tu­na tuon ajan au­tot oli­vat kää­pi­öi­tä. Ne oli­vat kak­si­ak­se­li­sia, lava oli teh­ty yleen­sä puus­ta. So­raa la­val­le sopi kol­me–nel­jä kuu­ti­o­ta. Puu­ta­va­ra kul­je­tet­tiin la­val­la poi­kit­tain. Ko­vas­ti meil­lä lap­sil­la oli kii­re ik­ku­nan ää­reen, kun sel­lai­nen kuor­ma-au­to kul­ki ta­lon nur­kal­ta.

Mie­het oli­vat li­kai­sia. Kä­det ja usein kas­vot­kin oli­vat mus­tan noen pei­tos­sa. Au­to­mies­ten vaat­teet kat­ku­si­vat pa­la­neel­ta die­se­lil­tä ja moot­to­ri­öl­jyl­tä.

Mut­ta se kau­pan­käyn­ti. Yk­si he­vos­voi­ma vaih­tui mus­taa sa­vua pus­ke­viin, voi­ma­ka­sää­ni­siin die­se­lei­hin. Ai­em­min oli kat­sot­tu kul­ku­vä­li­nei­den nilk­koi­hin ja suu­hun ja ke­hu­en su­ju­vas­ti pu­hut­tu he­vo­sis­ta. No­pe­as­ti siir­ryt­tiin pu­hu­maan yh­tä asi­an­tun­te­vas­ti he­vos­voi­mis­ta, kier­ros­lu­vuis­ta ja vään­nöis­tä. Ky­sel­tiin ko­nei­den te­hois­ta ja saa­tiin reh­vak­kai­ta vas­tauk­sia: ”kuus­kym­men­tä hum­maa pyö­rii no­kal­la”. He­vos­voi­mien mää­rä li­sään­tyi no­pe­as­ti.

Myös au­to­mer­kit käy­tiin asi­an­tun­te­vas­ti läpi, oli Vol­vo­ja, Sca­ni­oi­ta, Va­na­jia ja tie­ten­kin Jyry- ja Kon­tio-Si­su­ja. Joil­la­kin oli ”Let­ti”. ”Sa­mois­sa hin­nois­sa oli­vat, mut­ta Nat­su on au­to” (V. Lin­na, Tääl­lä poh­jan täh­den al­la, osa 3). Tie­dät­kö, mitä ovat "Let­ti" ja "Nat­su"? Let­ti on Chev­ro­le­tin kan­sa­no­mai­nen, hel­pos­ti lau­sut­ta­va nimi. Nat­su puo­les­taan on In­ter­na­ti­o­na­lin käyt­tö­ni­mi.

Muu­ta­mien vuo­sien ajo­ko­ke­muk­sen jäl­keen ko­ne­mies­ten tie­dot kart­tui­vat li­sää. Syys­kyl­mien ai­koi­hin au­toi­li­ja saat­toi ker­toa kol­le­gal­leen mus­tan öl­jyi­sel­lä sor­mel­laan ne­nä­piel­tä pyyh­käis­ten: ”Va­e­het­tiin öl­jyt ja suo­ta­tin. La­e­tet­tiin mo­pi­lin mo­ni­as­te­öl­jyä kon­nee­seen. Läh­töö kuu­lem­ma pa­rem­min ky­ly­mil­lä kään­tiin, ja ji­ä­hyt­tim­meen me la­e­tet­tiin ly­ko­lia, et­tei loki ji­ä­vy ja ha­la­kee pak­ka­sel­la.” Tur­bois­ta ei tuol­loin vie­lä tie­det­ty mi­tään, se oli vie­lä tun­te­ma­ton sana.

Seu­raa­van su­ku­pol­ven au­toi­li­jat saat­toi­vat au­toa esi­tel­les­sään li­sä­tä me­he­väs­ti – tai pei­tel­lyn vaa­ti­mat­to­mas­ti: ”Ka­hek­san lit­ran suo­ra kuu­to­nen, Rol­lins­sin kone ja Kum­mink­sin laa­tik­ko. Vä­li­kaa­sua pit­tää osa­ta kä­öt­tää.” Ja lop­pu­to­te­a­muk­se­na hi­ven yl­peyt­tä ää­nes­sä: ”Sii­nä on tur­po.”

Kuu­den­kym­me­nen vuo­den ku­lu­es­sa on au­to­jen koko, kier­ros­lu­vut ja te­hot kas­va­neet val­ta­vas­ti. Yh­tä su­ju­vas­ti mie­het edel­leen kes­kus­te­le­vat os­to- ja myyn­ti­ti­lan­teis­sa he­vos­voi­mis­ta, kier­ros­lu­vuis­ta, vaih­teis­ta ja au­to­jen hin­nois­ta. Vään­nöt ovat kui­ten­kin ny­kyi­sin New­to­nei­ta, sen ver­ran it­se ku­kin on op­pi­nut vie­rai­ta kie­liä. ”Kuus­kym­men­tä hum­maa” on kym­men­ker­tais­tu­nut, kas­va­en kuu­dek­si tai kah­dek­sak­si sa­dak­si hum­mak­si. Kah­den ak­se­lin ti­lal­la voi ny­kyi­sin ol­la 8–12 ak­se­lia ja au­toil­la pi­tuut­ta jopa 35 met­riä. Kai­kis­sa kuor­ma-au­tois­sa on tur­bo, sitä ei tar­vit­se erik­seen mai­ni­ta. Ei­kä tai­da enää kul­jet­ta­jis­ta hais­ta öl­jyn ei­kä die­se­lin kat­ku.

Ko­nei­den mää­rä on li­sään­ty­nyt vuo­si­kym­men­ten ai­ka­na hui­mas­ti. Eri­lai­sis­ta ko­neis­ta, nii­den te­hois­ta, vään­nöis­tä, kier­rok­sis­ta ja muis­ta omi­nai­suuk­sis­ta pu­hu­mi­nen oli ja tai­taa ol­la edel­leen­kin pää­a­si­as­sa ”mies­ten jut­tu”.

Jos pää­si­sit nyt kuu­lo­e­täi­syy­del­le, saat­tai­sit moot­to­ri­pyö­räi­lyä har­ras­ta­vien kes­kus­te­luis­ta kuul­la jo­tain seu­raa­vaa: ”Pyö­rä­ni on tu­hat­kuu­ti­oi­nen, se ot­taa 12 000 kier­ros­ta mi­nuu­tis­sa, kiih­tyy nol­las­ta sa­ta­seen kol­mes­sa se­kun­nis­sa ja syö sa­ta­sel­la vii­si lit­raa ysi­ka­sia. Mil­lai­nen pyö­rä si­nul­la on, pal­jon­ko sii­nä on kuu­ti­oi­ta, oli­ko kal­lis?”

Ny­kyi­sin ko­neis­ta voi kes­kus­tel­la pi­tem­pään, eh­kä asi­an­tun­te­mus­kin on li­sään­ty­nyt. Mo­nil­la ta­louk­sil­la on käy­tös­sä iso­ja ja pie­niä au­to­ja, mön­ki­jöi­tä, moot­to­ri­kelk­ko­ja, moot­to­ri­pyö­riä, mo­po­ja, ruo­hon­leik­ku­rei­ta, moot­to­ri­sa­ho­ja, moot­to­ri­ve­nei­tä, trim­me­rei­tä ja ve­sis­koot­te­rei­ta. Ja on­han ko­neis­ta kes­kus­te­lui­hin saa­tu mu­kaan ai­van uu­sia kä­sit­tei­tä. Polt­to­moot­to­rei­den rin­nal­la kes­kus­tel­laan su­ju­vas­ti ja asi­an­tun­te­vas­ti ai­van uu­sis­ta asi­ois­ta. ”Kuus­kym­men­tä hum­maa no­kal­la” on saa­nut rin­nal­leen uu­den­lai­sia ky­sy­myk­siä: ”Kuin­ka pal­jon au­tos­sa­si on ki­lo­wat­te­ja? Kuin­ka pit­käl­le sil­lä pää­see yh­del­lä la­tauk­sel­la? Pal­jon­ko se ku­lut­taa eu­rois­sa sa­ta­sel­la? Leik­kaat­ko sinä vie­lä it­se ruo­hon vai on­ko teil­lä­kin jo ro­bot­ti?”