Jou­ni Le­so­nen

Ym­pä­ril­läm­me mai­nos­te­taan ole­van pal­jon täy­del­li­syyt­tä. Mai­nok­set roh­kai­se­vat mei­tä pyr­ki­mään täy­del­li­syy­teen. Mo­net me­di­an ju­tut an­ta­vat vih­jei­tä, mi­ten mil­loin­kin sii­hen pääs­tään: ”Näin on­nis­tut te­ke­mään täy­del­li­sen lop­pu­tu­lok­sen ate­ri­as­sa, kat­tauk­ses­sa, pyyk­kien viik­kauk­ses­sa, au­ton pe­sus­sa ja kiil­lo­tuk­ses­sa, huo­ne­ka­lu­jen si­joit­te­lus­sa, puu­tar­han hoi­dos­sa, kah­vin kei­tos­sa.” On­han näi­tä täy­del­li­syyk­siä.

Kil­paur­hei­lus­sa­kin nä­em­me tai kuu­lem­me tuon tuos­ta ”lä­hes täy­del­li­syyt­tä hi­po­van suo­ri­tuk­sen”. ”Lä­hes täy­del­li­nen.” Jo­tain siis jäi vie­lä puut­tu­maan.

Mil­loin sinä on­nis­tuit jos­sain teh­tä­väs­sä täy­del­li­ses­ti? Olet­ko yrit­tä­nyt saa­vut­taa mai­nit­tu­jen vink­kien in­noit­ta­ma­na jos­sain asi­ois­sa täy­del­lis­tä lop­pu­tu­los­ta? Jos olet, pe­tyit­kö? Jäi­kö puut­tu­maan vä­hän?

Jos­kus nämä vin­kit saa­vat mie­len hy­väk­si, jopa nau­rat­ta­vat. Toi­si­naan ne är­syt­tä­vät. Täy­del­li­syy­den oh­jeet saat­ta­vat al­kaa va­roi­tuk­sel­la tai ky­sy­myk­sel­lä: ”Et­hän kos­kaan tee näin?” tai ”Olet­ko ai­na teh­nyt näin? Ei kan­nat­tai­si.” Nii­tä lu­kies­sa saat­taa huo­ma­ta, et­tä kol­me­kym­men­tä vuot­ta – jopa pi­tem­pään­kin – olen keit­tä­nyt kah­vin vää­rin, pyyh­ki­nyt pöy­dän vää­rin, en ole osan­nut keit­tää puu­roa en­kä keit­to­ja tai edes vet­tä oi­kein, en ava­ta tai sul­kea ovea oi­kein. Lu­mi­töi­den te­ke­mi­ses­sä­kin tai­taa ol­la toi­vo­mi­sen va­raa. Oi­ke­as­taan olen teh­nyt kai­ken vää­rin. Jos us­kon vink­kei­hin, sii­nä meni vuo­si­kym­men­ten osaa­mi­se­ni vie­mä­ris­tä alas. Se saat­taa har­mit­taa.

Ih­mis­suh­teis­sa­kin us­ko­tel­laan saa­vu­tet­ta­van täy­del­li­syys näil­lä vin­keil­lä. Eh­kä ih­mis­suh­tei­den hoi­ta­mi­ses­sa on­kin meil­lä pal­jon pa­ran­ta­mi­sen mah­dol­li­suuk­sia, mut­ta tus­kin ne näi­den eri me­di­oi­den an­ta­mil­la vin­keil­lä kui­ten­kaan täy­del­li­sik­si muut­tu­vat.

Raa­mat­tu on mie­len­kiin­toi­nen kir­ja. Siel­tä löy­tyy ker­to­muk­sia täy­del­li­syy­des­tä, täy­del­li­syy­teen pyr­ki­mi­ses­tä ja ih­mi­sis­tä, jot­ka ku­vit­te­li­vat on­nis­tu­neen­sa täy­del­li­syy­den ta­voit­te­lus­saan. Job, van­han lii­ton mies, us­koi ole­van­sa sa­nois­saan täy­del­li­nen. ”Sa­na­ni ei­vät ole val­het­ta – mies, jol­la on täy­del­li­nen tie­to, on edes­sä­si” (Job 36:4). Uu­den lii­ton mies Jaa­kob sen si­jaan to­te­aa: ”Jos joku ei hai­rah­du pu­hees­sa, niin hän on täy­del­li­nen mies ja ky­ke­nee hil­lit­se­mään myös koko ruu­miin­sa” (Jaak. 3:2). Kum­pi heis­tä oli oi­ke­as­sa?

Mo­nien elä­män vai­hei­den jäl­keen Job to­te­aa Ju­ma­lan pu­hut­te­lus­sa: ”Sen, joka tah­too ojen­taa Ju­ma­laa, on ol­ta­va val­mis vas­taa­maan sa­nois­taan. Sil­loin Job sa­noi Her­ral­le: Olen lii­an vä­häi­nen. Mi­ten voi­sin vas­ta­ta si­nul­le? Minä pa­nen kä­den suul­le­ni ja vai­ke­nen.” (Job 40:2–4.) Myö­hem­min hän vie­lä jat­kaa. ”Sen täh­den minä hä­pe­än pu­hei­ta­ni ja ka­dun nii­tä to­mus­sa ja tuh­kas­sa” (Job 42:6).

Jee­sus kan­nus­ti mo­nis­sa ti­lan­teis­sa ope­tus­lap­si­aan pyr­ki­mään koh­ti täy­del­li­syyt­tä: ”Ol­kaa siis te täy­del­li­set, niin kuin tei­dän tai­vaal­li­nen Isän­ne täy­del­li­nen on” (Matt. 5:48). ”Jos tah­dot ol­la täy­del­li­nen, niin mene, myy, mitä si­nul­la on, ja an­na köy­hil­le.” (Matt. 19:21) ”Tä­hän as­ti te et­te ole ano­neet mi­tään mi­nun ni­mes­sä­ni; ano­kaa, niin te saat­te, et­tä tei­dän ilon­ne oli­si täy­del­li­nen” (Joh. 16:24).

Kan­nat­taa­ko täy­del­li­syy­teen pyr­kiä? Voi­ko sitä saa­vut­taa, ja jos voi, mis­sä asi­ois­sa? On­ko mis­sään täy­del­li­syyt­tä? Mo­net Raa­ma­tun koh­dat kan­nus­ta­vat ih­mis­tä et­si­mään täy­del­li­syyt­tä, mut­ta sii­tä huo­li­mat­ta tie­däm­me jää­väm­me kau­ak­si sii­tä..

Luo­mis­työn päät­ty­es­sä ”Ju­ma­la kat­soi kaik­kea te­ke­mään­sä, ja kaik­ki oli hy­vää” (1. Moos. 1:31). Luo­mis­työ oli hy­vää, mut­ta Ju­ma­la ei sano sa­nas­saan, et­tä ”kaik­ki oli täy­del­lis­tä”. Ih­mi­ses­sä Ju­ma­lan luo­mis­työ oli täy­del­lis­tä, sil­lä Ju­ma­la loi ih­mi­sen ku­vak­seen. To­sin syn­ti tur­me­li sen.

Kes­kel­läm­me on myös sel­lais­ta Ju­ma­lan luo­maa täy­del­li­syyt­tä, jota ei luon­nol­li­sin sil­min voi näh­dä. Psal­min kir­joit­ta­ja il­mai­see sen näin: ”Sii­o­nis­ta, jon­ka kau­neus on täy­del­li­nen, Ju­ma­la il­mes­tyy kirk­kau­des­sa” (Ps. 50:2).

Ju­ma­lan lu­pauk­sen mu­kaan py­sy­vä, ka­to­a­ma­ton täy­del­li­syys on edes­sä. Noin 350 vuot­ta sit­ten vir­si­ru­noi­li­ja sa­noit­ti tuon täy­del­li­syy­den ajan: ”Sie­lu­a­ni vir­voit­taa, tus­kan al­ta kir­voit­taa, kun saan ker­ran, tie­dän sen, täy­del­li­sen au­tuu­den. Van­hurs­kas­ten kun­ni­aa tääl­lä voin vain aa­vis­taa. Her­ra, au­ta val­vo­maan, us­ko­maan ja toi­vo­maan.” (VK 598:9–10.)