Pie­ni poi­ka juok­si tou­huis­saan ul­koa tu­paan. ”Käki kuk­ku, minä kuu­lin. Kuus ker­taa.” ”Kuus ker­taa”, mu­rah­ti Jus­si. ”No, vä­hään­pä se jät­ti. Kuin­ka­han nyt niin nuu­ka oli? Olis nyt yk­sin tein las­ke­tel­lut vä­hän enem­män.” (Lin­na: Tääl­lä Poh­jan täh­den al­la.)

Ke­vään en­sim­mäis­tä käen kuk­ku­mis­ta odo­te­taan. Tou­ko­kuun puo­li­vä­lis­sä kuu­lin en­si ker­taa täl­le ke­vääl­le, ja jo ju­han­nuk­sen jäl­keen ku­kun­ta päät­tyy. Ke­väi­sis­sä il­lois­sa se on hie­no ää­ni, sitä on mu­ka­va kuun­nel­la. Kuk­ku­mis­ker­rois­ta on las­ket­tu tu­le­via elin­vuo­sia. Enem­män se kuk­kui nyt kuin Kos­ke­lan Jus­sin po­jal­le, ”kuus ker­taa". Mut­ta en minä niis­tä vuo­si­a­ni las­ke. Las­ket­ko sinä?

Suo­ma­lai­seen kan­san­pe­rin­tei­seen kuu­luu lu­ke­ma­ton mää­rä eri­lai­sia us­ko­muk­sia, ta­ru­ja ja ta­pah­tu­mia, jois­ta voi en­nus­taa, ”näh­dä tai kuul­la” tu­le­via ta­pah­tu­mia. Edel­lä mai­nit­tu ker­to­mus on niis­tä yk­si.

Muis­tan lap­suu­des­ta, et­tä vie­rai­ta on kuu­lem­ma tu­los­sa, kos­ka ”suu­ta syy­hyt­tää". To­del­li­suu­des­sa ky­sees­sä saat­toi ol­la pelk­kä suu­pie­len ku­ti­a­mi­nen. Jos­tain syys­tä se yh­dis­tet­tiin vie­rai­den tu­loon.

Oi­kea ojen­taa ja va­sen vas­taa­not­taa. Taas­ko on tu­los­sa yli­mää­räis­tä ra­han­me­noa kun oi­ke­aa käm­men­tä ku­tit­taa? Näin kuu­lin jos­kus mai­nit­ta­van. Ku­ti­a­mis­ta ta­pah­tui jos­kus myös va­sem­paan käm­me­neen, ja se­hän tie­si päin­vas­tais­ta ta­pah­tu­maa: raha on tu­lo­puo­lel­la. Si­nän­sä tämä oh­je on ai­van toi­mi­va edel­leen. Jos jou­dut ot­ta­maan vas­taan on­nit­te­lu­ja kät­te­lyn kera, toi­mii tämä oh­je täy­del­li­ses­ti: ota vas­taan va­sem­mal­la ja ojen­na oi­kea.

Muis­tan, kuin­ka neu­vot­tiin, et­tä mus­tan kis­san juos­tes­sa edes­tä tien yli tie­tää se on­net­to­muut­ta, el­lei heti syl­je va­sem­man ol­ka­pään yli taak­se­päin. Ei­kä no­jal­laan ole­vien tik­kai­den al­ta saa kul­kea, se­kin voi en­nus­taa on­net­to­muut­ta.

Olen kuul­lut sel­lai­sen­kin sa­non­nan, et­tä ”kuo­le­va kä­siin­sä kat­se­lee". Huh, tämä kuu­los­ti suo­ras­taan pe­lot­ta­val­ta. Tai­dam­me it­se ku­kin kat­sel­la jos­kus kä­si­äm­me.

Pie­nel­lä­kin ky­läl­lä saat­toi ta­pah­tua kak­si va­ka­vaa on­net­to­muut­ta pe­rä­jäl­keen. Sil­loin muis­tet­tiin synk­kä en­nus­tus: ”kak­si ei mene il­man kol­mat­ta". En­nus­te liit­tyi poik­keuk­set­ta jo­hon­kin ne­ga­tii­vi­seen ta­pah­tu­maan. Kos­kaan ei käy­nyt niin, et­tä oli­si kak­si tai kol­me ilois­ta ta­pah­tu­maa pe­räk­käin. En muis­ta, oli­si­ko se kol­mas ta­pah­tu­ma kos­kaan to­teu­tu­nut, mut­ta en­nus­te jäi py­sy­väs­ti mie­leen.

Jos asi­at ovat men­neet pit­kään so­pi­van hy­vin ja toi­vo­tul­la ta­val­la. Oli­si mu­ka­vaa, et­tä sama jat­kui­si. Pi­täi­si­kö­hän kui­ten­kin ko­put­taa maa­laa­ma­ton­ta puu­ta ihan vain var­muu­den vuok­si? Kuu­los­taa­ko tu­tul­ta? Van­ha us­ko­mus elää ja tai­taa voi­da edel­leen­kin erit­täin hy­vin.

Jos kuu­kau­si al­kaa sun­nun­tais­ta, on va­jaan kah­den vii­kon ku­lut­tua per­jan­tai ja kol­mas­tois­ta päi­vä. Se on synk­kä ja pe­lot­ta­va yh­dis­tel­mä. Ku­lu­val­le vuo­del­le se sat­tui ker­ran, tou­ko­kuus­sa. Jos­kus se on joil­le­kin sat­tu­nut on­net­to­muu­den päi­väk­si. Eh­kä yh­tä mo­nil­le se on­kin ol­lut va­loi­sa ja on­nel­li­nen päi­vä. Lu­ke­maa kol­me­tois­ta tai­de­taan pe­lä­tä maa­il­man­laa­jui­ses­ti. Jos­sain päin maa­il­maa se jä­te­tään jopa ker­ros­ta­lo­jen ker­ros­lu­ke­mas­ta pois.

Sää­tä­kin on en­nus­tet­tu vuo­sia jopa vuo­si­kym­me­niä eri­lai­sis­ta luon­no­nil­mi­öis­tä. Ke­vät­koh­mei­sen sam­ma­kon hyp­pe­lys­tä ja hyp­py­jen pi­tuu­des­ta voi kuu­lem­ma en­nus­taa tu­le­van ke­sän sään. Ei­kä pih­la­ja­kaan kah­ta taak­kaa kan­na: jos on pal­jon lun­ta pih­la­jan pääl­lä, ei tule seu­raa­va­na syk­sy­nä mar­jo­ja. Tai toi­sin­päin: jos on pal­jon mar­jo­ja, seu­raa­va tal­vi on vä­hä­lu­mi­nen. En muis­ta kum­min päin sitä pi­täi­si tul­ki­ta. Tou­ko­kuus­sa Er­kin ja Ur­pon päi­vik­si toi­vot­tiin kyl­mää sää­tä, jos näin oli, sil­loin tu­lee hyvä kesä ja run­sas sato syk­syk­si. Jos sää oli­kin läm­min näi­nä päi­vi­nä, pe­lät­tiin, et­tä sato oli me­ne­tet­ty jo en­nen kuin sitä oli edes kyl­vet­ty.

Unil­la on ol­lut Raa­ma­tun ker­to­muk­sis­sa suu­ri, jopa his­to­ri­al­li­nen mer­ki­tys. Jaa­kob näki unes­sa por­taat, jot­ka ulot­tui­vat maas­ta tai­vaa­seen. Ju­ma­lan en­ke­lit kul­ki­vat nii­tä ylös ja alas. Uneen liit­tyi Ju­ma­lan lu­paus: ”Tä­män maan, jol­la sinä ma­kaat, minä an­nan si­nul­le ja si­nun jäl­ke­läi­sil­le­si” (1. Moos. 28:12–13).

Myö­hem­min ker­ro­taan Joo­se­fis­ta, joka tul­kit­see faa­ra­on nä­ke­mät unet. Unien ym­mär­tä­mi­sel­lä oli suu­ri mer­ki­tys. Egyp­ti ja mo­net ym­pä­ris­tön maat vält­tyi­vät nä­län­hä­däl­tä. Faa­rao sa­noi Joo­se­fil­le: ”Kos­ka Ju­ma­la on tä­män kai­ken si­nul­le il­moit­ta­nut, ei voi ol­la tois­ta niin vii­sas­ta ja tai­ta­vaa mies­tä kuin sinä” (1. Moos. 41:39).

Joo­sef, Ma­ri­an kih­lat­tu, ai­koi pur­kaa avi­o­liit­to­so­pi­muk­sen kai­kes­sa hil­jai­suu­des­sa. Her­ran en­ke­li il­mes­tyi hä­nel­le unes­sa. ”Älä pel­kää ot­taa Ma­ri­aa vai­mok­se­si. Unes­ta he­rät­ty­ään Joo­sef teki niin kuin en­ke­li oli hä­nel­le käs­ke­nyt ja ot­ti Ma­ri­an vai­mok­seen.” (Matt.1: 19, 25.)

Myös pako Egyp­tiin ta­pah­tui unes­sa ker­ro­tun va­roi­tuk­sen vuok­si: ”Nou­se, ota lap­si ja hä­nen äi­tin­sä mu­kaa­si ja pa­ke­ne Egyp­tiin. Pysy siel­lä kun­nes käs­ken si­nun pa­la­ta.” (Matt. 2:13.)

Kir­jas­tois­ta löy­tyy pal­jon kir­jo­ja unien se­li­tyk­sis­tä. En tie­dä mi­ten suo­sit­tua lu­ke­mis­toa se on, en ole kos­kaan lu­ke­nut sel­lai­sia. Näen unia, sekä hy­viä et­tä pa­ho­ja, koh­tuul­li­sen usein, ku­ten to­den­nä­köi­ses­ti val­ta­o­sa suo­ma­lai­sis­ta. Saa­tam­me kes­kus­tel­la nä­ke­mis­täm­me unis­ta ys­tä­viem­me ja lä­heis­tem­me kans­sa. ”Näin kum­mal­li­sen unen, mi­tä­hän se­kin voi mer­ki­tä?” Jos­kus unien us­ko­mi­siin on lii­tet­ty sa­non­ta, ”joka uniin­sa us­koo, se var­jo­aan pel­kää".

Suh­tau­dun vä­hän epäil­len ja pää­o­sin huu­mo­ri­mie­lel­lä mo­niin en­nus­tuk­siin. Vii­sas val­ti­o­mies sa­noi jo kau­an sit­ten, et­tä ”en­nus­ta­mi­nen on vai­ke­aa, var­sin­kin tu­le­vai­suu­den". Sään en­nus­ta­mi­nen näyt­tää myös ole­van edel­leen­kin koh­tuul­li­sen vai­kea laji. To­sin sään pa­ris­sa työ­tään te­ke­vät am­mat­ti­lai­set myön­tä­vät­kin, et­tä ”yli kym­me­nen vuo­ro­kau­den en­nus­te on epä­var­maa".