Kesä on tait­tu­nut lop­pu­syk­syk­si. Tal­ven tu­lon hais­taa ko­leis­sa tuu­len­puus­kis­sa. Sa­teet ovat lii­mau­tu­neet päi­vit­täi­siin sää­en­nus­tuk­siin lä­hes jo­ka­päi­väi­si­nä kuu­roi­na. Kol­kut­te­li­pa jo yk­si myrs­ky­va­roi­tus­kin ko­ti­ta­louk­sia hamst­raa­maan va­ras­tot täy­teen juo­ma­vet­tä, purk­ki­ruo­kaa ja tas­ku­lamp­pu­ja pit­kien säh­kö­kat­kos­ten va­ral­le. Tor­na­do vie­rai­li naa­pu­ri­o­sa­val­ti­on ran­ni­kol­la, mut­ta Se­at­t­len edus­tal­la Tyy­ni­me­ri tyy­tyi vain vaah­to­päi­seen uhoon. Vii­mas­ta huo­li­mat­ta mi­nun sy­dä­mes­sä­ni heh­kuu läm­min muis­to vie­rai­luis­ta ja kes­kus­te­luis­ta, joi­ta olem­me ku­lu­neen vii­kon ai­ka­na saa­neet ko­kea.

Sun­nun­tai­na seu­rois­sa yk­si po­jis­tam­me tuli ker­to­maan uu­ti­sia: "Is­kä, nuo mie­het pu­hu­vat suo­mea!"Ja kuin­ka ol­la­kaan, ta­ka­nam­me penk­ki­ri­vis­tös­sä is­tui kol­me pe­sun­kes­tä­vää suo­ma­lais­ta nuor­ta mies­tä. He oli­vat mat­kal­la Ka­na­dan pree­ri­an hää­juh­las­ta Kal­li­o­vuor­ten kaut­ta kuu­lui­saan kan­sal­lis­puis­toon Yel­lows­to­neen. Maan­mie­his­tä ilah­tu­nei­na kut­suim­me hei­tä seu­ro­jen jäl­keen ky­lään. Ai­van ta­val­li­ses­ta py­hä­päi­väs­tä keh­key­tyi meil­le juh­la­het­ki. Yh­des­sä ame­rik­ka­lais­ten ja suo­ma­lais­ten vie­rai­dem­me kans­sa pu­huim­me kai­ken­lai­sis­ta asi­ois­ta kuin van­hat tut­ta­vat kon­sa­naan. Mie­le­ni täyt­tyi kii­tol­li­suu­del­la. Näin vai­va­ton kes­kus­te­lu­tuo­kio ai­van uu­sien ih­mis­ten kans­sa on mah­dol­lis­ta, kos­ka Ju­ma­la siu­na­si yh­des­sä­o­lo­am­me. Vä­lit­tö­män luot­ta­muk­sen läm­min il­ma­pii­ri kie­toi kes­kus­te­lum­me tur­val­li­sel­la ta­val­la voi­ma­va­rak­si myös tu­le­viin päi­viin. Kii­tos käyn­nis­tä, jäi hyvä mie­li!

Vie­lä sa­ma­na il­ta­na saim­me vie­raik­si lä­he­tys­mat­kal­la ol­leen suo­ma­lai­sen pa­ris­kun­nan. He­kin tu­li­vat Se­at­t­leen Ka­na­das­ta. Saim­me toi­mia hei­dän ma­joit­ta­ja­per­hee­nään pa­rin vuo­ro­kau­den ajan. Kuu­kau­den mit­tai­nen lä­he­tys­mat­ka oli puo­les­sa vä­lis­sä ja ar­ve­lin, et­tä le­po­het­ket oli­si­vat var­maan­kin näh­tä­vyyk­siä tar­peel­li­sem­pia. Kun näin osan hei­dän ai­ka­tau­luis­taan, ym­mär­sin, et­tä työs­tä­hän tuol­lai­nen reis­saa­mi­nen käy. Oman kirk­kom­me ame­rik­ka­lai­nen pa­ris­kun­ta haki suo­ma­lai­set ken­täl­tä, ja he saa­pui­vat ta­lol­lem­me il­ta­myö­hään. Tun­tui heti niin ko­toi­sel­ta saa­da hei­dät ko­tiim­me vie­raak­si. Kuin oli­sim­me tun­te­neet jo en­nal­ta. Il­ta­pa­lan ää­res­sä kes­kus­te­lu kään­tyi hy­vin pian us­ko­mi­sen asi­oi­hin suo­ma­lais–ame­rik­ka­lai­sen seu­ru­eem­me kes­ken ja saim­me­kin ko­kea iha­nat il­ta­seu­rat keit­ti­ön pöy­dän ää­res­sä. Jäl­leen sy­dä­mes­sä­ni tun­sin, et­tä Tai­vaan Isä oli an­ta­nut meil­le juu­ri nämä ih­mi­set vie­raak­si, jot­ta oma us­ko­ne­lä­mäm­me sai­si vir­kis­tys­tä ja vah­vis­tus­ta. Ky­läi­ly su­jui lep­poi­sas­ti le­von ja kes­kus­te­lun ta­sa­pai­not­ta­es­sa yh­tei­siä het­ki­äm­me.

Vie­rai­dem­me myö­tä saim­me myös omal­le Se­at­t­le La­es­ta­di­an Lut­he­ran Church -kir­kol­lem­me suo­men­kie­li­set seu­rat. Yl­lä­tyk­sek­se­ni myös kak­si Sii­o­nin lau­lua lau­let­tiin suo­mek­si seu­ro­jen ai­ka­na. Kes­kel­lä kou­lu­viik­koa koim­me juh­la­val­la ta­val­la kos­ket­ta­vat seu­rat – var­sin­kin me suo­men­kie­li­set! Seu­ro­jen jäl­keen oma­koh­tai­nen us­ko tun­tui pait­si etuo­i­keu­te­tul­ta myös hel­pol­ta ja ke­vy­el­tä. Niis­sä tun­te­mi­sis­sa kul­jin mon­ta päi­vää vie­lä seu­ro­jen jäl­keen­kin. Sa­no­taan, et­tä Ju­ma­la tun­tee ja nä­kee si­sim­pääm­me. Hän osa­si jäl­leen oh­ja­ta mi­nua, pä­lyi­le­vää lam­mas­taan, kes­kel­le lau­maan­sa. Tun­tuu, kuin mei­tä oli­si ym­pä­röi­ty maan­pääl­li­sil­lä en­ke­leil­lä ku­lu­neen vii­kon ajan. Kai­ken syk­syi­sen myrs­ky­sään kes­kel­lä si­sim­mäs­sä­ni pa­laa pie­ni liek­ki, joka tuo sy­dä­mee­ni rau­haa. Muis­tan pu­hu­jan lem­pe­ät sa­nat ai­van kuin muis­to­sa­noi­na it­sel­le­ni: us­ko­taan rau­has­sa.