Lop­pi­ais­ta vie­te­tään lu­te­ri­lai­ses­sa kir­kos­sa sen muis­tok­si, kun kol­me itä­maan tie­tä­jää saa­pui Bet­le­he­min sei­men ää­rel­le. He seu­ra­si­vat tai­vaal­la lois­ta­nut­ta kir­kas­ta täh­teä, joka joh­dat­ti hei­dät Jee­sus-lap­sen luok­se. Tuo­ta kir­kas­ta täh­teä ja Ju­ma­lan rau­haa koh­ti kuis­ka­sin mi­nä­kin erää­nä lop­pi­ai­se­na vuo­sia sit­ten ar­ka­na ky­sy­myk­sen: Saan­ko mi­nä­kin us­koa? Saan­ko kaik­ki syn­nit an­teek­si, ne suu­rim­mat­kin? Kun ys­tä­vä­ni vie­lä tois­ta­mi­seen saar­na­si mi­nul­le syn­nit an­teek­si va­kuut­ta­en, et­tä ne kai­kis­ta ras­kaim­mat­kin syn­ti­taa­kat on an­net­tu an­teek­si, aset­tui Ju­ma­lan rau­ha sy­dä­mee­ni. Näin lop­pi­ai­ses­ta tuli päi­vä, jol­la on kir­kas mer­ki­tys elä­mäs­sä­ni. Se oli täh­ti­kir­kas lop­pi­ai­sen tal­vi­pak­ka­nen ja pyhä, jol­loin ai­van suun­nit­te­le­mat­ta ha­lu­sin mat­ka­ta seu­roi­hin kuu­le­maan Ju­ma­lan sa­naa ja sain us­koa omal­le koh­dal­le­ni kaik­ki syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä iloon, rau­haan ja va­pau­teen as­ti.

Mo­ne­na lop­pi­ai­se­na sen jäl­keen olen muis­ta­nut tuo­ta ky­seis­tä juh­la­päi­vää ja sitä, mi­ten Ju­ma­lan val­ta­kun­ta kut­sui mi­nua yh­tey­teen­sä. Sil­loin olo on ol­lut le­vol­li­nen ja suun­ta kirk­kaa­na. Olen mat­kal­la tai­vaa­seen. Täs­sä jou­kos­sa ha­lu­an va­el­taa. Vuo­sien var­rel­le on mah­tu­nut mo­nen­lai­sia aja­tuk­sia, epäi­lyk­si­ä­kin, mut­ta sil­loin olen hiu­kan hä­tään­ty­nee­nä ha­keu­tu­nut tii­viim­min us­ko­vais­ten jouk­koon. Yh­tei­sis­tä kes­kus­te­luis­ta näis­sä vai­keim­mis­sa­kin ti­lan­teis­sa olen saa­nut vah­vis­tus­ta oma­koh­tai­seen us­koo­ni ja mie­li on tyyn­ty­nyt. Us­ko on sama ei­len, tä­nään ja huo­men­na. Tun­ne­ti­lat saat­ta­vat vaih­del­la, mut­ta Ju­ma­lan sana on va­kaa.

Juh­la­kau­si ja uu­del­le vuo­si­lu­ke­mal­le siir­ty­mi­nen pa­laut­taa mi­nut muis­tois­sa­ni ai­kaan, jol­loin per­hees­säm­me myös mie­he­ni sai pa­ran­nuk­sen ar­mon. Jon­kin ajan ku­lut­tua sii­tä omas­ta tär­ke­äs­tä lop­pi­ais­päi­väs­tä­ni. Jo sitä en­nen eh­din mo­nes­ti il­ta­ru­kouk­ses­sa­ni pyy­tää tai­vaan Isää joh­dat­ta­maan puo­li­so­a­ni Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Mi­nul­la oli hätä hä­nen puo­les­taan. Kun hän sit­ten sai omal­le koh­dal­leen us­koa syn­nit an­teek­si, sy­dä­me­ni mel­kein pa­kah­tui rie­mus­ta. Muis­tan vie­lä­kin, mi­ten kirk­kaa­na us­ko­mi­sen aar­re sil­loin hoh­ti.

Us­ko­vai­ses­sa ko­dis­sa saa­te­taan koh­da­ta ti­lan­tei­ta, jois­sa joku per­heen­jä­se­nis­tä on vie­raan­tu­nut oma­koh­tai­sen us­kon tun­nus­ta­mi­ses­ta. Hän saat­taa va­lin­noil­laan osoit­taa etään­ty­mis­tä us­ko­vai­sen ih­mi­sen pyr­ki­myk­ses­ta elää Ju­ma­lan tah­don mu­kai­ses­ti. Tai hän eh­kä ker­too us­kon­kamp­pai­luis­taan ää­neen. Sil­loin tun­ne­ti­lat saat­ta­vat vaih­del­la voi­mak­kaas­ti­kin. Tu­lee hätä tuon lä­hei­sen ih­mi­sen puo­les­ta. Lu­kui­sat ru­kouk­set huo­kais­taan tuol­loin Tai­vaan Isän suun­taan. Isä, an­na hä­nel­le Si­nun rau­ha­si. Isä, älä jätä hän­tä yk­sin. Ja kyl­lä­hän me si­sim­mäs­säm­me tie­däm­me, et­tä tai­vaan Isä on läs­nä ja nä­kee sy­dä­miim­me. Voim­me ru­koil­la ja luot­taa rau­hal­li­sin mie­lin.

Tuon it­sel­le­ni tär­ke­än lop­pi­ai­sen jäl­keen ajoim­me en­sim­mäis­tä ker­taa ai­koi­hin us­ko­vais­ten per­heys­tä­viem­me pi­haan. Mai­se­ma oli lu­mi­nen ja va­loa täyn­nä. Ta­lon ovi avau­tui, ja 4-vuo­ti­as poi­kam­me, vie­lä r-kir­jain­ta ha­kien, huu­si jo pit­kän mat­kan pääs­tä au­tol­tam­me: Ju­ma­lan lau­haa! Se oli en­sim­mäi­nen ker­ta, kun saim­me ter­veh­tiä toi­nen toi­si­am­me niin rak­kail­la sa­noil­la, sy­dä­men ti­laa ku­va­ten Ju­ma­lan rau­han toi­vo­tuk­sin. En unoh­da sitä het­keä iki­nä. Pie­nen poi­ka­ni "Ju­ma­lan lau­ha" on kas­va­nut nuo­ren mie­hen mit­tai­sek­si oma­koh­tai­sek­si us­kok­si. äi­ti­nä muis­tan hän­tä ja mui­ta lap­si­a­ni, jo ai­kui­sek­si­kin vart­tu­nei­ta, il­ta­ru­kouk­ses­sa­ni nöy­rä­nä. Isä, pidä hei­dät lä­hel­lä­si.

Myös sinä, elä­män tur­va­sa­ta­maa et­si­vä tai us­kos­sa­si epäi­lys­ten kiu­saa­ma, si­nul­la on Jee­suk­sen so­vin­to­työn täh­den lupa us­koa syn­ti­si an­teek­si ja saa­da sy­dä­mee­si Ju­ma­lan rau­ha.