Lop­pu­vuo­den lä­hei­syys muis­tut­taa ku­lu­neen vuo­den rä­sy­mat­to­rai­tai­sis­ta ta­pah­tu­mis­ta ja tun­nel­mis­ta. Kun val­mis­tau­dun jou­luun, kir­joi­tan ylös niin jou­lun ruo­ka­han­kin­ta­lis­taa kuin myös sal­do­ja mer­kit­tä­vis­tä elä­män­ta­pah­tu­mis­ta ku­lu­neen vuo­den ajal­ta.

Tun­tuu, et­tä on ol­lut lii­an mo­net hau­ta­jai­set, on­nek­si on ol­lut myös muu­ta­mat häät. Hää­pa­ril­le toi­von tah­toa kun­ni­oit­taa toi­nen tois­taan myös nii­nä aa­mui­na, kun pi­ha­tien lä­tä­köt ri­ti­se­vät jäi­si­nä ja sy­dän­tä pa­lel­taa. Avi­o­liit­to on kuin aal­lon lii­ke; aal­lon poh­jal­ta nou­sua aal­lon har­jal­le – ja sii­nä vä­lis­sä voi­mia an­ta­vaa ty­ven­tä. Evan­ke­liu­min avul­la pa­le­le­va sy­dän läm­pi­ää ja tu­lee tur­val­li­nen olo. Ja kai­ken saa ot­taa vas­taan yh­des­sä. Nyt ja ai­na. Ha­lu­ai­sin sa­noa loh­du­tuk­sen sa­no­ja heil­le, jot­ka me­net­ti­vät rak­kaan­sa; us­ko­vai­sen osa on kai­kes­ta huo­li­mat­ta hyvä. Ikä­vään ru­koi­len voi­mia lä­hei­sil­le: puo­li­son­sa, isän­sä, poi­kan­sa tai ys­tä­vän­sä me­net­tä­neil­le.

Vuo­den ai­ka­na sul­loin mat­ka­lauk­ku­ja kiin­ni use­am­paan­kin ot­tee­seen. Ka­len­te­ri­kuu­kau­sia kir­kas­ti­vat ly­hyt­lo­mat mö­kil­lä ja suur­kau­pun­geis­sa, me­ren ää­rel­lä ja jyl­his­sä vuo­ris­to­mai­se­mis­sa. Mie­leen­pai­nu­vin oli sit­ten­kin se het­ki, kun la­doin mat­ka­lauk­ku­ja kuu­sin kap­pa­lein ul­ko-oven lä­hei­syy­teen – oli ko­ti­maa­han pa­luun het­ki. Ko­tiin. Muis­tan, mi­ten hil­jais­ta oli met­säs­sä ja ve­den ää­rel­lä kes­kel­lä Hä­met­tä lop­pu­ke­sän mus­tik­ka­met­si­kös­sä. Miel­tä hi­ve­le­vän rau­hal­lis­ta, hil­jai­sem­paa kuin kos­kaan en­nen. Mi­ten ma­ke­al­ta mais­tui­vat lop­pu­ke­sän ko­ti­mai­set man­si­kat ja muut mar­jat – mi­nul­le ke­sän en­sim­mäi­set suo­ma­lai­set mar­jat. Ja kun sa­man­tien saim­me ja­lan­si­jan ar­jes­ta uu­del­la asui­na­lu­eel­la Suo­mes­sa, tuli tun­ne kuin Ame­ri­kan ai­ka oli­si­kin ol­lut pit­kää ja tai­a­no­mais­ta un­ta.

Vuo­si si­säl­si yh­den lap­sem­me opis­ton päät­tä­jäis­juh­lat, jon­ne em­me pääs­seet. Se si­säl­si myös toi­sen lap­sen opis­ton aloi­tuk­sen, ko­ti­vä­en lei­rin ja kau­niin jou­lu­juh­lan, joka on kos­ket­ta­nut joka ker­ta ai­van eri­tyi­sen py­säyt­tä­väl­lä ta­val­la jou­lun sa­no­man ää­reen. Ta­pah­tu­mat rau­ha­nyh­dis­tyk­sil­lä, lei­ri­kes­kuk­ses­sa ja opis­toil­la lah­joit­ti­vat vuo­den ai­ka­na elä­mään uu­sia ih­mi­siä; toi­sia, joi­den kans­sa tiem­me koh­ta­si­vat vain hy­vin het­kel­li­ses­ti mut­ta sil­ti mer­kit­se­väs­ti ja toi­sia, joi­den kans­sa on läh­te­nyt itä­mään ys­tä­vyy­den ver­so.

Vuo­teen on mah­tu­nut odo­tuk­sen on­nea ja in­hi­mil­lis­tä ikä­vää. Ku­lu­nut syk­sy on kuul­lut on­nel­li­sen pulp­pu­a­vaa nau­rua, mut­ta myös yön hil­jais­ten tun­tien nyyh­ky­tys­tä. Kas­vu­ki­vut ovat vai­van­neet pait­si per­heen las­ta, myös mi­nua, ajoit­tain neu­vo­ton­ta ja ym­mäl­lään ole­vaa äi­tiä. Ko­tim­me sei­nien si­säl­lä on ki­nat­tu ja so­vit­tu, pa­hoi­tet­tu miel­tä ja kor­jat­tu. Elä­män kaik­ki vä­rit kul­ke­vat ar­jes­sa ja juh­las­sa mat­kas­sam­me mu­ka­na. Ei se oli­si rä­sy­mat­to­kaan rä­sy­mat­to il­man tois­tu­vas­ti vaih­tu­via vä­re­jä.