Seattlen edustalla sijaitsevista saariryhmistä puhutaan paljon, ja ehkä eniten suitsutusta ovat saaneet San Juanin saaret ja Orcas Island. Kun minulle sitten avautui mahdollisuus päästä saarella sijaitsevaan Camp Moran leirikeskukseen LLC:n leirille keittiöön töihin, en epäröinyt hetkeäkään. Leiriviikonloppu sijoittui ilmastollisesti yhteen alkukesän aurinkoisimmista viikonlopuista. Huippukeli oli omiaan luomaan hienot puitteet leirille, mutta kyllä leirin onnistumiseen vaikuttivat monet muutkin tekijät.
Leiriläiset tulivat USA:n eri osavaltioista aina Minnesotaa ja Arizonaa myöten. Myös Kanadan Saskatoonista laskeutui saarelle iloinen kuuden hengen porukka. Leiriläisissä oli monivuotisia leirille palaajia ja myös niitä keltanokkia, joita hyväntahtoisella huumorilla höynäyteltiin kepposin. Sain tilaisuuden tutustua erään leiriläisen tarinaan lähemmin, ja se kosketti vahvasti meitä kuulijoita.
Ryan oli 24 vuotta sitten istunut yläasteen koulubussissa uskovaisen pojan viereen, ja ystävyys oli lähtenyt itämään. Vuosien myötä Ryan tutustui uskovaisiin ja alkoi käydä nuorten illanvietoissa ja seuroissa. Muutamia vuosia tästä ensitapaamisesta oli hänen uskovainen ystävänsä esittänyt kysymyksen:
– Haluatko uskoa synnit anteeksi?
Ja Ryan oli halunnut. Ryan kertoi minulle, että siinä ei tapahtunut näkyvästi mitään mullistavaa, mutta hän tunsi levollisuutta ja koki saaneensa siitä hetkestä lähtien sydämeensä Jumalan rauhan. Ajattelin, että tuo Jumalan rauha vaikuttaa hänessä vielä 24 vuoden jälkeenkin hyvin levollisella tavalla ja luottamuksena siihen, että hänen elämässään vaikuttaa Jumalan suunnitelma ja että elämä on rikasta ja arvokasta juuri näin.
Me emännät loihdimme ruokahetkiin aivan gourmettasoiset ruuat. Olihan pääemäntämme Michelle tunnetusti osavaltion huippukokki, joka ymmärtää, miten suuri merkitys herkullisilla aterioilla leiritunnelmaan on. Keittiöllä meitä hääräsi kahdeksan suurperheen äitiä, ja työpäivät venyivät pitkiksi. Aamupalan valmistus aloitettiin kukonlaulun aikaan kello 6.30 ja päivä päättyi illalla kello 22.30, tunti sen jälkeen, kun aurinko oli jo laskenut mailleen, ja leirikeskuksen ympäristöä valaisi vain valtavan nuotiotulen hehku. Kertaakaan en kuullut kenenkään valittavan väsymystään. Päinvastoin. Työn lomassa puheen pulinalle ja huumorilla höystetylle naurulle ei tullut loppua ennenkuin nukahdimme.
Isännät ja apuisännät vaimoineen pitivät aikataulut ja ohjelmat rennolla tavalla hyppysissään. Leirin pääsalista kuului paljon musiikkia ja naurun tyrskähdyksiä leiriläisten nauttiessa yhdessäolosta ja vapautuneesta tunnelmasta. Pihapelejä pelattiin paljon ja lauantai-illan kohokohtana kiivettiin läheiselle näköalapaikalle, jonka huipulta näkyi Puget Soundin laaja alue Mt. Baker -tulivuorineen ja paljaalla silmällä saattoi nähdä aina Kanadaan asti. Unohtumaton kokemus.
Huippukelit, iloiset leiriläiset, herkulliset ruuat, leppoisa henkilökunta ja upeat näköalat olivat omiaan luomaan onnistuneen leirin. Ajattelen, että tuon viikonlopun leirimme mahdollisti kuitenkin ennen kaikkea Taivaan Isän runsas siunaus, joka toi meidät uskonsisaret ja -veljet yhteen niin monista eri elämäntilanteista. Ei ollut merkitystä sillä, olitko itsellinen vai perheellinen, nuori aikuinen vai keski-ikäinen. Leirillä me saimme virkistyä hetkisen yhdessä uskonystävien kanssa.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys