Muis­tan, et­tä poi­ka­ni kum­mi­se­tä on mi­nul­le jos­kus sa­no­nut, et­tei ole lei­ri-ih­mi­nen. Lei­ri-ih­mi­nen? Mikä se sel­lai­nen laji on?

Tänä syk­sy­nä olen viet­tä­nyt vii­kon­lop­pu­ja eri puo­lil­la Suo­mea lei­reil­lä ja kurs­seil­la jo kol­meen ot­tee­seen. Olen pääs­syt vie­rai­le­maan Rau­ti­o­saa­res­sa ja Ra­nu­al­la. Tä­män li­säk­si osal­lis­tuin jo pe­rin­teek­si muo­dos­tu­neel­le murk­ku­kurs­sil­le, joka jär­jes­tet­tiin jo 10. ker­taa. Täl­lä ker­taa kurs­si­vii­kon­lop­pu to­teu­tui Her­von hu­vi­loil­la Lam­mil­la. Te­kee­kö ak­tii­vi­nen lei­rei­ly mi­nus­ta pe­sun­kes­tä­vän lei­ri-ih­mi­sen?

En­tä mikä ih­meen murk­ku­kurs­si? Yh­dek­sän vuot­ta sit­ten Jäm­sän opis­to jär­jes­ti kurs­sin mur­ro­si­käis­ten las­ten van­hem­mil­le. Kurs­si­vii­kon­lop­pu tar­jo­si omaan ar­kee­ni nik­se­jä ja käy­tän­nön vink­ke­jä per­heem­me en­sim­mäis­ten mur­ro­si­käis­ten nuor­ten kans­sa elä­mi­seen. Vii­kon­lop­pu eväs­ti ver­tais­ta­ri­noil­la. Kas, en pai­ni­kaan näi­den asi­oi­den kans­sa yk­sin!

Jäm­sän kurs­sin läh­tö­päi­vän kes­kus­te­lu ja pu­heen­vuo­rot sy­ven­si­vät kurs­sin tun­nel­man niin ti­he­äk­si, et­tä koin tar­vet­ta ko­koon­tua sa­mois­sa mer­keis­sä uu­des­taan. Näin tai­si ko­kea moni muu­kin, sil­lä sii­tä käyn­nis­tyi vuo­sia kes­tä­nyt ta­paa­mis­ten ket­ju, joi­hin on osal­lis­tu­nut pää­o­sin sama noin 10–14 avi­o­pa­rin po­ruk­ka Jäm­sän kurs­sil­ta läh­tien.

Vuo­sien saa­tos­sa olen saa­nut pait­si uu­sia, lä­hei­siä ys­tä­viä, myös seu­ra­ta sil­lois­ten murk­ku­jem­me kas­vu­ta­ri­noi­ta, jot­ka ovat an­ta­neet uu­den­lais­ta pers­pek­tii­viä per­hee­ni seu­raa­vien mur­ro­si­käis­ten kas­vua seu­ra­tes­sa­ni. Olen saa­nut ai­na­kin hau­raan tu­le­vai­suu­den­nä­ky­män, et­tä vie­lä jos­kus ne etei­sen epä­mää­räi­set ken­kä­röyk­ki­öt löy­tä­vät paik­kan­sa so­mas­sa ken­kä­ri­vis­sä, ja nyt jo var­muu­del­la tie­dän, et­tä murk­kui­käi­sen sil­mien­pyö­rit­te­ly­kau­si ”äi­ti ha­loo” -kom­ment­tei­neen me­nee ohi ajal­laan. Olen saat­ta­nut hi­tu­sen op­pia ot­ta­maan murk­kui­käi­sen van­hem­muu­des­sa ren­nom­min, ym­mär­tä­väi­sem­min ja kat­se­le­maan jois­sa­kin mut­kis­sa pik­ku­a­si­oi­ta sor­mien läpi. ”älä äi­ti ra­gee” -ke­ho­tuk­sia kuu­len in­hi­mil­lis­tä kyl­lä yhä, kun vä­sy­nee­nä pa­pa­tan pal­jos­ta pe­li­ko­nei­den käy­tös­tä ja pöy­däl­le unoh­tu­neis­ta mai­to­pur­keis­ta.

Murk­ku­kurs­si­po­ruk­kam­me on kiin­nos­ta­nut mui­ta­kin ys­tä­vi­ä­ni. ”Voi kun­pa mi­nä­kin pää­si­sin tuol­lai­seen ryh­mään!” huo­ka­si yk­si. ”Taas­ko te ko­koon­nut­te, yhä vain uu­des­taan ja uu­des­taan, vuo­si toi­sen­sa jäl­keen?” ih­met­te­li toi­nen. Mitä sit­ten sa­non hä­nel­le, joka mie­lel­lään ko­koon­tui­si sa­mal­la ta­val­la? Mene veik­ko­nen lei­ril­le tai kurs­sil­le. Jos sil­tä tun­tuu, niin ole siel­lä ak­tii­vi­nen ja osal­lis­tu kes­kus­te­luun, tu­tus­tu ver­tai­sii­si, ke­ho­tan. Mie­les­tä­ni osal­lis­tu­mi­nen kan­nat­taa ai­na, ja par­haim­mil­laan se tuot­taa iloa ja voi­maan­tu­mis­ta vie­lä vuo­sien jäl­keen­kin.

Murk­ku­kurs­si­ko­koon­tu­mis­tem­me 10. vuo­si on en­si vuon­na. Aja­tuk­se­na on ko­koon­tua syk­syn lo­pul­la yh­teen lei­ri­vii­kon­lo­pun ajak­si. On tar­koi­tus kut­sua mu­kaan myös al­ku­pe­räi­sen lei­rin oh­jaa­ja­kak­sik­ko. Toi­vee­na on mah­dol­li­sim­man run­sas­lu­kui­se­na yh­des­sä muis­tel­la kym­me­nen vuo­den pi­tuis­ta mat­kaa ja sitä en­sim­mäis­tä kurs­sia, jos­ta jat­ko­ta­paa­mis­ten idea läh­ti itä­mään. Ei­vät­pä tain­neet Rei­jo ja Rai­ja aa­vis­taa Jäm­säs­sä vuon­na 2009, mi­ten mer­kit­tä­vän kurs­sin oh­jaa­ji­na ja opet­ta­ji­na toi­mi­vat.

Ja vie­lä sii­tä, et­tä mil­lai­nen on lei­ri-ih­mi­nen. Olen­ko minä lei­ri-ih­mi­nen? Minä en to­si­aan­kaan tie­dä. Lei­reil­lä ja kurs­seil­la on mei­tä, jot­ka osal­lis­tum­me lei­reil­le vuo­sit­tain. Ja sit­ten on hei­tä, jot­ka sat­tu­vat tai­pu­maan lei­ril­le sen yh­den koh­ta­lok­kaan ker­ran – ja jää­vät kouk­kuun. Eh­kä meis­sä kai­kis­sa asuu sit­ten­kin pie­ni lei­ri-ih­mi­nen, jos asi­aa rii­it­tä­vän sy­väl­tä tut­kai­lee?