Kun per­hee­seen kuu­luu 11 hen­ki­löä. Kun per­hees­sä on eri­tyis­lap­si. Kun per­heen mo­lem­mat van­hem­mat ovat käy­neet töis­sä. On­ko niin, et­tä sil­loin ei ky­sel­lä, olen­ko minä on­nel­li­nen? Tai sinä?

Sinä ja minä, me kuu­lum­me tä­hän liit­toon. Li­säk­si on yh­dek­sän las­ta. Per­heem­me elä­män kel­vol­li­nen pe­rus­ta ja ki­vi­jal­ka ra­ken­tuu päi­vit­täi­ses­sä per­he-elä­mäs­sä. Toi­min­ta­mal­lit. Ar­vot ja va­lin­nat. Lu­pauk­set, ja niis­tä kiin­ni pi­tä­mi­nen. Sil­loin teh­dään töi­tä, et­tä Oy Mei­dän Per­he Ab saa­daan py­sy­mään jo­ten ku­ten rai­teil­laan. Sii­tä se on­nel­li­suus taas ra­ken­tuu. Pie­nis­tä huo­mi­o­no­soi­tuk­sis­ta ja yh­tei­sis­tä het­kis­tä. Sa­nois­ta ja kom­pas­sin tar­ken­ta­mi­ses­ta sa­maa­an suun­taan. Rak­kaus on yh­teis­työ­tä ja ym­mär­rys­tä sen eteen, jota Oy Mei­dän Per­he Ab:ksi kut­su­taan. Ja se mei­dän kah­den vä­li­nen avi­o­liit­to on kai­ken ki­vi­jal­ka.

Ajoit­tain se on na­tis­sut­kin. Rak­kaus avi­o­lii­tos­sa. Ei se ki­vi­jal­ka­kaan ikui­suuk­sia kes­tä il­man pien­tä tar­kas­te­lua ai­ka ajoin. Se vaa­tii huol­toa. Läm­min­tä kat­set­ta. An­teek­si­pyyn­tö­jä ja an­teek­si­an­to­ja. Sa­no­ja ja te­ko­ja. Ja tai­vaan Isän siu­nas­ta.

Kun ta­pa­sim­me toi­sem­me, sait koko pa­ke­tin. Mi­nut ja kak­si pien­tä las­ta. Sii­tä se yh­tei­nen ar­ki läh­ti pik­ku­hil­jaa ra­ken­tu­maan. Tai ihan sa­la­ma­na oi­ke­as­taan. Ei ol­lut kah­den­kes­kis­tä ku­her­rus­kuu­kat­ta. Ja se tun­tui juu­ri oi­ke­al­ta per­he­kool­ta. En­sim­mäis­ten 11 avi­o­liit­to­vuo­den ai­ka­na syn­tyi vie­lä seit­se­män las­ta. Yh­tei­siä ovat ol­leet kaik­ki yh­dek­sän alus­ta as­ti. As­tuit van­hem­mak­si rin­nal­le­ni hy­vin luon­te­vas­ti. Ai­na olet ol­lut isä heil­le kai­kil­le – sii­tä ei ole ol­lut epäi­lys­tä­kään. Mei­tä on siu­nat­tu run­saas­ti on­nel­li­suu­del­la ja rak­kau­del­la.

Suh­tees­sam­me on myös ko­lah­del­lut, kun it­sek­kyys ja vä­sy­mys ovat ol­leet kil­pa­sil­la kär­si­väl­li­syy­den ja ym­mär­ryk­sen kans­sa. On tuh­lat­tu evan­ke­liu­mia oi­kein rop­pa­kau­pal­la ja ai­na­kin tä­hän päi­vään as­ti on sel­vit­ty. On käy­ty avi­o­liit­to­kurs­seil­la, kas­vat­ta­ja­kurs­seil­la, äi­ti­kurs­seil­la ja vam­mai­sen lap­sen van­hem­pa­na ole­mi­sen kurs­seil­la. On pui­tu kas­va­tus­lin­jo­ja sau­nan lau­teil­la, lenk­ki­po­lul­la, au­to­mat­koil­la, ys­tä­vä­po­ru­kal­la ja ai­na on pää­dyt­ty mo­lem­pia tyy­dyt­tä­vään lop­pu­tu­lok­seen ja komp­ro­mis­siin – en­nem­min tai myö­hem­min.

On ol­lut ai­ko­ja, kun kes­kus­te­lu vä­lil­läm­me on lä­hes hyy­ty­nyt. Täl­lä ta­val­la­ko sitä sit­ten vie­raan­nu­taan, on käy­nyt mie­les­sä, kun kos­ke­tus on käy­nyt het­kel­li­ses­ti etäi­sek­si ja ym­mär­tä­mi­sen halu on su­men­tu­nut. Mi­nul­ta lop­pui­vat vau­van odo­tus­vuo­det, ja si­nua ra­sit­ti­vat työ­pai­kan lu­kui­sat yt-neu­vot­te­lut ja työ­vel­voit­teet. Tuli muut­to ul­ko­mail­le. Kii­rees­sä pak­ka­sim­me tu­tut asi­at Suo­mes­sa va­ras­toon ja uu­des­sa pai­kas­sa toi­vo­tim­me eng­lan­nin­kie­li­sen elä­män oves­ta si­sään. Oli ai­ka ope­tel­la uu­si ar­ki. Tii­viis­ti yh­des­sä, ja sil­ti kuin vä­hän eril­lään. Sinä pais­kit pit­kiä työ­päi­viä, ja minä opet­te­lin uu­det ai­ka­tau­lut täy­si­päi­väi­se­nä ko­ti­äi­ti­nä. Tuli tur­haa kiu­kut­te­lua ja mie­li­pa­haa. On­nek­si jom­pi­kum­pi meis­tä kui­ten­kin jak­soi lä­hes­tyä tois­ta, au­kais­ta kes­kus­te­lu­yh­tey­den, ja saim­me so­vit­tua asi­at, jot­ka mei­dän vä­le­jäm­me oli­vat jääh­dyt­tä­neet. Nau­roim­me­kin niil­le yh­des­sä, has­sut me, ei tuh­la­ta ai­kaa tur­haan ju­ro­tuk­seen, pää­tim­me yk­si­mie­li­ses­ti. Mut­ta ai­ka-ajoin sitä jou­tuu kor­jaa­maan omia vir­hei­tään. Se on hie­no­va­rai­nen tai­to­la­ji tämä avi­o­liit­to ja per­he-elä­mä!

Niin, ajoit­tain se on na­tis­sut­kin. Se rak­kaus vä­lil­läm­me. Mut­ta sil­lä ta­val­la tur­val­li­ses­ti. Sinä et pe­läs­ty, vaik­ka jos­kus tah­to­mat­ta­ni olen­kin kur­ja. Si­nun kans­sa­si niin hy­vi­nä kuin pa­hoi­na päi­vi­nä. Yh­des­sä olem­me saa­neet nä­mä­kin mai­se­mat ja vai­heet ko­kea. On pi­tä­nyt ja saa­nut py­säh­tyä on­nel­li­suu­den ky­sy­myk­sien ää­rel­le. Näh­dä per­heem­me voi­ma­va­rat, vaik­ka me per­heen­jä­se­net jos­kus olem­me­kin maan­tie­teel­li­ses­ti kau­ka­na toi­sis­tam­me. Olem­me saa­neet yh­des­sä kas­vaa Ju­ma­lan ar­mon ja suu­ren rak­kau­den saat­te­le­mi­na si­nuk­si ja mi­nuk­si ja Oy Mei­dän Per­he Ab:ksi, vaik­ka mo­nel­la ta­val­la olem­me kes­ke­ne­räi­siä ja vi­al­li­sia. Mut­ta se riit­tää. Sil­lä on yk­si rak­kaus, joka on kai­kis­ta suu­rin. Ja täy­del­li­nen. Ju­ma­lan rak­kaus, se kan­taa mei­tä.