Aa­mu­hä­mä­räs­sä si­ris­tän kat­set­ta­ni koh­ti kel­loa. Kuu­si. Hau­kot­te­len ja nou­sen ve­ny­tel­len. Tas­sut­te­len keit­ti­öön ja la­taan to­tu­tus­ti tu­tun mää­rän kah­vi­po­ro­ja suo­dat­ti­meen ja nap­sau­tan kah­vin­keit­ti­men pääl­le. Het­ki­sen ku­lut­tua sie­rai­mii­ni lei­jai­lee­kin jo su­loi­nen, vas­ta­kei­te­tyn kah­vin tuok­su. Koko ole­muk­se­ni vir­ko­aa tä­män aa­mun en­sim­mäi­seen ylel­li­syy­den het­keen, kun saan kaa­taa kah­via lem­pi­kup­pii­ni ja lo­raut­taa pääl­le til­kan mai­toa. Sii­nä ohes­sa kir­joit­te­lem­me aa­mu­ter­veh­dyk­siä ja lä­het­te­lem­me sy­dän­vies­te­jä mie­he­ni kans­sa pu­he­li­mit­se. Voi­ko iha­nam­min päi­vä enää al­kaa!

Tuo­ki­on ku­lut­tua oma hil­jai­nen he­räi­lyn­het­ke­ni on vie­tet­ty ja kii­pe­än ylä­ker­taan kuis­ki­maan he­reil­le si­ke­äs­ti nuk­ku­via poi­ki­a­ni. Ka­tu­lam­pun valo sii­vi­löi­tyy kaih­din­ten vä­lis­tä, ja näen po­jis­ta­ni vain hius­tup­sun, pei­ton al­ta ka­ran­neen kä­si­var­ren tai pot­tu­var­paan. Unen val­ta­kun­ta mur­tuu hil­jal­leen, ja yk­si toi­sen­sa jäl­keen he ryh­ty­vät aa­mu­toi­miin. Keit­ti­ön pöy­tä ko­ko­aa aa­mu­pa­lan ää­reen yk­kös­luok­ka­lai­sen, kak­kos­luok­ka­lai­sen, ne­los­luok­ka­lai­sen, ku­tos­luok­ka­lai­sen ja ka­si­luok­ka­lai­sen. Opis­to­lai­nen saa nuk­kua tänä aa­mu­na va­paa­päi­vän au­vois­ta un­ta puo­lil­le päi­vin ja lu­ki­oi­käi­nen, aa­mu-uni­se­na ai­na vä­hän vii­me ti­pas­sa, kaap­paa suu­hun­sa jo­tain len­nos­sa. Kat­se­len hei­tä, ja sy­dä­me­ni pa­kah­tuu. Ar­jen ylel­li­syyt­tä on se, et­tä saan asua ja elää tä­män re­ma­kan lap­si­lau­man emo­na.

Ku­kin ko­to­na asu­vis­ta kou­lu­lai­sis­ta kul­kee omiin ko­loi­hin­sa: ala-as­teel­le, ylä­as­teel­le, lu­ki­oon, opis­toon ja eri­tyis­kou­luun. Minä aje­len rou­ta­vau­ri­oi­tu­nut­ta pik­ku­tie­tä pit­kin omal­le työ­pai­kal­le­ni Mai­tois­ten lei­ri­kes­kuk­seen. Vä­lil­lä täy­tyy oi­kein kes­kit­tyä it­se aja­mi­seen, sil­lä mo­lem­min puo­lin tie­tä au­ke­a­vat pel­to­mai­se­mat ja aa­mu­su­mu tup­paa­vat vä­ki­sin­kin va­ras­ta­maan huo­mi­o­ni luon­non­kau­neu­del­laan. On­pa vä­lil­lä ol­lut ihan pa­kot­ta­va tar­ve py­säh­ty­ä­kin ja nuus­kia het­ki­sen aa­mun­kir­pe­ää il­maa ja ku­va­ta kän­ny­kä­ka­me­ral­la muut­to­mat­kaan­sa var­ten ko­koon­tu­via lin­tu­ja. Pe­ril­lä mi­nut vas­taa­not­taa joka-aa­mui­seen ta­paan­sa iloi­sen­kel­tai­nen lei­ri­kes­kus. Ome­na­puut ovat va­ris­ta­neet jo suu­rim­man osan leh­dis­tään, ja työ­huo­neen ik­ku­nas­ta nä­ky­vä niit­ty on kuu­ras­ta val­koi­se­naan. Huo­kaan on­nel­li­se­na ja ryh­dyn päi­vän töi­hin tar­mok­kaa­na. Keit­ti­ön kiil­lo­tus­ta, ruo­ka­lis­to­ja, oh­jeis­tuk­sia, säh­kö­pos­te­ja, eri­tyis­ruo­ka-an­nos­ten val­mis­te­lua ja val­ta­va säm­py­lä­tai­ki­na. Koen ylel­li­se­nä, et­tä saan teh­dä työ­tä us­ko­nys­tä­vien ym­pä­röi­mä­nä, lei­ri­työn hy­väk­si. Se on niin iha­naa, et­tä mel­kein pi­tää ni­pis­tää it­se­ään: voi­ko tämä ol­la tot­ta­kaan!

Ylel­li­syyt­tä voi ko­kea ul­ko­maan­mat­kois­sa, kyl­py­lä­hoi­dois­sa ja kau­niis­sa ko­dis­sa. Sitä voi näh­dä pie­nes­sä ja suu­res­sa ko­ke­muk­ses­sa. Mi­nun ylel­li­syyt­tä­ni on ko­ke­mus asu­mi­ses­ta ul­ko­mail­la ja toi­saal­ta mah­dol­li­suus pa­la­ta Suo­meen. Ar­jen on­ni löy­tyy pie­nen pa­ri­ta­lo­ko­tim­me var­si­nai­ses­ta si­säl­lös­tä; ih­mi­sis­tä ja hei­dän ta­pah­tu­mis­taan. Koen sitä, kun saan päi­vit­täin kat­taa pöy­tään ruis­lei­pää ja rei­kä­juus­toa, ja mi­nun on mah­dol­li­suus saa­da pöy­dän ää­reen kaik­ki yh­dek­sän las­ta­ni. Su­per­luk­sus­ta ar­ki on sil­loin, kun mie­he­ni tu­lee käy­mään ko­to­na. Daa­vi­din psal­min sa­noin:

Her­ra on mi­nun pai­me­ne­ni,

ei mi­nul­ta mi­tään puu­tu.

Hän vie mi­nut vih­reil­le nii­tyil­le,

hän joh­taa mi­nut vet­ten ää­reen,

siel­lä saan le­vä­tä.

Hän vir­voit­taa mi­nun sie­lu­ni,

hän oh­jaa mi­nua oi­ke­aa tie­tä

ni­men­sä kun­ni­an täh­den.

Vaik­ka minä kul­ki­sin pi­me­äs­sä laak­sos­sa,

en pel­käi­si mi­tään pa­haa,

sil­lä sinä olet mi­nun kans­sa­ni.

Sinä suo­je­let mi­nua kä­del­lä­si,

joh­da­tat pai­men­sau­val­la­si.

Sinä ka­tat mi­nul­le pöy­dän

vi­hol­lis­te­ni sil­mien eteen.

Sinä voi­te­let pää­ni tuok­su­val­la öl­jyl­lä,

ja mi­nun mal­ja­ni on ylit­se­vuo­ta­vai­nen.

Si­nun hy­vyy­te­si ja rak­kau­te­si ym­pä­röi mi­nut

kaik­ki­na elä­mä­ni päi­vi­nä,

ja minä saan asua Her­ran huo­nees­sa päi­vie­ni lop­puun as­ti.