Koit­ti päi­vä, jol­loin au­ton pe­rä­kont­ti täyt­tyi lau­kuis­ta. Ta­ka­penk­ki­kin, kun ei kaik­ki mat­ka­ta­va­rat mah­tu­neet pe­rä­kont­tiin. Täyt­tyi au­to noin vii­des­tä met­ris­tä nuo­ria mie­hiä. Täyt­tyi mi­nus­ta­kin, kos­ka sain toi­mit­taa kul­jet­ta­jan vir­kaa.

Ajo­mat­ka hu­jah­ti het­kes­sä, 200 ki­lo­met­riä ilois­ta pu­heen­so­ri­naa, ai­kai­ses­ta aa­mu­he­rä­tyk­ses­tä huo­li­mat­ta. Sil­mis­sä tut­tu pol­vei­le­va mai­se­ma, kel­tai­nen opis­to­ko­ti oli­si rip­pi­kou­lu­lais­ten ko­ti­na seu­raa­van vii­kon ajan. Tih­ku­sa­tees­sa pi­hal­la odot­ti lei­ri­bus­si edel­li­sen vii­kon lei­ri­läi­siä. Oli hei­dän vuo­ron­sa mat­ka­ta kir­kol­le omaan kon­fir­maa­ti­o­ti­lai­suu­teen. Au­tos­ta­ni pur­kau­tu­va po­ruk­ka oli vas­ta omaa lei­ri­ään aloit­te­le­mas­sa.

No­pe­at toi­vo­tuk­set ja äi­dil­li­set eväs­tyk­set, ja se vii­si met­riä nuor­ta mies­tä ka­to­si opis­ton ovis­ta si­sään. Odot­ta­maan oman lei­rin­sä al­ka­mis­ta. Jään het­kek­si miet­tei­sii­ni kat­so­maan ym­pä­ris­töä. Muis­to­jen mai­se­maa. Ih­met­te­le­mään ajan kiih­ke­ää vir­taa.

Rip­pi­lei­ril­le läh­ti per­heem­me nel­jäs lap­si. Tal­ven ai­ka­na isään­sä pi­dem­mäk­si hu­jah­ta­nut nuo­ri mies. Tal­vi­jak­son lei­ril­le hän osal­lis­tui Long­view-ni­mi­ses­sä kau­pun­gis­sa Yh­dys­val­lois­sa mui­den Se­at­t­len nuor­ten ta­voin. ”Pre-conf camp.” Pa­la­si siel­tä hymy huu­lil­laan: uu­det ys­tä­vyys­suh­teet oli­vat vah­vis­tu­neet, ja lei­ril­lä oli ol­lut mu­ka­vaa. Sil­ti odo­tus Suo­mi-lei­ris­tä vain vah­vis­tui ke­sää koh­ti. Pit­käl­tä tun­tu­va odo­tus päät­tyi. Lei­ri al­koi.

äi­ti­nä olen konk­reet­ti­ses­ti ko­ke­nut rip­pi­lei­rin mer­ki­tyk­sen sii­nä, et­tä oma nuo­ri on vah­vis­tu­nut us­kos­saan ja us­ko­mi­sen asia on tul­lut en­tis­tä hen­ki­lö­koh­tai­sem­mak­si. Muis­tan vie­lä­kin poi­ka­ni van­hem­pien si­sa­rus­ten ai­em­mat kon­fir­maa­ti­o­ti­lai­suu­det kau­niis­sa puu­kir­kos­sa. Ker­ran ul­ko­na oli aa­mul­la vain muu­ta­ma plus-as­te, mut­ta us­kon, et­tä saar­nan vä­lit­tä­mä läm­pö läm­mit­ti jo­kais­ta kir­kos­sa oli­jaa. Tun­tui, et­tä oli­sin ol­lut val­mis tai­vaa­seen! Ja niin pu­hut­te­le­vaa oli näh­dä nuor­ten her­kis­ty­neet kas­vot.

Rip­pi­kou­lun ja rip­pi­lei­rin mer­ki­tys on täs­sä­kin ajas­sa tär­keä. Tur­val­li­ses­sa po­ru­kas­sa saa kes­kus­tel­la nuo­ria as­kar­rut­ta­vis­ta asi­ois­ta, konk­reet­ti­sis­ta käy­tän­nön ta­vois­ta ja hen­gel­li­sis­tä ky­sy­myk­sis­tä. Mitä tar­koit­taa rai­tis seu­rus­te­lu? Mikä on nel­jäs käs­ky ja mitä se tar­koit­taa? Kes­kus­te­lun ai­hei­ta on lu­ke­mat­to­mia. Vaik­ka eri lei­reil­lä pai­no­pis­te voi liik­kua eri asi­ois­sa, on tär­kein­tä pu­hua ar­mon sa­no­mas­ta. Et­tä saa syn­nit us­koa an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä.

Jä­tin poi­ka­ni lei­ril­le ja jat­koin it­se mat­kaa ys­tä­vä­per­hee­seen. Rip­pi­juh­liin. Kes­kel­le ilois­ta il­ma­pii­riä, ku­kin ko­ris­tel­tua ko­tia, jäl­leen­nä­ke­mi­sen rie­mua. Mie­le­ni täyt­tyi kii­tol­li­suu­des­ta, ys­tä­vyy­den läm­mös­tä, us­ko­vais­ten kes­ki­näi­ses­tä rak­kau­des­ta. Kah­vi­kin mais­tui eri­tyi­sen hy­väl­tä ys­tä­vien kes­kel­lä. Jäin yök­si ja il­lal­la ris­tin kä­te­ni un­ta odo­tel­les­sa­ni. Muis­tin per­het­tä­ni val­ta­me­ren ta­ka­na ja muis­tin lap­si­a­ni Suo­mes­sa. Muis­tin nuo­ria lei­ril­lä. Kii­tin ele­tys­tä päi­väs­tä. Kon­fir­maa­ti­on us­koa vah­vis­ta­va sa­no­ma oli ta­voit­ta­nut mi­nut­kin. Oli tur­val­lis­ta tun­tea ole­van­sa Ju­ma­lan lap­si.

”Las­ke hel­lä pai­men­kä­si pääl­le nuo­ren jo­kai­sen. Siu­naa hei­tä Hen­gel­lä­si, iloon toi­voon roh­kais­ten, kun he käy­vät us­ko­en, si­nuun, Her­ra; luot­ta­en py­hän ar­mos alt­ta­ril­le, loh­du­tuk­sen läh­te­hil­le.” (SL 322:2.)