Muis­tan vuo­sia sit­ten ih­me­tel­lee­ni ys­tä­väl­le­ni ää­neen, mi­ten ih­meel­lis­tä on, et­tä tun­nem­me yh­tei­ses­sä ys­tä­vä­pii­ris­sä kym­me­niä ja kym­me­niä ih­mi­siä – ja et­tä me kaik­ki voim­me niin hy­vin. Olim­me saa­neet ter­veyt­tä yl­lin kyl­lin vaik­ka muil­le ja­kaa. Vas­ta vii­me ai­koi­na olem­me ko­ke­neet muu­ta­kin.

Erääs­sä ys­tä­vä­per­hees­säm­me tääl­lä Yh­dys­val­lois­sa kamp­pail­laan par­hail­laan sel­viy­ty­mi­ses­tä va­ka­van sai­rau­den kans­sa. Muis­tan hy­vin, et­tä tämä per­he oli ky­läs­sä meil­lä sai­rau­den to­te­a­mis­ta edel­tä­vä­nä sun­nun­tai­na. Muis­tan, mi­ten puhe po­ri­si ja nau­ru he­li­si. Ja vain muu­ta­mia päi­viä myö­hem­min ys­tä­vä­per­hees­säm­me kaik­ki muut­tui. Oli vas­taa­no­tet­tu py­säyt­tä­vä di­ag­noo­si. Kut­su­ma­ton vie­ras, sai­raus, muut­ti suun­ni­tel­mat.

Sai­ras­ta­mi­sen kult­tuu­ri on tääl­lä Yh­dys­val­lois­sa hy­vin eri­lais­ta kuin mi­hin olen Suo­mes­sa tot­tu­nut. Toki me Suo­mes­sa­kin muis­tam­me sai­rau­den koh­dan­nut­ta ja hä­nen per­het­tään, mut­ta jo­ten­kin etääm­mäl­tä, ja niin, et­tem­me vie­rai­luil­lam­me kuor­mit­tai­si. Ja ei kai Suo­mes­sa teho-osas­tol­le edes pää­se kuin ai­van se lä­hei­sin per­he­pii­ri. Tääl­lä di­ag­noo­sin myö­tä en­sin pu­he­lin­lin­jat kä­vi­vät kuu­mi­na. "Joko olet tie­toi­nen?" "Olet­ko kuul­lut mi­tään uut­ta?" "Joko olet­te käy­neet kat­so­mas­sa?" "Voit­ko osal­lis­tua ja aut­taa?" Ja sit­ten vie­rail­laan ihan vir­ta­naan. Sai­raa­lan po­ti­las­huo­nees­sa kävi mie­he­ni vie­rai­lun ai­ka­na ai­na­kin tois­ta­kym­men­tä vie­rai­li­jaa. Myös su­ku­lai­set ovat käy­neet vuo­ro­tel­len kah­den päi­vän ajo­mat­kan pääs­tä po­ti­las­ta ja hä­nen per­het­tään kat­so­mas­sa.

Tie­don­vä­li­tyk­sen hel­pot­ta­mi­sek­si on ole­mas­sa blogi, jota lu­ke­mal­la voi seu­ra­ta ti­lan­net­ta. Ja sil­le vie­rai­li­joi­den vir­ral­le ei näy lop­pua. Näen täs­sä kai­kes­sa val­ta­vas­ti vä­lit­tä­mis­tä, huo­len­pi­toa ja lä­him­mäi­sen­rak­kaut­ta. Ja vaik­ka lä­hes kai­kil­la ih­mi­sil­lä, jot­ka täs­sä per­hees­sä konk­reet­ti­ses­ti viik­ko­ta­sol­la käy­vät ja aut­ta­vat, on oma iso per­he huol­let­ta­va­naan, löy­tä­vät he ai­na ai­kaa vie­rai­lul­le. Tär­keil­le asi­oil­le löy­tyy ai­na ai­kaa.

Minä suo­ma­lai­se­na en osaa täy­sin luon­te­vas­ti hy­pä­tä täl­lai­seen mut­kat­to­muu­den käy­tän­töön kuin si­vus­ta­seu­raa­ja­na. Olen saa­nut vie­rail­la ys­tä­vä­per­hees­säm­me, mut­ta me­nin kut­sus­ta. "Sit­ten kun teil­le so­pii." On konk­reet­ti­sem­paa aut­taa vaik­ka ruo­kaa vie­mäl­lä. Tai sii­vo­a­mal­la. Tai las­ten­hoi­dos­sa.

Mi­nul­la on pal­jon opit­ta­vaa täs­tä konk­reet­ti­ses­ta lä­him­mäi­sen­rak­kau­des­ta ja ar­ki­ses­ta vä­lit­tä­mi­ses­tä poik­keus­ti­lan­tees­sa. Mi­nul­la on val­ta­vas­ti opit­ta­vaa täs­tä sai­ras­ta­mi­sen avoi­mes­ta ta­vas­ta, joka on mi­nul­le täy­sin uut­ta. En­nen­kaik­kea mi­nua on pu­hu­tel­lut se nöy­rä tapa, jol­la tämä kut­su­ma­ton vie­ras – sai­raus – on otet­tu vas­taan. Kun ky­syin, mi­ten te jak­sat­te, oli vas­taus luot­ta­vai­sen yk­sin­ker­tai­nen. "We put our trust in God. Me luo­tam­me Ju­ma­laan."

"Sy­lis­sän­sä Pai­men kan­taa pie­nim­mät­kin ka­rit­sat, hel­maan­sa Hän ko­koi­lee­pi vä­sy­ne­het seu­raa­jat." Sii­o­nin lau­lun sa­noin ris­tin kä­te­ni ja muis­tan par­haim­mal­la tie­tä­mäl­lä­ni ta­val­la ys­tä­vä­per­het­täm­me sekä kaik­kia hei­tä, joi­ta sai­raus on koh­dan­nut. Ru­koi­le­mal­la.