Se ka­ve­ri ei kai kos­kaan kan­ta­nut ko­tiin kym­pin ko­e­pa­pe­rei­ta, ei­kä ra­pi­se­vien kir­je­kuor­ten si­säl­tä­miä sti­pen­de­jä. Se ka­ve­ri ei luul­ta­vas­ti ol­lut eri­tyi­sen välk­ky tie­de­ai­neis­sa, ei­kä eri­tyi­sen su­pe­rur­hei­lul­li­nen­kaan. Ihan vain so­pi­vas­ti ja kes­kin­ker­tai­ses­ti kaik­kea. Vie­lä jo­kin ai­ka sit­ten ih­mis­suh­teet saat­toi­vat tuot­taa pään­vai­vaa ja ka­ve­ri lä­hin­nä ras­sa­si mo­po­ru­mi­lus­taan pa­jas­saan pit­kät il­lat yk­sik­seen. Se ka­ve­ri saat­toi ul­ko­puo­li­ses­ta näyt­tää vä­hän sil­tä, kuin se oli­si yk­sin ja syr­jäy­ty­mäs­sä.

Jo­tain kui­ten­kin ta­pah­tui mat­kan var­r­rel­la. Se sama ka­ve­ri läh­ti ai­na oman rau­ha­nyh­dis­tyk­sen­sä tal­koi­siin, kun vain sai kyy­din. Ra­ken­si ai­ka­mies­ten ta­voin kat­to­ra­ken­tei­ta pit­kät tal­koo­päi­vät. Ko­tiin pa­lat­tu­aan läm­mit­ti sau­nan koko per­heel­le ja naut­ti sit­ten ma­koi­sat löy­lyt päi­vän päät­tek­si. Mo­net ker­rat hän läm­mit­ti sau­nan pyy­tä­mät­tä myös meil­le, ky­lään pis­täy­ty­neil­le, ja näin ilah­dut­ti mei­tä kaik­kia. Se ka­ve­ri muis­ti ai­na tul­la ter­veh­ti­mään kät­tä ojen­ta­mal­la ja Ju­ma­lan ter­ve -toi­vo­tuk­sel­la. Huo­ma­si per­heen pie­nim­män­kin. Ja eri­tyi­sen. Osa­si ol­la iso­ve­li heil­le­kin.

Se ka­ve­ri sai yh­täk­kiä mon­ta uut­ta ka­ve­ria. Näi­den ys­tä­vien­sä kans­sa hän osal­lis­tui lei­ri­toi­min­taan iso­vel­jen omi­nai­suu­des­sa tai lei­ri­läi­se­nä. Se sama, ai­em­min pien­tä huol­ta­kin van­hem­mis­saan ai­heut­ta­nut ka­ve­ri oli yh­täk­kiä ta­pah­tu­mien kes­ki­pis­tees­sä ja ai­na me­nos­sa. Se ka­ve­ri osa­si mo­nia asi­oi­ta ja on kä­te­vyy­del­lään ilah­dut­ta­nut myös mui­ta ih­mi­siä aut­ta­mal­la esi­mer­kik­si ren­kaan­vaih­dos­sa en­si­lu­men yl­lät­tä­es­sä. Sii­tä ka­ve­ris­ta keh­key­tyi luo­tet­ta­va ja ai­kaan­saa­va lä­him­mäi­nen mo­nel­le.

Näi­tä ka­ve­rei­ta on meil­lä jo­kai­sel­la lä­hi­pii­ris­sä. Hei­tä, jot­ka ei­vät pidä tur­haa me­lua it­ses­tään. Hei­tä, jot­ka ovat vie­lä nuo­ruu­den epä­var­mo­ja ja jot­ka ken­ties kyp­sy­vät ja ke­hit­ty­vät ikä­ta­soi­si­aan hi­taam­min. Me muut saa­tam­me ylen­kat­soa hei­tä tah­to­mat­tam­me­kin. Juu­ri he saat­ta­vat kui­ten­kin ol­la nii­tä, jot­ka huo­men­na ja tu­le­vai­suu­des­sa ra­ken­ta­vat ky­liä ja kau­pun­ke­ja ja pi­tä­vät pal­ve­lu­alt­tiu­del­laan rau­ha­nyh­dis­tys­ten toi­min­taa ja toi­mi­ti­lo­ja ajan­ta­sai­se­na. Nii­tä, jot­ka huo­maa­vat hei­kom­man hä­dän ja kes­ken isoim­man­kin kii­reen py­säh­ty­vät aut­ta­maan toi­sia.

Elä­män tär­keim­mät asi­at ei­vät kul­je yk­si­no­maan lau­da­tu­reis­sa ei­vät­kä sti­pen­deis­sä. Tär­ke­ää on se, et­tä em­me vä­hek­sy ke­tään vaan ar­vos­tam­me jo­kais­ta oma­na it­se­nään. Jot­kut asi­at kyp­sy­vät toi­sia asi­oi­ta hi­taam­min. Ja se on ihan okei. Elä­mäs­sä on ta­voit­te­lun ar­vois­ta ol­la ih­mi­nen ih­mi­sel­le, myö­tä­e­lää ja huo­mi­oi­da toi­nen. On hyvä pää­mää­rä aset­taa elä­män tär­kein asia, hen­ki­lö­koh­tai­nen us­ko, yk­kö­sek­si hoi­ta­mal­la sitä ja käy­mäl­lä seu­rois­sa ja ti­lai­suuk­sis­sa, jois­ta saa vah­vis­tus­ta us­kol­leen.

Se ka­ve­ri muu­ten val­mis­tui am­mat­tiin ajal­laan ja työl­lis­tyi heti. Sen ka­ve­rin iso­ve­li kir­joit­ti sa­maan ai­kaan yli­op­pi­laak­si ja sai to­dis­tuk­seen­sa kak­si lau­da­tu­ria. Ko­to­na pi­det­tiin kak­sois­juh­lat ja mo­lem­pien ka­ve­rei­den saa­vu­tuk­sia ar­vos­tet­tiin sa­mal­la ta­val­la. Hy­vin teh­dys­tä työs­tä tuli mo­lem­mil­le mu­ka­va pon­nah­dus­lau­ta elä­mään. On­nea ja Ju­ma­lan siu­naus­ta si­nul­le, yli­op­pi­las Yr­jö, ja si­nul­le, put­ki­mies Kal­le, on tei­dän juh­la­het­ken­ne! Muis­tan tei­tä mo­lem­pia!