Tarja Korri
Asumme talossa, jonka mieheni on pääosin itse rakentanut ahkerien talkoolaisten ja muutamien ammattimiesten kanssa. Talo on tyypillinen 90-luvun alun puolitoistakerroksinen puutalo. Kun suunnittelimme sen rakentamista, oli lama-aika. Mieheni oli juuri valmistunut koulusta, ja itse olin ollut äitiyslomalla, joten velkaa oli jo valmiiksi ja tulot olivat pienet. Meillä oli kuitenkin suuri tulevaisuuden usko. Kun tontti löytyi kotini mailta ja pankista sai lainaa, rakentamispäätös oli helppo tehdä.
En ole koskaan ollut sisustajatyyppiä, eikä minulla ollut selkeää mielikuvaa, millainen talosta pitäisi tulla. Suunnittelija teki piirustukset, enkä muista, että niihin olisi tehty mitään muutoksia. Olen tykännyt talon huonejärjestyksestä ja selkeästä pohjaratkaisusta.
Suurin osa rakennustavaroista piti käydä kaupassa ostamassa tai tilaamassa, kun ei ollut netin avaraa maailmaa käytössä. Oikeastaan kauneinta ja sopivinta mielestämme oli se, missä oli suurin alennusprosentti. Kaikki tapetit ja laatat taisivat löytyä alennus- ja poistokoreista. Paikallisen rautakaupan loppuunmyynti sattui meidän kannaltamme erittäin hyvään aikaan. Sieltä sai monenlaista tarpeellista rakennustavaraa edullisesti.
Keltainen Pörssi -lehti luettiin tarkkaan, ja sen kautta löytyivät muun muassa väliovet. Uudet, johonkin ylimääräiseksi jääneet ja vähän lommoiset, mutta meille oikein sopivat. Yksi niistä on käytössä vieläkin. Keittiö oli ainoa, mihin satsasimme enemmän, ja se onkin kestänyt hyvin. Myyjä antoi mukaan laatikollisen saranoita, joita on pitänyt jonkin verran vaihdella. Olen ajatellut, että keittiön kaapit saavat olla paikoillaan niin kauan kuin saranoita riittää. Ehkä.
Kun muutimme uuteen kotiin, meillä oli kolme lasta. Tilaa tuntui olevan hulppeasti, ja koti oli ihana. Pikkuhiljaa lapsi-, kenkä-, vaate- ja muun tavaramäärän kasvaessa neliöitä tuntui kuitenkin olevan liian vähän. Piti rakentaa yläkerta ja myöhemmin uusi eteinen.
Vuosien kuluessa alkoi myös remonttitarve. Melkeinpä joka paikkaan on jotain fiksausta tehty. Kun minä saan remontti-idean, mielestäni homman voisi aloittaa jos ei heti huomenna, niin viimeistään ensi viikolla. Mieheni aikamääreet näissä asioissa ovat niinkin tarkkoja kuin ”tuonnempana, paremmalla ajalla tai talvemmalla”. Täytyy kuitenkin myöntää, että kun asiaa miettii useamman kuukauden tai vuoden, se jalostuu ja muuttuu omassakin mielessä moneen kertaan. Kun lähes kymmenen vuotta haaveilemani terassi valmistui pari vuotta sitten, siitä tuli yksinkertainen ja hyvä.
Olen pannut merkille, että monissa perheissä toinen puoliso innostuu toisesta ja toinen toisesta asiasta. Ja monesti toinen jarruttelee toisen liikaa innostumista. Luoja on viisaudessaan varmaan nähnyt näin hyväksi, että talouden ja ylipäätään elämän tasapaino säilyisi.
Viime kesänä aloimme nuorimpien tyttöjen kanssa haaveilla heidän kamariensa remontoimisesta. Seinien maalaus ja lattian ja kaappien uudistaminen tuntui aiheelliselta. Kun suunnittelen uutta kaappia, saatan herätä joskus yölläkin ja käydä mittaamassa jotain mekkoa tai tavaraa, jotta tiedän, minkälaisen tilan se vaatii. Muihin sisustusasioihin en yleensä käytä kovin paljon aikaa, vaan mitä vähemmän on vaihtoehtoja, sen parempi.
Saimme helmikuussa tehtyä remontin tyttöjen kamareihin. Oli siis parempi aika ja ennen kaikkea talvempi.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys