Tar­ja Kor­ri

Syys­kuu­kau­sis­ta vii­mei­nen on mar­ras­kuu. Sil­loin syk­sy ja tal­vi vään­tä­vät kät­tä, kum­pi pää­see voi­tol­le. Tänä syk­sy­nä pak­kas­ta oli jo var­hain ja lun­ta tuli ker­ral­la pal­jon, mut­ta muu­ta­man päi­vän ku­lut­tua se suli ve­si­sa­teen myö­tä pois. Ete­läi­sen ja poh­joi­sen Suo­men säät saat­ta­vat poi­ke­ta pal­jon­kin toi­sis­taan. Kun ete­läs­sä sa­taa vet­tä, poh­joi­ses­sa voi ol­la kova pak­ka­nen ja kor­ke­at lu­mi­han­get.

Ko­ti­mai­sen kie­len kes­kuk­sen mu­kaan mar­ras tar­koit­taa kuol­lut­ta tai kuo­le­mai­sil­laan ole­vaa. Luon­nos­sa sen huo­maa sel­ke­äs­ti, kun leh­det muut­tu­vat rus­keik­si ja tip­pu­vat maa­han. Myös osa eläi­mis­tä vai­puu tal­vi­hor­rok­seen tai -uneen.

Kun avaan mo­ni­vuo­ti­sen ka­len­te­ri­ni mar­ras­kuun koh­dal­ta, sii­hen on mer­kat­tu­na vii­si­tois­ta syn­ty­mä­päi­vä­mer­kin­tää: omia lap­sia, las­ten­lap­sia, kum­mi­lap­sia sekä su­ku­lai­sia ja ys­tä­viä. Ap­pe­ni koh­dal­la tu­lee vii­des ker­ta, jol­loin hän ei ole enää viet­tä­mäs­sä syn­ty­mä­päi­vään­sä. Har­voin­pa näi­tä syn­ty­mä­päi­viä muu­ten­kaan juh­li­taan. Omat lap­set ovat jo iso­ja, sa­moin kum­mi­lap­set. Ys­tä­vien ja su­ku­lais­ten 50- ja 60-vuo­tis­juh­lat ovat täl­lä het­kel­lä var­mim­pia ti­lai­suuk­sia, joi­hin saat­taa saa­da kut­sun.

Ka­len­te­ris­sa­ni on myös mui­ta mer­kin­tö­jä. Mo­lem­mat van­hem­pa­ni ovat kuol­leet mar­ras­kuus­sa, kym­me­nen vuo­den vä­lein toi­sis­taan.

Py­häin­päi­vä­nä kir­kois­sa sy­ty­te­tään kynt­ti­lät edel­li­sen py­häin­päi­vän jäl­keen kuol­leil­le seu­ra­kun­ta­lai­sil­le. Omas­sa seu­ra­kun­nas­sa­ni hei­tä oli tänä vuon­na 114 sekä kuu­si tän­ne hau­dat­tua jon­kin toi­sen seu­ra­kun­nan jä­sen­tä. Mää­rä tun­tuu pal­jol­ta, kun nä­kee ker­ral­la niin mon­ta kynt­ti­lää pa­la­mas­sa. Vuo­den ai­ka­na tääl­lä on kuol­lut joka viik­ko vä­hin­tään kak­si ih­mis­tä.

Use­at ih­mi­set käy­vät py­häin­päi­vä­nä vie­mäs­sä kynt­ti­löi­tä hau­doil­le, ja sa­to­jen kynt­ti­löi­den va­lai­se­ma hau­taus­maa on­kin pi­me­äl­lä vai­kut­ta­va näky. Pel­käs­tään kirk­kom­me san­ka­ri­hau­taus­maal­la on 212 hau­taa, joi­den lyh­tyi­hin olin it­se­kin sy­tyt­tä­mäs­sä kynt­ti­löi­tä py­häin­päi­vä­nä.

Tä­män vuo­den isän­päi­vä meni meil­lä eri­lai­sis­sa mer­keis­sä kuin ta­val­li­ses­ti, kos­ka olim­me reis­sus­sa. Kak­kua tai lah­jaa ei ol­lut mu­ka­na, ja lau­la­ji­a­kin vain vä­hän. Ko­tiin­läh­tö oli ai­kai­sin aa­mul­la, ja päi­vä meni mat­kus­ta­mi­seen. Aa­mu­pa­lak­si söim­me sitä, mitä jää­kaa­pis­sa oli vie­lä jäl­jel­lä. Saim­me ko­ti­mat­kal­la kui­ten­kin hy­vän ruu­an po­jan per­heen luo­na, ja il­lal­la tuli vie­lä vie­rai­ta ko­tiin. Vuo­sia sit­ten lau­la­jia ja lah­jan­tuo­jia oli usei­ta. Lap­set oli­vat teh­neet kou­lus­sa tai ker­hos­sa kor­tin tai lah­jan ja toi­vat nii­tä iloi­si­na isäl­le.

Mar­ras­kuun lo­pus­sa on kirk­ko­vuo­den pää­tös, tuo­mi­o­sun­nun­tai. Sen päi­vän raa­ma­tun­teks­tit ker­to­vat vii­mei­ses­tä tuo­mi­os­ta. Yk­si teks­teis­tä on Ilm. 20:11–21:1, jos­sa ker­ro­taan mi­ten kaik­ki kuol­leet, suu­ret ja pie­net, ovat sei­so­mas­sa val­tais­tui­men edes­sä. Meri, Kuo­le­ma ja Tuo­ne­la an­ta­vat ne kuol­leet, jot­ka niis­sä ovat, ja kaik­ki tuo­mi­taan te­ko­jen­sa mu­kaan.

Kun kir­joi­tan tätä teks­tiä, pais­taa au­rin­ko. Py­häin­päi­vän kai­pauk­sen ja tuo­mi­o­sun­nun­tain va­ka­van ai­heen ää­rel­tä me­nem­me koh­ti va­loa. Jos­kus en­sim­mäi­nen ad­vent­ti­sun­nun­tai voi sat­tua jo mar­ras­kuun puo­lel­le. Sil­loin al­kaa uu­si kirk­ko­vuo­si ja jou­lu­nai­ka. Va­pah­ta­jan syn­ty­mä­juh­lan ai­kaan on päi­vä­kin jo vä­hän pi­den­ty­nyt.