Tar­ja Kor­ri

Tänä vuon­na ei per­hees­säm­me ei­kä kum­mi­lap­sis­sam­me ol­lut rip­pi­kou­lu­lais­ta, mut­ta ajat­te­lin pa­la­ta ajas­sa taak­se­päin 42 vuot­ta omaan rip­pi­kou­lu­lei­rii­ni. Se pi­det­tiin Reis­jär­ven opis­tol­la ja kes­ti kak­si viik­koa.

Mi­nul­la on tal­les­sa kaik­ki muis­tiin­pa­not, al­ku- ja lop­pu­kuu­lus­te­lut, oma päi­vä­kir­ja­ni sekä rip­pi­kou­lu­ka­ve­rei­den mi­nul­le kir­joit­ta­mia aja­tuk­sia. En­nen lei­riä piti pe­reh­tyä hy­vin seu­ra­kun­nan toi­min­taan ja sii­hen liit­ty­vä vih­ko mi­nul­ta myös löy­tyy. Seu­ra­kun­nan työn­te­ki­jät on mai­nit­tu ni­mel­tä, ja kirk­ko­val­tuu­tet­tu­jen lis­tal­ta löy­tyi isä­ni­kin nimi.

Lei­rin ni­mi­lis­tas­sa on 75 ni­meä. Sitä lu­kies­sa ai­ka mo­net kas­vot tu­le­vat mie­leen, mut­ta pal­jon on nii­tä­kin, joi­ta en muis­ta. Muis­to­jen vih­koon rip­pi­kou­lu­ka­ve­rit ovat kir­joit­ta­neet ru­no­ja, lau­lu­jen sa­no­ja ja mui­ta aja­tel­mia. Mi­nul­le on piir­ret­ty muis­tok­si mök­ki, mo­der­nia tai­det­ta esit­tä­vä kuva, sekä kuva Hon­da Mon­key 50 -mo­pos­ta ke­ho­tuk­sel­la os­taa sel­lai­nen. Yk­si on kir­joit­ta­nut ni­mel­lä­ni va­rus­te­tun sai­raus­ker­to­muk­sen; "Olin ter­veys­kes­kuk­ses­sa oi­ke­an sil­mä­ni vuok­si, kun se me­nee ai­na yöl­lä mel­kein kiin­ni." Use­am­man kir­joit­ta­jan mie­les­tä ai­ka oli ku­lu­nut lei­ril­lä to­del­la no­pe­as­ti. Sää oli vaih­te­le­vaa, ja yh­te­nä päi­vä­nä oli niin kova lu­mi­myrs­ky, et­tä lip­pu­tan­ko kaa­tui.

Rip­pi­kou­lu­lei­ril­lä opis­kel­ta­vaa on ol­lut pal­jon. A5-ko­koi­seen vih­koon on ker­ty­nyt kä­sin kir­joi­tet­tua teks­tiä 45 si­vua 46 op­pi­tun­nin ai­ka­na.

En­sim­mäi­nen tun­ti on al­ka­nut ai­heel­la "Mitä us­ko on?". Seu­raa­vak­si on tut­kit­tu Raa­mat­tua, sen syn­tyä, kir­ja­ryh­miä ja kään­nök­siä, sekä luo­mis­ker­to­mus­ta, omaa­tun­toa, käs­ky­jä ja pe­las­tus­his­to­ri­aa. Olen kir­joit­ta­nut: "Ju­ma­la joh­taa maa­il­man ta­pah­tu­mia oman ai­ka­tau­lun­sa mu­kai­ses­ti. Hän on aset­ta­nut kan­soil­le et­si­ko­na­jat ja asu­mi­sen ra­jat, Matt. 24:14 sekä Kaik­kia kan­so­ja kut­su­taan Ju­ma­lan val­ta­kun­taan en­nen maa­il­man­lop­pua, Apt. 1:6–8."

Jee­suk­sen elä­mää ja hä­nen teh­tä­vään­sä maan pääl­lä on kä­si­tel­ty usei­den tun­tien ajan. On käy­ty läpi hä­nen per­het­tään, am­mat­ti­aan ja in­hi­mil­lis­tä puol­taan: mi­ten hän tun­si ja­noa, näl­kää, vä­sy­mys­tä ja su­rua. Sit­ten on tut­kit­tu hä­nen mes­si­aa­nis­ta toi­min­taan­sa. Jee­sus opet­ti voi­mal­li­ses­ti ja ju­lis­ti Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mia. Hän vah­vis­ti ope­tuk­sen­sa tun­nus­te­ko­jen kaut­ta. Lo­pul­ta hän so­vit­ti kaik­kien ih­mis­ten syn­nit omal­la ris­tin­kuo­le­mal­laan.

Raa­ma­tun ja ka­te­kis­muk­sen tut­ki­mi­sen li­säk­si rip­pi­kou­lus­sa on opis­kel­tu ajal­li­si­a­kin asi­oi­ta. On pu­hut­tu it­se­näis­ty­mi­ses­tä ja ai­kuis­tu­mi­ses­ta, mur­ro­si­än fyy­si­sis­tä ja psyyk­ki­sis­tä muu­tok­sis­ta sekä käy­tän­nön muu­tok­sis­ta, ku­ten osal­lis­tu­mi­ses­ta ko­din töi­hin. Oi­keu­del­li­sia muu­tok­sia on pit­kä lis­ta, muun mu­as­sa vas­tuu omis­ta te­ois­ta lain edes­sä, ää­nes­ty­soi­keus ja vaa­li­kel­poi­suus. Tun­tien ai­hei­na on ol­lut myös päih­teet ja tu­pak­ka, kan­so­jen eri­mie­li­syy­det sekä kris­tit­ty yh­teis­kun­nan jä­se­ne­nä.

Di­a­ko­ni­an syn­nys­tä ker­ro­taan Jee­suk­sen esi­ku­va. "Sen­täh­den, jos minä, joka olen Her­ra ja Mes­ta­ri, olen tei­dän jal­kan­ne pes­syt, niin pi­tää myös tei­dän­kin toi­nen toi­sen­ne ja­lat pe­se­män" (Joh. 13:14). "Di­a­ko­nia ei ole hy­viä töi­tä, joi­ta ih­mi­nen päät­tää teh­dä, vaan se on Kris­tuk­sen mie­len mu­kais­ta toi­min­taa jo­ka­päi­väi­ses­sä elä­mäs­sä", olen kir­joit­ta­nut vih­koo­ni. Di­a­ko­ni­aan kuu­luu ai­neel­li­nen aut­ta­mi­nen ja sie­lun­hoi­to.

Va­paa-ajal­la­kin oli mu­ka­vaa, vaik­ka olin mie­les­tä­ni ujo ja ar­ka­kin sii­hen ai­kaan. Huo­nei­siin jako ta­pah­tui aak­kos­jär­jes­tyk­ses­sä, ei­kä sa­maan huo­nee­seen sat­tu­nut ke­tään tut­tua. Lei­ril­lä hei­tä kui­ten­kin oli, ja po­ru­kal­la sit­ten tu­tus­tut­tiin uu­siin ih­mi­siin. Yh­des­sä on lau­let­tu, soi­tet­tu, pe­lat­tu ja kes­kus­tel­tu. Eri­tyi­nen mai­nin­ta päi­vä­kir­jas­sa­ni on sii­tä, kun yk­si tyt­tö teki pa­ran­nuk­sen heti lei­rin al­ku­vai­hees­sa.

Mi­nul­la saat­toi ol­la vä­hän koti-ikä­vää­kin vä­lil­lä, kos­ka en ol­lut tot­tu­nut ole­maan ko­toa pois niin pit­kää ai­kaa. Opis­tol­la oli pu­he­lin­kop­pi ja soi­tin siel­tä ko­tiin yh­des­ti. Äi­ti oli sai­raa­las­sa leik­kauk­ses­sa lei­ril­le läh­ties­sä­ni, ei­kä hän pääs­syt kon­fir­maa­ti­oon vaan isä tuli yk­sin. Iha­nin yl­lä­tys ko­tiin men­nes­sä oli, kun äi­ti oli pääs­syt ko­tiin ja mi­nul­le oli lai­tet­tu kau­niit juh­lat.

Olem­me muis­tut­ta­neet omia nuo­ri­am­me rip­pi­kou­luun läh­ties­sä, et­tä ky­sy­myk­ses­sä on elä­män tär­kein kou­lu. Siel­lä ope­te­taan us­kon ja elä­män pe­ru­sa­si­oi­ta, ja mah­dol­li­ses­ti siel­tä saa myös uu­sia ys­tä­viä. Rip­pi­kou­lu­ka­ve­reis­ta voi ol­la iloa ja apua mo­nes­sa ti­lan­tees­sa myö­hem­min­kin. Tä­män ju­tun ot­si­koin­nis­sa mi­nua aut­toi rip­pi­kou­lu­ka­ve­ri­ni.