Tar­ja Kor­ri

Elä­mäs­sä tu­lee usein ti­lan­tei­ta, jois­sa poh­di­taan ja ih­me­tel­lään kai­ken­lai­sia sat­tu­muk­sia. Puo­li­son löy­ty­mi­nen on yk­si asia, mitä it­se olen mo­nes­ti miet­ti­nyt. Mi­ten kak­si toi­sil­leen tun­te­ma­ton­ta ih­mis­tä löy­tää toi­sen­sa jopa eri maas­ta ja kult­tuu­ris­ta ja pää­see niin sa­mal­le aal­to­pi­tuu­del­le, et­tä ovat val­mii­ta si­tou­tu­maan toi­siin­sa lop­pu­e­lä­mäk­si?

Jos­kus asi­al­la on voi­nut ol­la pu­he­mie­hiä, ku­ten isäl­lä­ni ja äi­dil­lä­ni oli ol­lut. Kun isä­ni ka­ve­ri­po­ru­kas­sa use­at oli­vat jo löy­tä­neet puo­li­son ja men­neet nai­mi­siin, oli alet­tu miet­tiä, et­tä pi­täi­si­hän se Os­ka­ril­le­kin löy­tää puo­li­so. Isä­ni ys­tä­vä Pent­ti oli men­nyt nai­mi­siin äi­ti­ni ys­tä­vän Im­pin kans­sa. He oli­vat sit­ten tois­ten ys­tä­vien kans­sa yh­des­sä tuu­mail­leet, et­tä An­ni ja Os­ka­ri voi­si­vat ol­la toi­sil­leen so­pi­va pari.

Kun Ni­va­lan kir­kos­sa oli jär­jes­tet­ty isot seu­rat, Im­pi oli kut­su­nut äi­ti­ni sin­ne naa­pu­ri­pi­tä­jäs­tä. Isäl­le­ni oli myös ker­rot­tu äi­ti­ni tu­los­ta. Po­jat oli­vat vä­hän has­su­tel­leet­kin ja ar­vuu­tel­leet eri-ikäi­sis­tä kirk­koon tu­li­jois­ta, et­tä ku­ka­han se An­ni mah­taa ol­la.

Lop­pu­tu­los oli ys­tä­vien ta­voit­teen mu­kai­nen, ja äi­ti ja isä me­ni­vät nai­mi­siin. En tie­dä, mitä ta­ri­na pi­tää si­säl­lään, mut­ta he teet­ti­vät Pen­til­le myö­hem­min merk­ki­päi­vä­lah­jak­si pu­he­mie­hen pai­dan, jos­sa oli pal­jon tas­ku­ja.

Kuu­lem­me sil­loin täl­löin lä­hel­tä piti -ti­lan­tees­ta, tä­pä­räs­tä pe­las­tu­mi­ses­ta tai sat­tu­nees­ta va­hin­gos­ta: jos oli­sin läh­te­nyt vä­hän­kään en­nem­min, jos en oli­si eh­ti­nyt jar­rut­taa tai jos oli­sin teh­nyt jon­kin asi­an toi­sin, näin ei oli­si käy­nyt. Sa­no­taan myös, et­tä jo­kin asia voi ol­la hius­kar­van va­ras­sa, jo­kin asia meni sat­tu­mal­ta näin tai oli hyvä tuu­ri.

Isä­ni ja äi­ti­ni ta­paa­mi­nen ei ol­lut sat­tu­maa, vaan sen eteen oli teh­ty vä­hän jär­jes­te­ly­jä. Ajat­te­len kui­ten­kin, et­tä Ju­ma­la oli va­lin­nut nämä vä­li­kä­det saat­ta­maan hei­dät yh­teen. Ne­kin asi­at, joi­ta sa­nom­me sat­tu­mak­si tai tuu­rik­si, on kui­ten­kin men­nyt Luo­jan suun­ni­tel­man mu­kai­ses­ti.

Mei­dät voi­daan py­säyt­tää va­ka­val­la­kin ta­val­la, et­tä muis­tai­sim­me miet­tiä asi­oi­den tär­keys­jär­jes­tys­tä. Kun joku kuo­lee lap­se­na tai nuo­re­na, saa­tam­me sa­noa, et­tä hän kuo­li lii­an ai­kai­sin. Pu­hu­taan myös, et­tä joku on saa­nut elä­mäl­leen jat­ko­ai­kaa. Niin voi ih­mis­mie­lel­lä hel­pos­ti aja­tel­la. Jo­kai­sen elä­mä on kui­ten­kin juu­ri oi­ke­an mit­tai­nen ja täy­del­li­nen, vaik­ka se kes­täi­si vain het­ken. Se ei ole sat­tu­man va­ras­sa.

Kun mie­tin oman elä­mä­ni kul­kua, ky­sy­myk­siä on lu­ke­mat­to­mia. Mi­ten juu­ri minä olen saa­nut syn­tyä Suo­meen, us­ko­vai­seen ko­tiin, tiet­tyyn per­hee­seen ja su­kuun? Mi­ten esi­van­hem­pa­ni ovat aset­tu­neet juu­ri näil­le seu­duil­le ja mi­ten heil­le on löy­ty­nyt toi­meen­tu­lo ja us­ko tu­le­vai­suu­teen vai­kei­na­kin ai­koi­na? Mi­ten olen saa­nut ym­pä­ril­le­ni juu­ri nii­tä ih­mi­siä, joi­ta tar­vit­sen elä­mäs­sä­ni?

Tä­hän liit­ty­en kes­kus­te­lim­me myös Im­pin kans­sa sii­tä, mi­ten nuo­re­na sol­mi­tut ys­tä­vyys­suh­teet oli­vat tär­kei­tä ja kan­toi­vat lop­puun saak­ka. Vaik­ka vä­lis­sä saat­toi ol­la vuo­si­a­kin, et­tei ta­vat­tu, ys­tä­vät oli­vat usein mie­les­sä. It­se muis­tan lap­suu­des­ta­ni sen jäl­leen­nä­ke­mi­sen ilon ja läm­pi­män tun­nel­man, kun ko­tiin saa­tiin vie­rai­ta. Kes­kus­te­luis­sa oli mu­ka­na pal­jon huu­mo­ria, mut­ta usein ne liit­tyi­vät myös ar­jen asi­oi­hin ja us­ko­mi­seen.

Omas­sa elä­mäs­sä­ni olen mo­nes­ti ki­puil­lut ja miet­ti­nyt jon­kin uu­den teh­tä­vän edes­sä olen­ko sii­hen so­pi­va ja saan­ko teh­tä­vän hoi­det­tua sen vaa­ti­mal­la ta­val­la. Näis­sä ti­lan­teis­sa lä­heis­ten ja ys­tä­vien tuki ja kan­nus­tus on ol­lut eri­tyi­sen tär­ke­ää.

Sain al­ku­vuo­des­ta iha­nia vies­te­jä ys­tä­vil­tä: he toi­vot­ti­vat siu­naus­ta, voi­mia ja tai­toa uu­siin teh­tä­viin. Yh­des­sä vies­tis­sä luki: "Tur­val­lis­ta on aja­tel­la, et­tä mi­kään ei ole sat­tu­maa. Jo­kai­nen teh­tä­vä on juu­ri so­pi­van ko­koi­nen ja sii­hen saa ym­mär­ryk­sen ja voi­man." Tä­hän on oi­kein hyvä luot­taa.