Tar­ja Kor­ri

Pi­dim­me vii­me vuon­na si­sa­re­ni per­heen kans­sa om­pe­lu­seu­rat hei­dän ko­dis­saan, ja nyt maa­lis­kuul­la seu­rat pi­det­tiin vuo­ros­taan meil­lä sa­mal­la ko­koon­pa­nol­la. Edel­li­sis­tä ko­to­nam­me pi­de­tyis­tä seu­rois­ta oli­kin ku­lu­nut jo mel­koi­nen mää­rä vuo­sia.

Kun lap­set oli­vat pie­niä, om­pe­lu­seu­ro­ja tuli jär­jes­tet­tyä lä­hes vuo­sit­tain. Jos­sain vai­hees­sa ko­ti­seu­ro­jen jär­jes­tä­mi­nen al­koi ylei­ses­ti­kin hii­pua. Omal­la koh­dal­la se ta­pah­tui eh­kä sil­loin, kun oli pal­jon kou­lu­lai­sia ja sii­hen liit­ty­vää kii­ret­tä. Sit­ten ei vain ole saa­nut ai­kai­sek­si. Es­teek­si voi tul­la mo­net asi­at. Voi tun­tua, et­tei koti ole tar­peek­si iso ja siis­ti, is­tui­met ei­vät rii­tä tai tar­jot­ta­vaa ei ole tar­peek­si. Se­kin voi pe­lot­taa, et­tei tu­le­kaan seu­ra­vie­rai­ta.

Voin sa­noa, et­tä kaik­ki ko­dit, jois­sa olen ol­lut seu­rois­sa, ovat ol­leet siis­te­jä ja tar­jot­ta­vaa on ol­lut riit­tä­väs­ti. On pa­rem­pi­kin, et­tei tar­jol­la ole ko­vin mo­nen­lais­ta syö­tä­vää, kos­ka se voi ai­heut­taa pai­nei­ta toi­sil­le seu­ro­ja jär­jes­tä­vil­le. Ker­ta­käyt­tö­as­ti­oi­den käyt­tö hel­pot­taa kah­vi­tar­joi­lua. Vä­keä seu­rois­sa on ai­na ol­lut so­pi­vas­ti; jos­kus vä­hem­män, jos­kus enem­män, mut­ta ai­na kaik­ki vie­raat ovat mah­tu­neet si­säl­le.

Täl­lä ker­taa seu­rois­sam­me oli eri­tyi­nen ti­lan­ne sii­nä mie­les­sä, et­tä seu­ra­pu­hu­ja oli en­sim­mäis­tä ker­taa pu­hu­jan teh­tä­väs­sä. Us­kon, et­tä mo­net seu­ra­vie­raat muis­ti­vat hän­tä ru­kouk­sin sii­nä ti­lan­tees­sa. Pu­heen teks­ti oli las­ten evan­ke­liu­mis­ta (Mark 10:13–6), ja se sopi hy­vin, kos­ka seu­ra­vä­es­tä suu­ri osa oli lap­sia. Pu­hu­ja muis­te­li lap­suu­ten­sa om­pe­lu­seu­ro­ja, ja kos­ka olen kul­ke­nut sa­moi­hin ai­koi­hin sa­man ky­län seu­rois­sa, pys­tyin sa­mais­tu­maan muis­toi­hin täy­sin. Sain sil­mie­ni eteen nii­tä ih­mi­siä, joi­ta sil­loin ky­läl­läm­me asui ja joi­ta ei enää ole. Näin vä­läh­dyk­si­nä mie­les­sä­ni seu­ra­ti­lan­tei­ta eri ko­deis­ta; mum­mois­ta su­kan­ku­ti­mi­neen ja sii­tä läm­pi­mäs­tä tun­nel­mas­ta, mikä seu­rois­sa oli.

Juu­ri sama tun­nel­ma oli nyt­kin. Al­kuun oli kah­vi­tar­joi­lu, ja kova pu­heen­so­ri­na täyt­ti tu­van, kun ky­lä­läi­set vaih­toi­vat kuu­lu­mi­si­aan. Seu­ra­pu­heen ja muu­ta­man lau­lun jäl­keen pi­det­tiin huu­to­kaup­pa ja ar­pa­jai­set, joi­den tuot­to meni omal­le rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­le.

Seu­ra­vie­raat tuo­vat tul­les­saan myy­tä­vää ja ta­va­roi­den hin­nat saat­ta­vat nous­ta kor­ke­ak­si­kin. Jos­kus jopa tyh­jäs­tä muo­vi­pus­sis­ta on mak­set­tu kun­non hin­ta. Myös lap­set saa­vat omil­la eu­roil­laan huu­det­tua jo­tain herk­kua it­sel­leen. Moni ar­van os­ta­nut saa ar­pa­voi­ton, mut­ta ai­na se­kaan mah­tuu myös pet­ty­myk­siä, jos on­ni ei suo­si sil­lä ker­taa.

Lai­toin etu­kä­teen seu­ra­kut­sua myös poi­ka­ni per­hee­seen. Siel­lä lap­sen­lap­set oli­vat tuu­man­neet: “Ei läh­de­tä. Ne on sem­mo­sia van­ho­jen mum­mu­jen jut­tu­ja, ja ne vaan siel­lä om­pe­lee.” On­nek­si asia ei ole niin. Ikä­ra­jaa ei ole. Om­pe­lu- ja muut seu­rat ovat kai­ke­ni­käis­ten seu­ro­ja. Eräs mu­ka­na ol­lut van­hem­pi mies kiit­ti seu­raa­va­na py­hä­nä seu­rois­ta ja sa­noi: “Teil­lä oli lap­si­rik­kaat seu­rat. Mi­nun lap­suu­des­sa­ni siel­lä oli vain van­ho­ja uk­ko­ja.” Se asia on on­nek­si muut­tu­nut, ja lap­set pää­se­vät mu­kaan seu­roi­hin.

Yh­den asi­an olen pan­nut om­pe­lu­seu­rois­sa mer­kil­le. Vaik­ka pu­hu­jil­le ei var­maan­kaan ole an­net­tu oh­jet­ta tä­hän, heis­tä jo­kai­nen on muis­ta­nut ru­kouk­sen ai­ka­na tai pu­hees­saan per­het­tä ja ko­tia, jos­sa seu­rat pi­de­tään. Näis­sä­kin seu­rois­sa koin, et­tä Ju­ma­lan siu­naus oli läs­nä. Pie­nel­lä vai­van­nä­öl­lä saim­me ko­tiim­me juh­la­het­ken kes­kel­lä ar­kis­ta viik­koa, ja sii­tä jäi kii­tol­li­nen mie­li. Kan­nat­ti jär­jes­tää seu­rat.