Tar­ja Kor­ri

Koen, et­tä pit­kä Su­vi­seu­ro­jen vas­tuu­vuo­ro päät­tyi osal­ta­ni tou­ko­kuun alus­sa, kun su­vi­seu­ra­ta­va­rat läh­ti­vät va­ras­tois­ta­ni eteen­päin. Olin Mu­hok­sen Su­vi­seu­rois­sa opet­te­le­mas­sa omaa teh­tä­vää­ni pu­hu­jien ruo­ka­lan vas­tuu­hen­ki­lö­nä ja seu­ro­jen lo­put­tua pur­ka­mas­sa toi­mi­pis­tet­täm­me Reis­jär­vel­lä pi­det­tä­viä Su­vi­seu­ro­ja var­ten. Sa­mas­sa telt­ta­ka­tok­ses­sa oli myös van­hus­ten ruo­ka­la, ja toi­mim­me pit­käl­ti yh­des­sä sen vas­tuu­hen­ki­löi­den ja työn­te­ki­jöi­den kans­sa. Oli ihail­ta­vaa seu­ra­ta ja kuun­nel­la, mi­ten hy­vin kaik­ki toi­mi ja oli suun­ni­tel­tu. Ken­täl­lä oli teh­ty val­ta­va mää­rä tal­koo­tun­te­ja en­nen seu­ro­ja.

Kun it­se pää­sin pai­kal­le, kaik­ki oli jo mel­ko val­mis­ta. Ta­va­rat odot­ti­vat hyl­lyis­sä ja pöy­dät oli ka­tet­tu kau­niis­ti ava­jais­ten jäl­keis­tä juh­la­lou­nas­ta var­ten. Kä­vim­me läpi käy­tän­nön asi­oi­ta ja sitä, mi­ten lou­nas saa­daan su­ju­vas­ti tar­joil­tua noin 150 kut­su­vie­raal­le. Kun juh­la­lou­nas oli ohi, oli kii­re saa­da avat­tua ruo­ka­la sen var­si­nai­seen käyt­töön pu­hu­jia ja van­huk­sia var­ten.

Seu­ro­jen ai­ka­na olim­me työ­vuo­rois­sa tois­ten vas­tuu­hen­ki­löi­den kans­sa ja teim­me muis­tiin­pa­no­ja sii­tä, mitä asi­oi­ta voi­si vie­lä su­ju­voit­taa tai muut­taa. Seu­ro­jen lo­put­tua al­koi ri­vak­ka pur­ka­mi­nen. Pak­ka­sim­me ta­va­roi­ta laa­ti­koi­hin ja merk­ka­sim­me ne oh­jei­den mu­kaan. Mie­les­sä oli jo oma vas­tuu tu­le­vis­ta seu­rois­ta.

Seu­raa­va­na ke­vää­nä al­koi ko­ro­na. Huo­li ja epä­var­muus Su­vi­seu­ro­jen to­teu­tu­mi­ses­ta kas­voi ke­vään mit­taan. Reis­jär­ven su­vi­seu­ra­ken­täl­lä oli teh­ty jo pal­jon val­mis­te­lui­ta, ja mo­net oli­vat jär­jes­tä­neet lo­man­sa ja me­non­sa sen mu­kaan, et­tä oli­si­vat en­nen seu­ro­ja ja nii­den ai­ka­na käy­tet­tä­vis­sä työ­vuo­roi­hin.

Kun pää­tös­tä seu­ro­jen pi­tä­mi­ses­tä ei ol­lut vie­lä lo­pul­li­ses­ti teh­ty, ta­pa­sin sat­tu­mal­ta nai­sen, joka oli opas­ta­ja­ni Mu­hok­sen Su­vi­seu­rois­sa. Hän ei en­sin tun­te­nut mi­nua, mut­ta kun esit­te­lin it­se­ni, hän muis­ti. Kä­vim­me pi­kai­sen kes­kus­te­lun ti­lan­tees­ta, ja hän sy­dä­mes­tään as­ti toi­vot­ti meil­le voi­mia ja siu­naus­ta su­vi­seu­ra­työ­hön. Pie­ni, ohi­kii­tä­vä het­ki os­tos­kes­kuk­sen etei­ses­sä läm­mit­ti miel­tä.

Pää­tös sii­tä, et­tei nor­maa­le­ja Su­vi­seu­ro­ja voi­si toi­se­na­kaan vuon­na pi­tää, ai­heut­ti pal­jon kes­kus­te­lu­ja. Moni miet­ti, voi­ko nii­tä pi­tää enää kos­kaan nor­maa­lis­ti. Suu­ri mää­rä tal­koo­tun­te­ja oli teh­ty eh­kä tur­haan. Piti aloit­taa­kin ken­tän pur­ka­mi­nen ei­kä ra­ken­ta­mi­nen.

So­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa le­vi­si pää­toi­mi­kun­nan pu­heen­joh­ta­jan ter­veh­dys Reis­jär­ven seu­ra­pai­kan pel­lol­ta. Se oli pu­hut­te­le­va. Taus­tal­la kuu­lui lau­lua ja lin­tu­jen li­ver­rys­tä. Oli­si voi­nut ku­vi­tel­la, et­tä ter­vei­set ovat su­rul­li­sia, kos­ka seu­ro­ja ei voi­tu pi­tää ken­täl­lä. Ter­veh­dyk­sen alus­sa oli­vat kui­ten­kin sa­nat: ”Meil­lä on ai­het­ta iloon.” Reis­jär­ven su­vi­seu­ra­or­ga­ni­saa­ti­ol­le oli us­kot­tu teh­tä­väk­si Su­vi­seu­ro­jen to­teut­ta­mi­nen ra­dio- ja verk­ko­seu­roi­na. Pää­toi­mi­kun­nan pu­heen­joh­ta­ja ker­toi mit­ta­vas­ta työs­tä, mikä oli teh­ty, ja sii­tä, mi­ten oli voi­nut ai­heu­tua pet­ty­mys­tä ja ki­pua sii­tä, et­tei­vät Su­vi­seu­rat on­nis­tu­neet kent­tä­seu­roi­na. Kui­ten­kin täl­lä su­vi­seu­ra­mat­kal­la oli ko­et­tu mo­neen ker­taan loh­dut­ta­va­na seu­ro­jen tun­nus­lau­seen sa­nat: ”Her­ra, si­nuun minä tur­vaan.”

Pu­heen­joh­ta­ja ker­toi, mi­ten oli ol­lut suu­ri ilo ol­la osal­li­se­na Ju­ma­lan suu­res­sa suun­ni­tel­mas­sa, jon­ka mu­kaan Ju­ma­lan sana saa kai­kua loh­dut­ta­va­na maa­il­man ää­riin saak­ka. Vas­tuun­kan­ta­jat oli­vat ko­ke­neet vah­vas­ti sen, mi­ten pal­jon hei­tä oli tu­et­tu ja muis­tet­tu esi­ru­kouk­sin. Ju­ma­la on kaik­ki­val­ti­as, ja Hä­nen tah­ton­sa sai ta­pah­tua täs­sä­kin asi­as­sa.

Ter­veh­dys päät­tyi sa­noi­hin: ”On­ko meil­lä ai­het­ta muu­hun kuin iloon ja kii­tok­seen?”

Omal­ta osal­ta­ni en­sim­mäi­set ra­dio- ja verk­ko­seu­rat me­ni­vät il­man työ­vuo­roa. Seu­raa­vis­sa, Reis­jär­ven opis­tol­ta jär­jes­te­tyis­sä seu­rois­sa olin omas­sa teh­tä­väs­sä­ni to­teut­ta­mas­sa juh­la­ruo­kai­lun jär­jes­tä­mis­tä. Ti­lai­suus oli pal­jon pie­nem­pi kuin kent­tä­seu­rois­sa, mut­ta yh­tä juh­la­va. Siel­lä oli ais­tit­ta­vis­sa kii­tol­li­suus sii­tä, et­tä seu­rat sekä Ke­sä­seu­ra­ra­di­on oh­jel­ma voi­tiin to­teut­taa ra­di­on ja ne­tin vä­li­tyk­sel­lä.

Täl­lä het­kel­lä näyt­tää, et­tä Su­vi­seu­rat Lo­pel­la voi­daan pi­tää. Olen ja­ka­nut tie­toa uu­sil­le vas­tuu­hen­ki­löil­le par­haa­ni mu­kaan. Kun ei ole it­se ol­lut käy­tän­nös­sä te­ke­mäs­sä omaa vas­tuu­teh­tä­vää alus­ta lop­puun saak­ka seu­ra­pai­kal­la, neu­vo­mi­nen on vä­hän han­ka­laa­kin. Kui­ten­kin jär­jes­tä­jien in­nok­kuus ja halu jär­jes­tää seu­ro­ja sai­vat va­kuut­tu­maan, et­tä pal­ve­lut toi­mi­vat hy­vin tä­nä­kin vuon­na. Me voim­me ru­koil­la voi­mia ja siu­naus­ta vas­tuun­kan­ta­jil­le.